Tajusin tässä yönä eräänä kun en unta saanut, että eräs lukijani lupasi minulle joskus kevään korvilla oluen, jota en vieläkään ole saanut. No, säästyypähän maksa, joka ei muuten kestä enää kauan, vou vou vou.
Perse näitä kommentteja on taas kerääntynyt hirveä kasa, kun hetken vetää happea. Koska minullakin on oikeus hengittää, vedetään maratonilla pois niin monta kuin ehtii, ennen kuin ruoka on ovella.
Bukarestista itään (2006)
Jouluaattona saunaa ei vuorosta huolimatta oltu saatu lämmitettyä (kiitoksen Helsingin kaupungin asunnoille), mutta onneksi pystyin konvehtien mussuttamisen ohella katsomaan ainakin tällaisen romanialaisen elokuvan, jonka tapahtumat sijoittuivat niin ikään pyhien alle. Ceausescun teloittamisesta on kulunut kiva kasa vuosia ja sitä pitäisi juhlia. Pienessä kaupungissa halutaan uskoa, että myös sen asukkaat osallistuivat diktatuurin kaatamiseen omalla osallaan.
Pitkälti suorana tv-lähetyksenä tapahtuvassa leffassa kolme äijää höpöttää omiaan kameran edessä samalla, kun vihaiset ihmiset soittavat kuumalinjaan ja sanovat näiden puhuvan paskaa. Demokratia näkyy muutenkin pelastaneen valtion, joka kärsii sähkökatkoista, kusipääkersoista, rasismista, alkoholismista ja köyhyydestä.
Synkkä komedia ei onnistu naurattamaan ehkä pitkälti siksi, että dialogi etenee konekivääritahdilla, englanninkielinen monirivinen käännösteksti kiitää ohi melkoisella vauhdilla ja lopussa tekstittäjä vielä pistää mukaan viestin: “Sorry my english aint very good :)” Huvittumisen sijaan itse jouduin katsojana lähinnä keskittämään voimani kärryillä pysymiseen, vaikka pari kertaa naurahdinkin tv-studioon toimivuuteen kätketylle komiikalle, äijiä kuvaavan tärisevän kameran rajatessa aina välistä ohi kulissien. Myös kohtaus, jossa kiinalaiskauppias kilauttaa lähetykseen puolustaakseen ainoana ihmisenä alkoholistipaskiaista ja saa osakseen haukut, toi kylmän hymyn huulille.
Elokuvasta löytyy näemmä myös juliste, jossa Teleram mainostaa sen olevan kolmen tähden arvoinen
Pretty Ghost (1991)
Aattoyön elokuvana kera pasteijoiden ja suklaan toimi honkkarikomedia, joka onnistui viimein piristämään mieltäni kylmän bastun jäljiltä.
Aaveet perseilevät ja kaikki on äärimmäisen mautonta. Joku tyyppi käy kuoleman rajamailla tipahtaessaan kimppuunsa hyökkäävän kummituksen vuoksi kerrostalosta, mutta palaa takaisin elävien kirjoihin mukanaan naispuolinen henkiolento. Myös ilkeä haamu tahtoisi tämän ruumiin, mutta onneksi tämä saadaan räjäytettyä mikroaaltouunissa. Mies alkaa kuolata työpaikallaan olevan naisen perään ja mustasukkainen mutta vilpittömästi tähän rakastunut kotikummitus ryhtyy auttamaan häntä yrityksessä valloittaa kollegan sydän. Tämän vuoksi jätkä mm. osallistuu uimakilpailuun, missä kilpakosija vetäisee häneltä uikkarit alas ja tyypin noustessa hurraten altaasta kiljuvat misut luonnollisesti järkyttyneinä näylle. Jep jep. Äijä myös vie ihastuksenkohteensa aaveravintolaan, missä hengetär ja tämän paikalle tullut haamuisä yrittävät tarjota näille tomaattimehuna Draculan verta ja spagettina toisen kuolleen sisälmyksiä. Niin uskomattomalta kuin se kuulostaa, on loppuun saatu vielä ripaus haikeaa romantiikkaa. Lopputulos lienee niitä harvoja honkkarielokuvia, joissa lihallinen ja hengellinen maailma lopulta saavat toisensa.
Kuuleman mukaan tämä oli todella typerä leffa, mutta itseäni se ilahdutti kaikessa epäasiallisuudessaan hyvinkin paljon.
The Anderson Tapes (1971)
Sean Connery nähdään pääosassa Sidney Lumetin pankkiryöstöleffassa, joka ei herättänyt tunteita suuntaan eikä toiseen.
Robin ja Marian (1976)
Heti perään katsottu toisessa Connery-leffassa Sean-setä esittää Robin Hoodia. Sohvalleni yöksi tullut velipoikani keskittyi koko filmin ajan lähinnä hölöttämään omiaan ja istumaan vessassa, mutta tajusi silti lopputekstien alkaessa kääntää katseensa kohti ruutua ja huutamaan: “Täähän oli ihan paska elokuva!”
How Far, How Near (1972)
Myöskin vuodenvaihteen aikoihin osiltaan sijoittuvassa surrealistisessa puolalaisleffassa itsemurhan tehnyt tyyppi palaa pohtimaan kuolemaansa, ajassa matkustellaan ja sitä rataa. Omituisena trippinä tämä toimi kuin hiiri juustossa, mutta en kyllä oikeasti osaa sanoa yhtään, mistä kaikessa oli kyse – ehkä unensekainen olotilani vaikutti sekin asiaan. Musiikit olivat lumoavat.
2010 (1984)
Ainakin 2001: Avaruusseikkailun jatko-osa oli 70-millisenä visuaalisesti upeaa katsottavaa. Hal-tietokonekin paljastuu lopulta ihan rehdiksi kaveriksi ja ydinsotaa petaavat supervallatkin heltyvät uuden elämän syntymisprosessin myötä.
