Kukkuluuruu taas täältä tuonpuoleisesta, aivojani nakertavien analogisten matojen muonapöydästä, Kuvaputken lasiruudun takaa. Kirjoituspäivä on sunnuntai ja palasin joitakin tunteja sitten kotio Tampereella järjestetystä leffamaratonista, jonka tarjonnasta suoraan sanottuna tällä haavaa kirjoittelisin mieluiten. Koska kuitenkin tunnen vastuuni Teitä kohtaan, hyvä lukijani, yritän nyt tehdä megasaatanarutistuksen ja käväistä läpi kaikki ennen tätä helmikuista viikonloppua katsotun kauniin ja rohkean. Järkeviä kommentteja on edelleenkään turha odottaa. Antaa palaa vaan.
30.1. Planeettamme Maa II (2016) (DVD)
Planeettamme Maan jatko-osa on kuusiosainen, kirjastosta löytynyt dokumenttisarja, jossa David Attenborough juontaa katsojan perinteisiin luontopaikkoihin, kuten viidakoihin ja savanneille, mutta myös betonihelvettien eläinkannan ääreen. Viimeisessä, urbaaniin miljööseen paneutuvassa jaksossa myös yritetään löytää ratkaisuja eläinten sopeutumiselle kaupungistumiseen. Sarja on muutoin tuttua laatua, mutta sen huumori, kuten hassun musiikin tahdissa itseään kyhnyttävät karhut, plus teennäinen “elokuvamaisuus” ärsyttivät sen verran, että tämä erottui Attenborough-sarjojen joukosta negatiivisessa mielessä.
30.1. Villilintujen parissa (1927) (Teatteri/35 mm) (DocPoint)
Ikivanhassa dokumentissa linnut lentelevät ja tupa savuaa. Kiehtova luontopala ja harvoja DP-katseluita. Tässä olisi ollut myös live-säestys, mutta jäin siitä paitsi ja katsoin elokuvan mykkänä.
31.1. Only Lovers Left Alive (2013) (DVD)
Jarmuschin vampyyridraama oli kyllä rimanalitus ja melkoinen pettymys sen suhteen, että toivoin katselevani yön pikkutunneilla jonkun oikeasti hyvän elokuvan. Hipsterimäisessä filmissä on kyllä sitä dominoivan “ikiyön” vuoksi paikoitellen tunnelma kohdillaan, silmiä hivelevä lavastus, hyvät musat ja Soul Draculan (sen biisin, josta Frederikin Olen Dracula on käännetty) musiikkivideo televisiossa pyörimässä. Sisältö on kuitenkin ontto, eikä muka-pohtivalla leffalla tunnu olevan mitään erityisempää annettavaa lukuisten “siltä toiselta kannalta” verenimijöitä tutkivien pätkien varjossa. Dialogiin sisällytetty paskanjauhanta, männäaikaisten julkkisten nimien heittely ja monet coolit kohtaukset, joissa esimerkiksi useat eri puolella maailmaa olevat pitkähampaat heittävät päänsä euforisesti taaksepäin verishotin otettuaan suorastaan vituttavat. Myös DVD:n kansi on hyvin vastenmielinen, joten en todellakaan aio lisätä sitä tähän.
31.1. Krapula (1973) (PC)
Jörn Donner meni ja kuoli, joten muistin tätä katselemalla intrasta pitkästä aikaa tervehtimään saapuneessa darrassa elokuvan Krapula, jossa Jörkka herää möllerissä, puhuu paskaa ja kuksii. Jostain aiemmasta leffasta osittain leikelty filmi sisältää mm. pornokohtauksia ja sen piti olla seksploitaatiohengessä tehty manit bois -pelinavaus Donnerilta, mutta kaikki menikin päin vittua kuin Jeesuksen pääsiäinen eikä elokuvaa käynyt katsomassa juuri kukaan. Sen katsottuaan ymmärtää kyllä miksi.
31.1. South (1999) (Teatteri/DCP) (DocPoint)
Chantal Akermanin DVCAMilla kuvaama dokumentti Jenkkilän syvässä etelässä sijaitsevasta pikkukaupungista, jossa sattumalta lynkattiin juuri ennen Akermanin saapumista musta muusikko raa’asti paikallisten KKK-punaniskojen toimesta. Kamera kuvaa katuja, mielipiteitään kertovia ihmisiä sekä uhrin hautajaiset ja ottaa pitkiä ottoja asutuskeskusta ympäröivistä metsäteistä. Dialogista ei meinannut saada mitään selvää, hyvä ettei näitä kaiken maailman vahvoin murtein puhuttuja paloja voi tekstittää edes englanniksi, millaisen vaihtoehdon levittäjällä kuitenkin voisi kuvitella olevan jemmataskussaan tarjolla.
