Ei lähdetä idioottien hourailuihin mukaan, mutta jo aiemmin kolonialistisia taipumuksiaan maailmalla näyttävästi osoittaneiden sakemannien, näiden Gestapon ja Stasin tapaisten uljaiden kansalaisjärjestöjen kehittäjien, uusimman valloitusretken jälkipyykeissä Kuvaputken toimitus näkee silti velvollisuutenaan pohtia, mitä muita lautapelejä Afrikan tähden ohella roviolle kannattaisi heittää:
Monopoli: vaikka kyseessä alunperin rahan valtaa vastustaneen henkilön keksintö, ei tällaisen pahuuden olemassa oloa voi perustella tiedostavassa modernissa maailmassa millään lailla. Jari Karttunen arvioi eräässä artikkelissa kapitalismin uhriluvun löytyvän jostain 200-380 miljoonan ihmisen väliltä, minkä ohella jatkuva kasvu edelleen tuhoaa metsää ja me suuressa pelissä hyvin pärjäävät voitelemme itseämme äärimmäisessä köyhyydessä elävien verellä.
Risk: haiskahtaa imperialismilta!
Muuttuva labyrintti (ja Kummituslinna): kummitukset saattavat toimia herkimpien pelaajien mielenterveyttä vahingoittavasti ja osa pelin symboliikkaa saattaa voi toisia uskontoja.
Under the Ground: sini-ihoiset ja vaaleakasvoiset myyrät voidaan rinnastaa entisaikojen rasistisiin karikatyyreihin paksuhuulisista mustaihoisista.
Pictionary: loukkaa taiteellisti lahjattomia ihmisiä.
The Club: vähintäänkin hyvien tapojen vastainen.
Kliffaa-peli: glorifioi kolmea pahuuden arkkityyppiä: Uuno Turhapuro edustaa laiskaa vaimonhakkaajaa, Nasse-setä pedofiiliä ja vilpillinen Auvo on huono esimerkki lapsille ja lapsenmielisille.
Jaws: antaa väärän käsityksen haikaloista.
Hero Quest: koska minulla ei ole rahaa ostaa tätä, minusta kenenkään muunkaan ei pitäisi saada pelata peliä.
Onneksi Pekka-peli saatiin jo pois myynnistä.
Ps: turha kiistää Suomen kolonialistinen menneisyys. Olisimmehan mekin vallanneet maita, ellemme itse olisi eläneet ruotsalaisten ja venäläisten valloittajien alla! Ja kirjoittihan Veikko Huovinenkin novellissaan Nyt siirtomaita valloittamaan, että Suomen kannattaisi miehittää itselleen Monako. Onneksi kokoelma Rasvamaksa, johon tarina sisältyy, on saanut ansaitsemaansa kritiikkiä osakseen. Notskiin!
Emmä ees muista mitä oon kattonut…
Pyhä sota (1976)
Harkitsin pitkään syyskuun 11. katsoisinko illan leffana Valheen vaiko Air American, mutta päädyin lopulta tähän elämänkertafilmiin. Moustapha Akkadin suuri elokuva suuresta miehestä nimeltä Muhammed yrittää olla niin kunnioittava ja joviaali kuin mahdollista, mikä tarkoittaa sitä, ettei profeettaa nähdä tai kuulla kertaakaan leffan aikana, vaan hahmot puhuvat mykälle kameralle, mikä tuo mieleen 1990-luvun alun muutamat PC-pelit. Tämäkään ei kuitenkaan auttanut, vaan veri ehti lentää mielensä pahottaneiden uskovaisten toimesta joka että.
Suurimpia ongelmia kolmituntisessa leffassa oli sen teennäiseltä ja epäonnistuneelta tuntuvan kerronnan ohella katselemani julkaisun kuvan ja äänenlaatu, jotka olivat YouTuben pahinta tasoa. Itse en nyt ylipäänsä pasifistina pidä sotaa glorifioivista tekeleistä (”ateismistani” huolimatta monipuolisena katsojana uskonto ei minulle niinkään ole suurin ”ongelma”), mutta rehellinen ollakseni Pyhä sota ei kyllä hirveämmin eroa Hollywoodin suurista Lähi-Idän uskontoja käsittelevistä leffoista kuin ristin vaihtamisella kuunsirppiin ja tähteen.
Gattaca (1997)
Leffan idea – ihmisrodun jalostaminen täydelliseksi ja ”normaalien” yksilöiden eristäminen ulkopuolelle – on herkullinen, mutta toteutus taas sitä samaa Hollywoodin perusmättöä ruskeassa paperikassissa. Kännissä saattaa maistua, selvinpäin vaikea syödä loppuun.
