Heissuli vei! Kaikki Kuvaputken lukutoukat ja äidinmaidon lutkuttajat. Nyt mukiloidaan turpaan, koska tämä touhu todella alkaa vituttaa.
Sleeping Dogs (2012)
Nopeasti asiaa pelistä. Sleeping Dogs on Hongkong-elokuvan pastissi. Se on mainio sellainen. Avoimeen pelimaailmaan sijoittuvassa tarinassa ohjataan peiteoperaatiossa olevaa kyttää, joka soluttautuu paikallisen Triad-järjestön jaostoon. Kokonaisuus on täynnä pieni minitehtäviä, joiden tekemisestä palkitaan kehityspisteillä ja rahalla. Meininki on kautta linjan toimivaa ja etenkin taistelujärjestelmä on onnistunut. Vähemmälle jää aseille räiskintä ja autoilla ajelu, vaikka näitäkin tehtäviä suorittaa ihan mieluusti. En kuitenkaan ole tämän enempää kirjoituspäällä. Joten pelit speleinä ja blokit plokeina.
Jätin muuten pelaamatta lisäosan, joka olisi vienyt päähenkilön johonkin Enter the Dragon -turnaukseen. Ehkä joskus pelaan senkin.
Sissy (2022)
Jonkun feministisen kauhuelokuvan teemana on kiusaaminen ja kiusatun kosto.
Sosiaalisen median supertähdeksi kohonnut entinen koulukiusattu nainen päätyy kaverinsa polttareihin, joihin myös yksi kiusaajista on kutsuttu. Kivalta kuulostava mökkiviikonloppu muuttuu vahingon kautta väkivaltaiseksi ja ahdistavaksi komediaksi, joka ottaa kantaa kauneusihanteisiin, kiusaamiseen ja ylipäätään somekulttuurin vahingollisuuteen. Joku voisi iljettävästi kutsua siis Sissya voimaannuttavaksi omankädenoikeuden kauhuksi. Minä sen sijaan kuulemma aloin nukkumaan elokuvan loppupuolella.
Blockers (2018)
Sitten sellainen juttu, että jostain syystä katsoimme Blockersin, joka kertoo kolmesta teinitytöstä, jotka haluavat päästä eroon neitsyydestään päättäjäistanssi-iltana. John Cenan konservatiivinen ja kireä isähahmo on hauskinta, mitä elokuvalla on tarjota, vaikka kyseessä on tavallaan ihan hyvä kasvutarinaelokuva. En siis voi sanoa vihanneeni elokuvaa, vaikka suuri osa sen vitseistä alittaa riman huolella. Jotenkin silti viihdyin tämän siirappisen leffan parissa, joka on varmasti viimeinen todiste siitä, ettei minulla ole kaikki hyvin. Lopputekstien välikohtauksessa nähdään Cenan perse, joka on sekin kireä.
Halloween Ends (2022)
Neropatisti nimetty Halloween Ends ei tarjoa mitään erityistä ainakaan perjantai-illan väsymyksessä.
Alussa joku nörttiteini tappaa vahingossa lapsenvahtikeikalla vahdittavan lapsensa. Tämän jälkeen hypätään tutun tunnaribiisin siivittelemänä vuosia eteenpäin eikä murhamies Michael Myersista ole kuultu mitään. Silti hänen varjonsa varjostaa Haddonfieldin kyläyhteisöä, kun edellisestä osasta tuttu lynkkausasenne on saanut uusia muotoja.
Elokuva ei oikein tiedä lopulta, mitä se haluaisi olla. Alkujaan se ideoi, että Myers on vain mielentila, henkinen olento tai joku muu huuhaajuttu, jonka nuo epäonniset ihmiset tarvitsevat muistutukseksi elämän hauraudesta. Selitän nyt tämän sekasotkun loppuun sanoilla, ettei Halloween Endsia kannata katsoa, jos haluaa nähdä sen tyypillisen tappokimaran. Toisaalta käsikirjoitus yrittää ihan aidosti uudistaa kulahtanutta konseptia, että ehkä tässä käy samalla tapaa kuin Halloween III:n kanssa, kun aikaa kuluu vain tarpeeksi myös Ends löytää sen oman kulttiyleisönsä. Nyt jäin kuitenkin itse kaipaamaan sitä tavanomaisempaa slasheria.
