Tehdessäni sunnuntain iltapäivälenkkiä ja intouduttuani keväisenä paistaneen auringon myötä ostamaan siinä kävellessäni myös pintillisen olutta, aloin pohtia syntyjä syviä ja tulin sen verran ärsyyntyneeksi, että päätinpä sitten purkaa sydäntäni Sinulle, oi suuri ja mahtava Kuvaputki.
Kyse on kaikessa lyhykäisyydessään siitä mielipahasta, minkä eilen Wikipediaa tutkiessani sain kontolleni sattuessani huomaamaan faktan, joka syystä tai toisesta oli valunut ohi silmieni kuin varas yöllä. Tajusin näin melkoisena mattimyöhäsenä, että sateenkaarikassejaan ja -sukkiaan jo pitkään tuputtanut vasemmistoliitto näkyy siis vuonna 2018 vaihtaneen puoluevärinsä perinteisestä punaisesta pinkkiin. Jaa että sillä lailla.
Kirjoitan tämän vuodatukseni niin ikään kaiken muun tekemisen keskellä ja koska sillä ei ole minkäänlaista merkitystä suuntaan tai toiseen, isken vain pöytään päätäni hiertävät pääasiat. Voisiko esimerkiksi tuo profiloituminen vaaleanpunaiseksi puolueeksi olla yksi syy, miksei suomalainen työläinen halua äänestää vasemmistoliittoa? En ala puhumaan tässä mitään SKDL:n muistosta tai mielipiteestäni sen ylläpitämisessä, mutta kyllä suomeksi sanottuna alkaa hiljalleen hatuttaa.
Minulla ei ole todellakaan mitään seksuaalivähemmistöjä vastaan ja vaaleanpunainen on kaunis väri, kertoohan sen jo Kuvaputken taustasävykin. Omasta mielestäni ihminen, jolla jotain tällaista on, lienee joko pullossa kasvanut tai kaappihomo, joka yrittää sen erään nimeltämainitsemattoman jenkkiläisen senaattorin tavoin homofobiallaan piilotella omia luurankojaan. Mutta: en myöskään kuulu yhteenkään seksuaalivähemmistöön. Tuntuu nurinkuriselta, että puolue jonka pitäisi ajaa massojen asiaa, haluaa profiloitua kannattamaan pienen vähemmistön omaa. Samasta syystä vanhoja pamfletteja (tai Suomi-Korea-seuran lehtiä lukiessani) nauran (tai pikemminkin kavahdan) ajatukselle Neuvostoliitosta (tai Pohjois-Koreasta) työläisten paratiisina: kansan sijaan ainoa, jonka etuja puolue lopulta ajoi, oli pieni etuoikeutettujen eliitti.
Vähemmistöjen oikeuksien puoltaminen on toki tärkeää, mutta pitäisikö tämän käydä enemmistön asian ohella, ei sen kustannuksella? Miksi työväenpuolueen pitäisi profiloitua seksuaalivähemmistöpuolueeksi? Jos esimerkiksi eräs oikeistopopulistinen porukka markkinoi itseään työväenpuolueena, mutta vetoaa samaan aikaan monia keski-ikäisiä duunareita enemmän koskettaviin arvoihin, voisiko tämä olla yhtenä syynä sille, että se kerää osan perinteisen työväenluokan äänistä: jollei muussa niin protestimielessä entisen puolueen suorittamalle käännökselle?
Itsestäni ei pehmo(tai kovempaakaan)fasistia saa tekemälläkään. Kannatan tasa-arvoa ja monien vähemmistöjen (sanon monien, sillä natsien, pedofiilien tai vastaavien kannattajaa minusta ei myöskään saa leivottua, vaikka kannatan kuitenkin absoluuttista sananvapautta) suvaitsemista siinä samalla. Vaikka Kansan Uutisia toisinaan tilanneena tiedän, että puolue ajaa myös työtätekevien etuja ja on arvomaailmaltaan eduskuntapuolueista itselleni läheisin, en silti äänestäisi sitä juuri tämän tietoisen profiloitumisensa vuoksi.
