En voi hyvin, pientä stressiä ollut ilmassa. Elokuviakaan ei ole tullut katsottua normaaliin tapaan. Koska en halua, että tästä kirjoittamisesta tulee vielä lisäahdistusta, vedän taas lyhyimmän kautta ja kerron mieluummin, mitä kaikkea kivaa olen kapitalismia elossa pitääkseni ostellut.
Pienen leffakaupan tukireissulta tarttui mukaan tylsäksi osoittautunut kummitusleffa Hongkongista, näkemättä jäänyt (oletettu?) splatterklassikko (?) ja hieno saksajulkaisu pahamaineisen Bert I. Gordonin muurahaisleffasta. Päätin myös aloittaa tutustumisen Apichatpong Weerasethakuliin (kirjoitinkohan nimen oikein?). Lopuksi nappasin mukaani vielä ilmeisesti kamalaa saastaa olevan Ganja & Hessin, sillä pitäisihän sekin kuitenkin joskus nähdä, eikä Eurekan tuplajulkaisu ollut hinnalla pilattu. Rahaa näihin paloi yhteensä 55 euroa.
Kävimme toveri Tumpin kera Leffakaupan jälkeen parin kirppiksen kierroksella Kurvissa ja koska Kuvaputken toinen kirjoittaja päätti olla anteliaalla tuulella, sain tämän, trailerin perusteella aivan karmaisevan kauhupläjäyksen katselua odottamaan (arvo 50 senttiä). Voi vehnä.
Iski himo niin hommasin vielä Ebaysta lisää AaWeetä ja näkemättä jääneen Tetsuo kolmosen saksalaisen dvd-julkaisun. Yhteensä olivat 14 euroa. Nyt pitää laittaa tilipäivään saakka lompakon nyörit kiinni, etten tuhlaa koko tiliäni leffoihin, joita en edes ehdi katsoa.
20.8. Manaaja 3 – riivaajan paluu (1975) (PC)
Ensimmäisen Manaajan jälkeen tehty italialainen rip-off on kuljeskellut maailmalla sekä Manaaja kakkosena että kolmosena. Tuotos on aika luokatonta kuonaa, eikä edes hauskaa sellaista. Regan on korvattu jollakin jätkällä, joka sekoaa kaulaan pistämänsä korun ja vesiputouksilla näkemänsä tytön myötä. Elokuvassa on insestisiä viittauksia riivaajan napatessa pojan valtaansa ja lopussa demonin itseensä ottanut nunna hyppää kalliolta Jeesuksen oppien mukaisesti. Sama käy katsojallakin mielessä, sillä aikansa voisi käyttää myös tätä filmiä paremmin.
21.8. Neiti Tuittupää (1943) (TV)
Pulavuosien romanttisessa komediassa Lea Joutseno haistattaa paskat miehille (mukaan lukien kylän irstas vanha pieru, joka kirvestä teroittaessaan intoutuu kyselemään, onko tämä ollut jo äijän kanssa peiton alla silleen) ja lähtee suureen Helsinkiin opiskelemaan. Yliopisto jää kesken, koska nuorena muumioitunut kammoksuu opiskelijatoveriensa biletystä, ja vanhaksi piiaksi orientoitunut neiti päättää lähteä sairaanhoitajaksi. Viiksienkasvattamis- ja kissapaijaamissuunnitelmat katkaisee limainen ja lipevä oman kylän mies, joka on juuri aikeissa naida toisen naisen rahan vuoksi, mutta lemppaa kyseisen eukon ja alkaa kosiskella tuittupäätä epätoivoisesti. Tästä kaikesta ilmeisesti sitten opitaan jotakin. Parasta sahanpurumaisessa filmissä olivat ämmien juoruilut laitoksen ukoista ja ilmiömäinen unilääkkeenä toimiminen. Valentin Vaala on yhtä tärkeä ohjaaja kuin aina ennenkin.
21.8. Happy Birthday to Me (1981) (PC)
IMDb:n kuvatallennus näemmä hajosi taas ja vatsaani alkoi samalla hetkellä pistämään ilkeästi. J. Lee Thompsonin melkein kaksituntisen slasherin (kuka näitä leffoja oikein leikkaa?) kesto on huono vitsi, mutta päätin silti katsoa sen, sillä julistetaide sishkebabia naatiskelevasta hölmistyneestä jäpästä on sangen fantsu. Muuten murhat eivät olleet oikein mistään kotoisin (olikohan tämä se filmi, jossa tappaja laittoi rautaa pumppaavan muskelimöykyn tankoon niin kovat painot, että hormonihirmu liiskaantui niiden alle?) ja tunnelman yleissävy laiskanpuoleinen ja lattea. Loppu oli samanhenkinen kuin kyseisen vuoden toisessa murhahipassa Madhouse.
