Joku sanoi joskus, että Esa Pakarisen rock-biisit ovat aivan kauheaa saastaa. Liekö väite täysin perätön, mutta kyllä rokki on poikaa. Oma innostukseni tätä päivyriä kohtaan on sen sijaan todella heikkoa, sillä paitsi etteivät aika ja jaksaminen edelleenkään riitä, en ole kaiketi katsonut kuluneella viikolla mitään sellaista, mistä oikeasti löytyisi jotain sanottavaa. Jätetään tämä siis suosiolla… Jatka lukemista Nopeat haistattelut – pari viikon 22 katselua

AAAAAAAA!!! ME VOITETTIIN!!! ME VOITETTIIN!!! KULTAA, KULTAA!!! VITTU!!!! MÄ VOITIN!!! MINÄ JA MUN KAVERIT!!! NE KAIKKI ME OLLAAN MESTAREITA!!! VITTUMEOLLAANMESTAREITA!!!! AAAAA!!!! AAAA!!!! Kuten armoitettu ja rakastettu lukija muistanet, aloitin viime viikon sunnuntaina profeetta Eliaan armosta barbaarimaratonin, jonka hoidin päätökseen pitkälti viikonvaihteeseen osuneena yön sekä seuraavan maanantain aikana. Kellon kolahdettua jo måndagin puolelle pärähti telkkariini pyörimään… Jatka lukemista Kurkistus hullujenhäkistä – välähdyksiä barbaristisesta elokuvaviikostani 21

Tämänkertainen elokuvaviikkoni, josta kirjoittaminen tuntuu muuten ajanpuutteen, runsaslukuisan paremman tekemisen ja ulkona paistavan auringon vuoksi sangen vastenmieliseltä, käynnistyi maanantaina katsotulla kirjasto-dvd:llä The Autopsy of Jane Doe (2016). Nimike sai samalla ajaa viimeisen (aiemmissa seikkailuissani mainitun) toteutumattoman leffaillan annista, sillä päätin palauttaa kaksituntisen ABCs of Death 2:n takaisin lainastoon sitä katsomatta. André Øvredalin ohjaus on kieltämättä… Jatka lukemista Late night with Conan the Barbarian – viikko 20

Aijaijaijaijai-aaah! Kello on 9:18 maanantaiaamuna ja huh huh, että väsyttää. Eli pääkoppa pelaa epäinhimillisen aikaisen herätyksen ja suht myöhäiseen ajoittuneen nukkumaanpanon myötä jopa tavallistakin hitaammaalla, minkä puitteissa näiden katselujen raportoinnista tulee vissiin entistä laadukkaampaa. Terveiset vaan täältä konehuoneesta. Vaikka maanantain Muistoja alikehityksen ajoilta jäi näkemättä, elokuvateatteriin sitä viikon alkajaisiksi tuli lopulta kuitenkin eksyttyä. Seuralaiseni oli… Jatka lukemista Rahu! Peikkomainen elokuvaviikkoni 19

Koska ainakin olen tuntevinani, että aloitan nämä monologit aina jonkinlaisella tilityksellä, parasta purkaa mieltäni jo heti tähän alkuun. Leffojen katselu ei ole ollut kovinkaan keskittynyttä enkä niihin ole erityisemmin jaksanut panostaa, sillä elämäni ei ole ollut erityisen tasapainoista “viime aikoina”. Toisin sanoen pysähtyessäni miettimään asiaa, kuukausiin. Monenmoiset henkiset ongelmat ovat käyneet päälle yhdessä fyysisen jaksamisen… Jatka lukemista Terveiset kaaoksesta – viikon 18 katselut

Kunnianarvoisa elokuvapäiväkirjani, jätän suosiolla tämän viikkoni todella nopeasti käsiteltäväksi hutaisuksi, sillä sen ohella, etten juuri mitään ole edes ehtinyt katsella, työtä palkallisesta palkattomaan tuntuu puskevan niskaani joka ainoasta raosta, unohtamatta tietenkään sitä paljon puhuttua sosiaalista elämää ja fyysisestä puolestaan huolehtimista. Koska vastenmielisyys tuntikausia kestävää nakuttelua kohtaan on noussut kovaksi ja vappukin on ovella, mennään tällä… Jatka lukemista Kustaan viikon kahvit – pari mietettä elokuvaviikostani 17

Pääsiäisviikkoni alkoi rutiininomaisissa merkeissä, kotitöitä tehden ja Fennada-Filmin vuoden 1953 komediaa Alaston malli karkuteillä niiden lomassa katsellen. Lapsellisista elokuvistaan muistettavan Ville Salmisen ohjaus on juuri sitä, mitä tämän aiempi filmografia (joista Pekka Puupää on tähän mennessä nähdyistä kaiketi Salmisen se hetki parrasvaloissa…) antaa odottaa: pikku pervojen ei kannata vaivautua, mutta naiivia rikoselokuvaa ja vasemman jalan… Jatka lukemista Aatamista Jeesukseen – viikko 16

Niin on jälleen yksi viikko takana ja sen myötä jopa tukullinen uusia elokuvia kirjattu sivistykseeni. Suoraan sanoen alan hieman miettimään, kun koen ajan menneen aivan pirullisessa hektisyydessä, työpäivien venyneen pahimmillaan 16 tuntiin ja olon paikoitellen olleen loppuunpalamisen partaalla, mistä niitä leffoja päiväkirjaan putkahtelee: tällä kertaa vaivaiset 14 kappaletta, joka sekin toisille, normaaleille ihmisille taitaa vastata… Jatka lukemista Työn sankarin tarina jatkuu – elokuvaviikkoni 15

Hyvä elokuvapäiväkirjani, myönnän sinulle suoraan, että tämän viikon kirjoitukset tulevat jäämään toukkamaiselle tynkäasteelle. Viikkoni on ollut uuvuttava sekä henkisesti että fyysisesti ja suoraan sanoen tätäkin kirjoittaessani minun pitäisi olla tekemässä sienikastiketta ja valmistautumassa illan työvuoroa varten. Koska kaikessa on kyse oman innostuksensa tasosta enkä loppujen lopuksi edes ole viime aikoina katsellut mitään hirveän ajatuksia herättävää,… Jatka lukemista Pientä väsymystä ilmassa: viikkoni 14

Maaliskuun päättänyt elokuvaviikkoni lähti käyntiin heti sunnuntain vastaisena aamuyönä katsomallani filippiiniläislegenda Cirio H. Santiagon postapocalyptisellä toimintaseikkailulla The Sisterhood vuodelta 1988. Tältä ohjaajaltahan sopii odottaa mitä tahansa, hänen tuotantonsa jakautuessa Wheels of Firen, Kiinanpommin ja Kostaja – Final Missionin kaltaisiin mestariteoksiin ja toisaalta taas Equalizer 2000:n, Stryker – aavikon varjon tai TNT Jacksonin tapaisiin unettavuuksiin. Valitettavasti… Jatka lukemista Filippiiniläinen Aladdin ja neuvostomainoksia: tynkäviikkoni 13