31.1. Safari (2016) (Teatteri/DCP) (DocPoint)
Rikkaat länsimaalaiset suuntaavan Afrikan savanneille lahtaamaan harrastuksekseen uhanalaisia eläimiä, joiden tappamiseen heiltä tuntuu löytyvän urosnorsua painavampaa syytä. Samalla myös todistellaan omaa antirasismia. Murhapaikallaan silmät ilosta säihkyen toisiaan taputellen ja halaillen teurastamiensa eläinten kauneutta ylistävät sivistyneet valkoiset metsästäjät näyttäytyvät dokkarissa niin ikään yhtä puhtoisessa valossa, kuin Fritz Hipplerin propaganatöiden natsihahmot. Leffa sisältää myös runsaasti graafista ultraväkivaltaa, ammuttujen eläinten kituessa kuoliaaksi tai paikallisten apuvoimien nylkiessä ja pilkkoessa näiden raatoja. Kuvallisesti kohtaukset, joissa tummaihoiset laitettiin seisomaan kädet suorassa selkä seinää vasten katse kameraan naulittuina ärsyttivät kuin aamupuurosta löytyvä paskanokare.
31.1. Sushimestari Jiron unelma (2011) (DVD)
Päästyäni DP:stä kotiin oli sellainen kutina alaselässä, että jotain pitäisi vielä katsastaa. Ehdin jo tunkea Battle Royalen soittimeeni, mutta ensimmäisten viiden minuutin aikana tuli yleisen työväsymyksen ja festareilla niiden duunien puolesta nähtyjen kahden hilpeäaiheisen filkan vuoksi olo, että hemmetti en mä nyt jaksa tällaista. Niinpä pengoin hikiluukkuni vallanneita DVD-pinoja uudemman kerran ja katsoin sen sijaan dokkarin, missä vanha pappa valmisti sushia. Tuli muuten tässä sellainen olo, että taidanpa tämän luukun määräaikaisuuden päätyttyä muuttaa jälleen järkevän kokoiseen kämppään ja hankkia sinne ihan kunnon hyllyt, ettei näitä elokuvia tarvitse enää pitää esillä kahdessa rivissä tai piilottaa niitä kirjahyllyn kulmassa olevaan koloon verhojen taa.
Kerron Jirosta enemmän, jos saan palkintoja. Ensimmäiseltä tahtoisin vanhoja markkoja, toiselta hyvän eteisen maton ja kolmannelta oikeaa palkkaa maksavan työpaikan. Kiitos.
1.2. Nigeria (1969) (PC)
Elonetistä katsottu puolituntinen dokumenttielokuva Nigeriasta. Vaikka [SENSUROITU]-sanaa käytetäänkin, on elokuvan ääni selkeästi alkuperäisväestön puolella.
2.2. Os Carrinhos em: A Grande Corrida (2006) (PC)
Kirjoitin Autojen brasilialaisesta mockbuster-versiosta enemmän Laajakuvan hiljalleen ilmestyvään toiseen (ja ilmeisesti viimeiseen) kirjaan, eli sieltä löytyy lisää legendaa tästä mestariteoksesta.
2.2. Street Fighter II: The Animated Movie (1994) (PC)
Sain perverssin halun katsoa Super Nintendon videopeli Street Fighterin anime-version, hoksattuani sen löytyvän YouTubesta. Hirveää saastaahan se oli. Elokuva kyllä alkaa niin ikään oikeana, mutta muuttuu pian tympeäksi yritykseksi mahduttaa jos minkä tekosyyn varjolla joka ikinen pelissä esiintyvä hahmo sisäänsä. Tarina on lapsellinen ja tappelukohtaukset vaivaannuttavia, mutta uskomattominta on tekijöiden halu kuvata tarkasti miespuolisten hahmojen valtavia lihaksia ja vielä keskittyneemmin suihkussa käyvän Chun-Lin persettä (ala-asteiässä jolloin Street Fighter oli se kovin juttu, enoni kertoi siitä tehdyn myös piirroselokuvan, jota ei kuitenkaan kannata katsoa sillä se on pornoa). Yritän olla miettimättä japanilaisia nörttipoikia ensin tuijottamassa turpiinvetoa silmät lasittuneina ja ryhtyessä sitten pahoinpitelemään itseään nyrkki yhtä villisti vipattaen. Hämmentävintä on kuitenkin, että vaikken koskaan ole törmännyt aiemmin mihinkään tästä julkaistuun kotitallenteeseen, tsekkausta seuranneena viikonloppuna löysin siitä DVD:n eräältä manselaiselta kirpputorilta. Kohtalo kiusaa minua.
