Arvon lukija, olen parantunut kruunasta ja taantunut klaavaan. Pientä köhää on yhä ilmassa ja limaa kurkussa, mutta voin jo paremmin, joten ajattelinpa sen kunniaksi kirjoittaa Teille jälleen legendaa muutamista katseluistani. Samalla ajattelin ilmoittaa, että koen olevani onnellinen elämääni: ihan vain kaiken yleismaailmallisen negatiivisyyden vastapainoksi. Sairaslomalla tuli katseltua jokunen filmi, luettua melkein pari kirjaa (mm. Hammer-elokuvia käsittelevä House of Horror, kuva ohessa), kitattua hirveät määrät teetä ja istuttua aamusta iltaan neljän seinän sisällä, joiden muodostamasta vankilasta auringonvaloon pääseminen oli mieletön tunne. Tänään menisi vielä Fellinin 8½ 35-milliseltä filmiltä, eli päivä vaikuttaa mainiolta. Tässä kuitenkin paskanjauhantaa illan optimaalista elokuvanäytöstä odotellessa.
4.3. Master of the Flying Guillotine (1976) (PC)
Tässä on hyvin tärkeä elokuva. Joku sokea miekkonen, jolla on epäuskottavuudessaan ja korniudessaan voittajatason tekoparta ja -kulmakarvat pomppaa mökkinsä katon läpi ja treenaa tappotaitojaan heittelemällä eräänlaista terillä vahvistettua koppaa, joka osuessaan kohteen pollaan kiskaistaan takaisin sillä seurauksella, että vastustaja jää päätä lyhyemmäksi. Pai Meilta hieman tuntuva hyypiö lähtee kartsalle bongaamaan yksikätistä nyrkkeilijää ja teurastaa tätä etsiessään useita viattomia invalideja, mm. ravintolalaskunsa kanssa velmuilevan pummin. Seuraa Street Fighter 2 -henkisiä otteluita kuolemaan saakka, joissa nähdään esim kyseisen videopelin Dhalsim-hahmoa muistuttava intialainen joogamestari pitkine (hihojen alle piilotetuilta lisäkkeiltä näyttävine) käsineen. Ai niin, tätä ennen muuan kung fu -patu esittelee oppilailleen taitojaan kävelemällä katossa.
Saatoin arvostaa tätä leffaa kaikessa pöhköydessään aivan liikaa, mutta järkytyin huomatessani, että lentävistä giljotiineistä on tehty tämän jälkeen vielä ainakin kaksi filmiä. Imdb väittää Master of the Flying Guillotinen olevan ”jatkoa” mukiinmenevälle One-Armed Boxerille ja väläyttää siitä myös merkittävän triviafaktan: ” The rapper Jumpsteady titled his 2005 album Master of the Flying Guillotine. Että silleen.
4.3. Kuolema ei tunne lakia (1977) (DVD)
Mansen Viiden tähden divarista jäi vaihdossa käteen muun muassa kaverini sinne aiemmin kiikuttama eurocrime Kuolema ei tunne lakia Anchor Bay -julkaisuna, joten vaikkei kiinnostustaso leffaa kohtaan ole koskaan ollut kovin huipussaan (”Mieluummin tämä kuin Snow Sharks”), katsoin sen kuitenkin nyt sitten saikulla Grindhouse Trailer Classicsin innoittamana. Eipä tämä oikeastaan odotuksia ylittänyt tai alittanut, eli Helmut Berger näyttelee vankilasta karannutta sadistia, joka raiskaa ja tappaa kaiken eteensä tulevan. Vastapoolikseen hän saa Godfrey Hon luottotähden Richard Harrisonin – ilmeisesti siksi, että tämä vaaleine viiksineen muistuttaa etäisesti Mauricio Merliä, joka puolestaan näyttää jokseenkin Franco Nerolle. Mennä ja tietää.
4.3. J.D:n kosto (1976) (DVD)
Jälleen kerran pakko ylistää Arrow Videota näiden upeista julkaisuista jo pelkästään kansipaperien suhteen: J.D:n kostonkin uusiksi piirretty ilme näyttää kymmenen kertaa houkuttelevammalta, kuin 70-luvun tylsänpuiseva vastine.