Ihmisen tahra (2003)
Anthony Hopkins esittää opettajaa, joka ottaa lopputilin yliopistolta, koska häntä syytetään rasistiksi erään oppitunnin yhteydessä.
Ihmisen tahra on sekavasti etenevä poliittinen kuin myös eroottinenkin trilleri, jossa nähdään kireän Hopkinsin lisäksi epämääräisen roolin tekevän Nicole Kidmanin tissit ja perse. Kertojaäänenä toimiva Gary Sinise on vallan ärsyttävä ja juoni itsessään poukkoilee takaumasta nykyhetkeen liian epätasaisesti. Kokonaisuudessa olisi ollut potentiaalia ihan hyvään leffaan, mutta tällaisenaan Ihmisen tahra on twististään huolimatta kankea teos, joka ei pidä otteessaan ollenkaan.
Kateissa (1982)
Huolestunut ja kireähkö Jack Lemmon lähtee etsimään Chilen vallankumouksessa kadonnutta toimittajapoikaansa. Costa-Gavrasin eli niin sanotun Chilen Oliver Stonen ohjaama Kateissa perustuu tositapahtumiin, jotka käsittelevät tuon eteläamerikkalaisen valtion poliittisesti tulehtunutta ilmapiiriä taidokkaasti. Kantaa otetaan niin ikään Yhdysvaltojen hallituksen toimintaan kuin myös Chilen sotilasjuntan rankkoihin tekoihin Hupirooleista tuttu Lemmon tekee vakuuttavan roolisuorituksen huolestuneena isänä ja hyvää tukea antaa niin ikään huolestunut kadonneen pojan vaimoa esittävä Sissy Spacek.
Historiankirjoja selailleet tietävät, kuinka tarina loppuu, mutta se on edelleen sykähdyttävä ja tuolla teloitusstadionilla vedettiin vähän erilainen keikka:
Salvador Allenden presidenttikausi päättyi vuoden 1973 sotilasvallankaappaukseen. Víctor Jara pidätettiin vallankaappauksen ensimmäisinä päivinä. Hänet vietiin muiden vankien tavoin Estadio Chile -stadionille, missä hän alkoi soittaa kitaraa ja laulaa. Vartijat käskivät häntä lopettamaan, mutta hän kieltäytyi. Häntä piestiin toistuvasti ja hänen kätensä murrettiin. Eräiden lähteiden mukaan hänen kätensä leikattiin irti, mutta tämä ei pidä paikkaansa. Kuitenkin hän jatkoi laulamista kunnes häntä ammuttiin 44 kertaa. Hänen vaimonsa, englantilaissyntyinen tanssija Joan Jara pakeni maasta ja onnistui kuljettamaan mukanaan miehensä julkaisemattomia nauhoituksia. Vuonna 2003 stadionille annettiin uusi nimi Estadio Víctor Jara.
Wikipedia
SORKKAHERRAN PETTYMYS
Tarkkasilmäisimmät varmaan huomaavat, ettei blokissa ole tekstiä juuri ollenkaan. Tämä johtuu siitä, että teidän kaikkien rakastama Tumppumies on pelannut Mad Max -nimistä hiekkalaatikkopeliä, joka on imaissut mukaansa kuin tsunami talon rannalta. Ilahdutan teitä kuitenkin kertomalla, että Sorkkaherralle kuuluu hyvää ja myös pleksien paukuttelua on harrastettu katsomalla jääkiekon maailmanmestaruuskilpailuja. Seuraavaan kertaan, joka tulee varmasti vasta helteiden jo vituttaessa. Nyt minä menen pois ja te saatte jäädä tänne.