2.2. Push (2019) (Teatteri/DCP) (DocPoint)
Dokumentti kasvottomasta asuntokeinottelusta, jossa mahdollisuus tehdä rahaa syrjäyttää ihmisten tarpeet. Osa materiaalia on hyvinkin kylmäävää, firmojen ollessa valmiita käyttämään kaikkia mahdollisia keinoja bisneksensä edistämiseksi. Lopussa halutaan antaa kuva, että hipsterien ja muiden maailmanmatkaajien suosimia Airbnb:eitä ja muita paholaisen kätyreitä vastaan on mahdollista taistella. Tämä päätti festarit omalta osaltani tähän. Leffasta löytyisi Areenasta tuttuun Yle-tapaan kolmanneksen lyhyemmäksi kynitty leikkely.
2.2. Dead Souls (2018) (PC)
Bing Wangin (vai Wang Bingin?) kahdeksan tuntia 15 minuuttia kestävä dokumentti suuren ruorimies Maon keskitysleireistä Luoteis-Kiinan maaseudulla. Aihehan on kiinnostava kuin mikä, mutta mammuttimainen kesto saatanaa, vaikka katsoinkin tämän useammassa osassa aina silloin kun ylimääräistä aikaa oli.
Monien ennen dokkarin valmistumista pois siirtyneiden, kyseiset kauhut kokeneiden ihmisten todistukset ovat toki historiallisessa mielessä kullanarvoisia, mutta itse filmiä oli suoraan sanottuna kyllä yhtä tuskaa katsoa. Elitistit ja muut paremmin tietävät lynkannevat minut piireissään henkisesti, mutta sanon silti, ettei omasta mielestäni vaadi hyvää tuottamistaitoa enempää etsiä käsiinsä maailmanmelskeiden hirvittävimpiin hetkiin joutuneita ihmisiä, laittaa sitten staattinen kamera jalustalle kuvaamaan ja antaa näiden puhua suunsa puhtaaksi itse röökiä sivussa vedellen ja asioihin sen enempää puuttumatta. Toki joitakin kysymyksiä tehdään, mutta lähinnä tässä mentiin monologien muodossa, mikä ei siis itsessään ole huono asia, mutta saa itseni kyseenalaistamaan mestarin statuksen luovuttamisen yhdelle ihmiselle projektin taustalla.
Uskomattomin otos on joku känninen äijä, jonka porsastelevaa syömistä sattumien putoillessa lattialle kuvataan keittiön oviaukossa pitkään ja hartaasti, koska hei, me tehdään taidetta! Vaikuttavimpia ja hytisyttävimpiä ovat kävelyt heiluvan kameran kanssa yhä luiden ja pääkallojen täyttämillä pelloilla. Myös kuvat kiinalaisista asunnoista, rappukäytävistä ja kaduilta kiinnostivat.
3.2. Football Factory (2004) (DVD)
Katsoin Football Factoryn pariin otteeseen jo teinivuosina, enkä tuolloin ollut aivan varma siitä, oliko kyseessä hyvä vai huono elokuva. Siispä ajattelin vilkaista sen nyttemmin aikuisena vielä kerran, ennen kuin roudaisin lätyn divariin.
Aikamoista paskaahan tämä kuvallinen teos sitten oli. John Kingin pohjalla oleva kirja antanee (ainakin männävuosina lukemani Human Punkin perusteella) ilmapiiriin ne parhaat puolet, mutta muutoin Lontoon jalkapallohuliganismia, katuväkivaltaa ja jengejä käsittelevä tarina on kerrottu selluloidille aivan päin metikköä. Tommy Johnsonin (tuotantoyhtiö Rockstar Games on paitsi stailannut päähenkilön GTA 3:n pelihahmon näköiseksi, myös sekoittanut tämän nimen Vice Cityn Tommy Vercetista ja San Andreaksen Carl Johnsonista) juontajanääni taustalla ei toimi lainkaan ja henkilökehitys on huumoreineen pinnallista sekä teennäistä alusta alkaen. Kun ohuista ja yksiulotteisista hahmoista ei saa minkäänlaista tarttumapintaa niin hyvässä kuin pahassakaan, eivät näiden seikkailut tai kohtalot jaksa kiinnostaa puupennin vertaa. Ärsyttävimpiä ovat sinne tänne silotellut pienet, turhat yksityiskohdat, kuten Pleikkarin varastamista seuraava tikkatauluna ähkiminen tai psykopaatin vaimon hakkaamisen ympärillä luikerteleva pilailu. Leffa yrittää puhua vaihtoehtoisesta, joskin tässä tapauksessa kyseenalaisesta elämänmuodosta, muttei onnistu vakuuttamaan katsojaa tappeluiden ja rankan päihteidenkäytön paremmuudesta porvarilliseen sohvalla kököttämiseen nähden.