Kauhuun kallistuvan blaxploitaation ihmissuhdekuvioista on vaikea saada selvää partaveitselläkään, mutta joku gangsteri ammutaan maahan 40-luvun Amerikassa ja tämän sielu alkaa kummitella hypnoosi-istuntoon osallistuneen modernin neworleanslaisen lainopiskelijan sisuksissa. Elokuvan alkupuolisko on sangen tylsä, mutta siinä välissä kun J.D:n henki alkaa ottaa kunnolla vallankahvasta kiinni, huomasin nauravani leffalle suoraan sydämestäni. Onhan se nyt koomista, kun haamun alaisuudessa riehunut äijä viimein saa pieksemänsä ja kadulle heittämänsä tyttöystävän palaamaan kotiin, päätyy pian kertaallen J.D:n hallintaotteeseen ja vetää itselleen käsittämättömän hiustyylin, johon kämppään astuva gimma toteaa ”mitä helvettiä olet mennyt tekemään tukallesi?!”, saaden parittajamurteella vedettyjä sovinistitörkeyksiä latelevan ukkokullan kaikista juuri kuulluista vakuutteluista huolimatta heti uudestaan peräänsä.
En sanoisi elokuvan olevan kuitenkaan kaikessa eksploitatiivisyydessään naisiin alentavasti suhtautuva, vaan nämä hahmot nähdään melko voimakkaina, miehiin tunteen sijaan järjellä suhtautuvina ja näiden kanssa tasavertaisiksi kirjoitettuina. Lopputekstien I Will Never Let You Go -biisi Joe A. Greenen laulamana on mahtava.
5.3. Mothra vs. Godzilla (1964) (PC)
Perinteinen ruoanlaittoelokuva (tällä kertaa syntyi kaurakermaista tofuvihanneskastiketta ja riisiä). Tuntuu että näiden elokuvien IMDb-pisteytykset paukkavat meikäläiseltä sillä voimalla, missä välissä sarjan minkäkin leffan katsoo. Pidin esimerkiksi myöhemmästä Godzilla vs. Ghidorahista enemmän siksi, että satuin näkemään sen jo viime jouluna ja kyseessä oli käytännössä sama elokuva kuin MvG, mutta vähän eri ötököin. Tässä vuoden -64 kaijussa ihmiset keräilevät Mothran (valtava koiperhonen) munia, Godzilla tulee sekoilemaan taustalle, tallaa Tokion ja Mothran toukat lassoavat tämän silkillä ja kaatavat kuiluun. Myös edellä mainitsemassani leffassa nähdyt kääpiökaksoset esittäytyvät. En tiedä oliko tässä mitään järkeä, mutta tehosteen olivat näyttäviä.
6.3. Kadonneitten salaisuus (1959) (PC)
Hammerin tugeeni-kultista inspiraation saaneessa elokuvassa The Stranglers of Bombay mungo tappaa kobran ja jengiä kuristetaan kankaanpaloin. Filmi tuntuu esikuvalta Indiana Jones & Tuomion temppelille ja sen kuvasto vaikuttaa hieman aikuistetulta versiolta Tintin seikkailuista (Faaraon sikarit). Miljööt on saatu näyttämään uskottavasti Intialta. Tästä jäi vähän sellainen kutina, että pitäisi katsoa uudestaan.
6.3. Arkajalat (1985) (DVD)
Voi vitun Spielberg, Columbus ja Donner. Arkajalat on taas niitä elokuvia, joiden aikana tulee miettineeksi sitä, ettei näille hauskoille, isolla rahalla tehdyille koko perheen hiteille ehkä pitäisi antaa minkäänlaista mahdollisuutta. Kliseistä, mielikuvituksetonta suklaata, joka tosin saa pientä potkua seikkailuhenkisyydestään maanalaisissa käytävissä ennen aarrelaivan löytymistä. Loppu onkin sitten silkkaa oksennusta. Onneksi tekijät ovat suvaitsevaisia. Nyt painun takaisin bittiavaruuteen, moi moi täältä Kuvaputkesta! *ZzzZip!*
Edit. …mä mitään Felliniä lopulta jaksanut ilmaiseksi mennä katsomaan.