Kauhujen linna (1973)
Jorge Graun leffa toimi kyllä luvattoman hyvin, vaikken nyt ihan äkkiseltään muista miksi. Tämä taisi olla sangen flipannutta settiä, jossa jonkinlainen köyhän naisen Bathory kylpi veressä ja lopussa palvelijalta leikattiin kieli irti. Tunnelma oli joka että hyvin eksploitatiivinen, parhaimmillaan ahdistava. Katosottu versio oli samaan aikaan sekä koominen että kiehtova. Tämä siitä syystä, että siinä lensi veri, mutta alastomuus oli sensuroitu lähes tyystin. Erään internet-sivuston mukaan suomalainen vhs-kasetti on ilmeisesti FIx-gallerian sensuuritiedoista huolimatta sama julkaisu…?
The Make up Room (2015)
Japanilainen draama yhdestä päivästä pornoleffan tuotannon keskellä. Ilmeisesti osa tekijöistä oli aitoja jynkytysfilmien tekijöitä. Ihan kiinnostava, mutta hetkittäin teennäiseltä tuntuva teos.
Godzilla vs. Megaguirus (2000)
Samaan aikaan vitun idioottimainen ja vitun tylsä esitys. Ei kyllä mitään muistikuvaa tapahtumista, mutta jotain hyttysiä ja rumaa CGI:tä tässä kait oli.
Peacock King (1988)
Honkkarilaisessa fantasiarymistelyssä oli jotain talonkokoisia hirviöitä ja mitähän muuta. En muista mutta pidin kyllä.
Prince of the Sun (1990)
Honkkarihuumoria heittävien näyttelijöiden valloittamat tekijät lähes unohtivat Cynthia Rothrockin, joka istuskeli suurimman osan ajasta lavasteissa. Onneksi myös häntä ehditään nähdä tovin leffassa, joka kertoo jostain pikku-Buddhasta tai mistä lie, jota yritetään suojella salamurhaajilta. Rothrock on iskussa ja oikeastaan kannattelee koko leffaa, joka olisi ilman tappelulajitaituria aika mitäänsanomaton esitys. Ainakin sohvalle nukahtunutta miekkosta runnotaan oikein olan takaa.
The Holy Virgin vs. Evil Dead (1991)
Tämä filkka on kyllä mysteeri. Ehdin vilkaista tämän parikin kertaa plus lukemaan netistä jonkinlaisen arvion pätkästä, mutten silti muista mitä tässä tapahtui. Cat III -luokituksesta huolimatta gore on aika vähissä ja katsellusta versiosta oli pehmoporno saksittu täysin pois. Ilmeisesti joku kuujumala tai muu piru laittaa rettelöt pystyyn ja Kadonneen arkin metsästäjistä paennut pahis nauraa taustalla. Katselin tämän ensimmäisen kerran jurrissa ja toisen möllerissä, enkä oikeastaan ollut kummallakaan tietoinen siitä, mitä olisin ajatellut koko jutusta. Ainakin leffassa oli harvinaisen hyvät musat.
I See You (2019)
Mielenkiintoinen leffa, joka alkaa piinatun, yläluokkaisen perheen kokemuksilla. Katsoja ehtii samaistua näiden kärsimyksiin noin puolen leffan ajan, kunnes filmi vaihdetaan tunkeutujien näkökulmaan, jolloin tunnetila muuttuu täysin. Lopun brutaaliuden on valmis antamaan anteeksi samoin perustein, kuin tietyt ryhmät yrittävät puolustella erinäisiä rikollisia: ”Onhan sen elämä ollut aika karmivaa.”
Tropical Malady (2004)
Kahdessa episodissa kerrottu elokuva: ensimmäisessä sotilaat homostelevat, toisessa pyssymies jahtaa tiikeriä viidakossa surrealistisissä meiningeissä. Pidin sekavasta kokonaisuudesta, joskin tässäkin oli samat ongelmat kuin Apichatpong Weerasethakulin toisessa ohjauksessa Uncle Boonmee: en minä nyt oikeasti tällä yhdellä katselukerralla tajunnut pätkääkään, mitä tässä oikein oli tapahtuvinaan.
| Chingachgook, die grosse Schlange (1967) Jälleen yksi (tylsä) ostern, joka sijoittui tällä kertaa pesukarhuhattujen tukkikylään. Ehkä paras juttu näissä DDR:n serkuissa on niiden anti-imperialisitnen lähestymistapa, joka näyttää asiat niinkuin ne ovat: alkuperäisasukkaat puolustamassa maitaan valloittajia vastaan. |