Vaikka kaikki stalinistinen inhottaa, kantaisin ennemmin sirppi ja vasara -kassia, kuin sateenkaarikuviolla varustettua. Miksi? Koska edellinen viittaa sympatioihini edustamani työväenluokan, jälkimmäinen taas jonkun toisen ryhmän, johon en itse kuulu, puolesta. En vain koe tätä taistelua juuri minun omakseni. Tai tarkemmin sanoen: se ei ole osa elämääni. Jos joku meuhkaisi kovaan ääneen jonkun Tyynenmeren keskellä sijaitsevan pienen saaren ihmisten oikeuksien puolesta, olisin että helvetin hyvä juttu; jos minua pyydettäisiin äänestämään puoluetta, jonka pääteemana on ajaa heidän oikeuksiaan, alkaisin kysellä perusteluita, miksi antaisin ainoan ääneni muille, jos voin myös käyttää sen itsekkäämmin.
En kannata viherkapitalisteja, joten en äänestä vihreää puoluetta. Silti jos minun pitäisi pelkän puoluevärin perusteella päättää, valitsisin vihreän ennemmin kuin pinkin, sillä tämä väri symboloi itselleni tärkeitä asioita enemmän. Samasta syystä myös valitsisin vasemmistoliiton vaaleanpunaisen sijaan keskustavasemmistolaisen SDP:n punaisen.
”Älä valita vaan kouluttaudu paremmin! Nykymaailmassa työolot ja palkka ovat ammatinvalintakysymys!” Okei, osoita minulle se omia intressejäni ja osaamistani vastaava kulttuuriala, jolla tienaa tuollaiset 3-4000 euroa kuukaudessa, niin olen valmis pänttäämään pääsykokeisiin joka päivä vaikka 10 vuoden ajan.
Vasemmistoliiton olisi ehkä syytä hiljalleen alkaa heräämään. Nykyisellä profiloinnillaan se pystyy kyllä saamaan tietyt ryhmät taakseen, mutta voiko se koskaan nostaa kannatustaan radikaalisti nykyiseen verrattuna? Onnistuuko se tällä teemallaan saamaan tavallisten, työtä tekevien ihmisten sympatiat puolelleen? Voi olla, että tässä maassa on liikaa tyyppejä, joiden arkea sateenkaariaate ei kosketa, mutta jotka tekevät huonosti palkattua, monotonista työtä ja toivovat jonkun tahon ajavan selkeinä pääteemanaan esimerkiksi tulonjakoa, työsuhde-etuja, työajan pituutta etc etc. Vielä parempi, jos tähän saadaan lisättyä mukaan myös vihreys, sillä maapallon tilan pitäisi tällä hetkellä olla jokaisen ihmisen päällimmäinen huolenaihe. Yksi ja hailea miten hirveitä asioita omassa elämässä tapahtuu, ekokatastrofin jälkeen täällä ei kuitenkaan niistä enää tarvitse välittää.
Tästäpä syystä jatkossa kun erään puolueen vaalimainosten jakelija lähestyy minua, tulen toteamaan äänestäväni punaisia, en pinkkejä. Työväenpuolueita on monta ja niillä kaikilla tuntuu olevan eri ihmisiin vetoava agendansa, eli yhtenäisen työväenrintaman sijaan vasemmistopuolueiden äänimäärä tulee mitä todennäköisimmin jatkossakin jakaantumaan melko hajanaisesti.
”Siis vasen yks kaks, siis vasen yks kaks, missä paikkasi tiedätkö sen? Tännepäin, täällä marssivat työläiset, sinä myös olet työläinen.”
Jatketaan ensi kerralla elokuvilla. Kiitos ja anteeksi.