Typerintä Football Factoryssa ovat kuitenkin sen äärimmäisyyksiin saakka katsojan makuhermoja vaivaavat unikohtaukset, joissa Tommy hakataan kerta toisensa jälkeen alikulkutunnelissa henkihieveriin ja tämä näkee sideharsoon käärityn kuolleen pojan, joka paljastuu lopulta erääksi hänen läheisekseen. Etiäiset ovat perusteltavissa hahmon mieltä soimaavana omanatuntona, mutta se ei tee niiden toteutuksesta ja muuhun filmiin istumisesta vähemmän epäonnistunutta. Parasta antia sen sijaan ovat rasisminvastaisuus ja brutaalit joukkotappelut, joita tekee monesti häijyä katsoa. Myös musiikkeja kuuntelee mielellään. Muistan myös erään aikalaiskriitikon nokkelan huomion, ettei jalkapallohuliganismia käsittelevän elokuvan puolentoista tunnin keston aikana ruudussa nähdä kertaakaan itse palloa.
4.2. Tervetuloa, tai ulkopuolisilta pääsy kielletty (1964) (Teatteri/DCP)
Nyt alkaa jo runosuoni hyytyä. Elem Klimovin pioneerileirin voi yhdistää gulagiin ja elokuvassa on paljon sekä yleistä sekoilua ja surrealismia, kuin myös viitauksia muihin elokuviin. Huumoria on paljon.
5.2. Detroit (2017) (DVD)
Kathryn Bigelowin paras elokuva palauttaa The Dramaticsin Detroitin 60-luvun mellakoihin, keskelle ahdistusruuvia kiristävää ja veriseksi äityvää poliisiväkivaltaa ja sen puimista raastuvassa. Tunnelma on onnistuttu rakentaa etenemään arkisesta pahaenteisen kautta painostavaksi ja aina epätoivoisen hyytäväksi saakka, ja hahmojen puolesta tosiaan huomaan jännittävänsä. Amerikkalaisen oikeuslaitoksen rasistisuus ja fasistisuus tuodaan nekin mainiosti ilmi, sekä yksilöiden suorittamien kauhutekojen että turvallisen oikeussalibyrokratian aikana. Elokuva ei myöskään yritä rakentaa sankaritarinoita tai onnellisia loppuja ja myöntää joutuneensa ottamaan taiteellisia vapauksia tarinasta puuttuvien palasten paikkaamiseksi. Kestoa on kaksi ja puoli tuntia, mihin ei katselun aikana pahemmin kiinnitä huomiota.
6.2. Mr. and Mrs. Kabal’s Theatre (1967) (DVD)
Kaverini tuli käymään ja katselimme Walerian Borowczykin täyspitkän animaation, jossa rouva Kabalin päätä piirretään yhä uudestaan ja uudestaan, tämä puhuu omituista siansaksaa ja lopulta seuraa ydinräjähdys. Siinä välissä käy sitten kaikkea muuta surrealistista. Toverini totesi aika tyhjentävästi, että onhan tämä tavallaan ihan kiinnostava, mutta mitä helvettiä tässä oikein tapahtuu?
6.2. Seitsemän veljestä (1979) (DVD)
Sitten olivat vuorossa Riitta Nelimarkan suomianimaatio Seitsemän veljestä, jonka parhaat (yölliset) kohtaukset, erityismainintana kuussa käynti pirun luona, ovat psykedeelisiä, vaikkei aihepiiri oikeastaan jaksanut kiinnostaa laisinkaan. Esko Salminen on kertojana ja minulta alkaa hajota tähän kommentointiin nyt pahasti pää.
7.2. Revitty esirippu (1966) (DVD)
Alfred Hitchcockin Itä-Saksaan sijoitettu vakoilutrilleri on tylsää kylmän sodan propagandaa. Nyt lopetan tältä erää. Kauniita unia vaan kaikille.
