Nyt ei ole tullut tapiteltua kovinkaan suurta määrää elokuvia. Joten meininki on tylsääkin tylsempää ja kuivaakin kuivempaa. Tasaisen tappava tahti saa silti jatkoa, koska oma ei riitä. Venytykset sikseen. Tämän viikon tarjonta on tässä ja nyt!
10.12.2021: Rautanaamio (1998)
Randall Wallacen ohjaamassa ja Alexandre Dumasin tarinaan löyhästi perustuvassa Rautanaamiossa Leonardo DiCaprio tekee kaksoisroolin kusipäisenä hallitsijana ja tämän tyrmään lukittuna nöyränä kaksoisveljenä. Muskettisotureina nähdään ikikireä John Malkovich, kaikkien seikkailuleffojen, Jeremy Irons, maksasiirrosta toipuva ja irstaileva porttoloiden vakiovieras, Gérard Depardieu, ja aivan liian vakavasti näyttelevä Gabriel Byrne. Meininki on hyvin ysäriä hyvässä ja pahassa. Tunnelma on kuitenkin suuren seikkailun veroinen epookki, jonka lopussa aloin nukkua.
11.12.2021: Kaksi (2021)
Nainen ja mies heräävät alasti makuuhuoneessa ja huomaavat, että heidät on tikattu keskivartalon kohdalta yhteen. Yksinkertaisen ideansa varaan rakentuva Kaksi on kekseliäs espanjalainen jännäri, jossa näyttelijöiden vaivaannuttava kemia pääsee piirun verran pilamaan kokonaisuutta. Lyhyestä kestostaan johtuen leffan kuitenkin jaksaa katsoa loppuun asti, koska kysymyksille odottaa vastauksia. Vähän turhankin kunnianhimoisia vastauksia lateleva käsikirjoitus on kaatua omaan monimutkaisuuteensa, mutta onnistuu pitämään silti otteessaan, ihan kirjaimellisesti.
IMDb:n keskiarvo on täysin väärässä. 4,1/10 kertoo vain siitä, ettei amerikkalainen yleisö ole valmis näkemään pillua.
?.12.2021: Until Dawn (2015)
Pelasin pleikkaripelin läpi. Nyt kävi niin, että Until Dawn on sen verran elokuvamainen, jotta voin sen hyvin laittaa päiväkirjan jatkeeksi.
Sen tarinassa joukko nuoria aikuisia jää myrskyisen vuoriston vangeiksi, paikalla on sarjamurhaaja, liekinheitinhullu, lisäksi pahat henget vapautetaan ja lihaa nauttivat Wendigot päästetään verenmakuun.
Peli itsessään on yhdistelmä selviytymiskauhua, näppäinten nopeaa painelua ja päätösten tekoa. Episodimaisesti ja tarinavetoisesti etenevää peliä vaikea katkaista, eikä sitä pysty tallentamaan haluamiinsa hetkiin. Näinpä pelaajan tekemillä päätöksillä on merkitystä siihen, kuka selviää ja kuka ei. Päätökset vaikuttavat hienolla tavalla pelinkulkuun, joka tekee Until Dawnista uniikin elokuvamaisen kokemuksen. Tavallaan tämä petaa myös hyvän uusintapeluuarvon, jolloin erinäisten henkilöiden kohtaloita voinee yrittää muuttaa toisenlaisilla ratkaisuilla.
En jaksa nyt tämän enempää tästäkään kirjoittaa, mutta loppua kohden hyvin häiriintyneeksi menevässä tarinassa on selkäpiitä karmiva tunnelma, jossa yhdistellään teemoja Evil Deadista, The Descentistä, lukuisista slasher-filmeistä kuin myös kannibalismista. En olisi uskonut tämän olevan näin hyvä. Jos jotain pitää moittia, niin hahmojen ohjattavuus on kankeaa kuin minun tanssiliikkeeni.
Roolihahmoista sen verran vielä ennen kiusauksen päättymistä. Sekopäistä psykiatria esittää Peter Stormare, joka on vähän turhan kotonaan hahmonsa kanssa.
SORKKAHERRAN SEURAKUNTA
Veit jalat altani. Sorkkaherra kuittaa viikon avatuksi. Hauskaa joulunodotusta. Muistakaa se.