22.8. Navaronen tykit (1961) (DVD)
Tein lauantaina työkeikan jälkeen pitsaa ja otin sen kaverina muutaman pintin olutta. Jermuspektaakkelin katseleminen samaan syssyyn tuntui luontevalta, joten tungin Navaronen tykit soittimeen asenteella ”nyt tai ei koskaan”. Ihan hauskaa äijäilyähän tämä oli: sakuilla on Kreikan saaristossa supertykkipari, jota liittoutuneiden kovaksikeitetty kommandojoukko lähtee räjäyttämään. Koska kyse on suuresta elokuvasta, kestoa on vaivattomat kaksi ja puoli tuntia, mikä on kyllä aivan liikaa ja suurin syy siihen, miksei lättyä ollut tullut katsottua aiemmin. Myös trikit olivat paikoitellen niin huonoja, että tämän kaltaisessa eepoksessa moista ei voi sivuuttaa pelkällä olankohautuksella.
23.8. Murhan jälkeen (1993) (BD)
John Singleton tekee ”samaa elokuvaa uusiksi” gettokuvaelmassa, jonka kuvauksissa Janet Jackson kuulemma vaati Tupac Shakuria käymään AIDS-testeissä, ennen kuin suostui tämän kanssa kameran eteen. Poetic Justice tuntuu jo lähes parodialta afroamerikkalaisiin ja gangstakulttuuriin liitetyistä kliseistä, porukan vetäessä 8Ballia, kanaa, giniä ja mehua sekä tehdässä räppiä ja näin päin eespäin. Varsinainen juoni on Boyz n the Hoodin jalanjäljissä melko löyhä, keskittyen kuvaamaan parturissa työskentelevän sekä runoja kirjoittavan Jacksonin ja postia vähän turhankin rennosti jakelevan Shakurin arkea, joista jälkimmäinen purkaa riimisuontaan serkkupoikineen rytmikkäästi nauhalle. Välissä nähdään pari murhaa ja tehdään roadtripiä postiautolla pohjoiseen. Henkilöhahmojen väliset kemiat ja kiinnostus yleisen ilmapiirin tarkasteluun jaksavat kantaa yllättävän hyvin.
23.8. Verivelka (2002) (DVD)
Clint Eastwoodin tulkitsema eläköitynyt poliisi jahtaa psykopaattisarjamurhaajaa ok-tasoisessa kissa ja hiiri -elokuvassa, jossa on tiivis tunnelma mutta huono kerronta. En oikeastaan enää kirjoitushetkellä muista, mitä tästä piti sanoa.
24.8. Sorority House Massacre (1986) (PC)
Slasherien katselu jatkui Sorority House Massacrella, joka ei ollut pelkästään köyhän miehen, vaan enemmänkin liimanhaistelijakatulapsen versio Halloweenista. Joukko kimuleita muuttaa halpaan taloon, jolla on menneisyytensä: muuan poika näes murhasi aiemmin samassa pytingissä perheensä verilöylyssä, josta vain hänen siskonsa selvisi hengissä. Kuinka ollakaan, pian käy ilmi että tytöistä yksi onkin juuri samainen henkilö, ainoastaan muistinsa menettäneenä. Samaan aikaan murhamies sekoaa mielisairaalassa jouduttuaan johonkin käyriä piirtävään koneeseen, karkaa ja suuntaa rautakaupan kautta kohti kommuunia.
Juoni on niin törkeää plagiointia, ettei sitä voi kuin vihata, mutta on viiden sentin filmillä jonkinlaiset puolensakin: musiikit ovat hienot ja valoa käytetään kuvauksessa mainiosti, jolloin pimeät kohtaukset oikeasti näyttävät hämäriltä ja uhkaavilta, mutteivät epäselviltä. Vaikka tappaja on todella haukotuttava ja unohdettava, on tämän esiintymiseen kuitenkin saatu tiettyä pelkoa aiheuttavaa raivoa samalla tapaa, millä 28 päivää myöhemmin erottui klassisemmista zombieleffoista: murhaaja ei tällä kertaa laahusta uhriensa perässä kärsivällisesti, vaan rynnii näiden kintereillä psykoosissa ulvoen ja veistään umpimähkään heiluttaen.
28.9. Ruoska (1973) (DVD)
Clint Eastwoodin parhaisiin jenkkileffoihin kuuluvassa, spaguhenkisessä westernissä on pirullisen aavemainen, liki kauhuelokuvamainen tunnelma. Nimetön, helvetistä nousseelta kostonenkeliltä tuntuva muukalainen saapuu pikkukaupunkiin, jonka asukkaat pyytävät häntä revolverinkäsittelytaitojaan esiteltyään palkkatappajakseen pian linnasta vapautuvia roistoja vastaan. Hiljaisuuden ja antisankaruuden maksimiin vievä hahmo toteuttaa itseään muun muassa raiskaamalla erään naisen, nimittämällä kiusatun kääpiön seriffiksi ja pormestariksi, kastamalla kaupungin uudestaan Helvetiksi ja maalaamalla sen kirkkaanpunaiseksi, unohtamatta tietenkään loppuvälienselvittelyä, jossa hän antaa palkkaajilleen opetuksen pelkuruudesta kovimman kautta, salliessaan vapaalle jalalle päässeiden teurastaa näitä hetken aikaa kaikessa rauhassa, ennen kuin alkaa napsimaan rikollisia yksitellen yön pimeydestä. Tulkinnanvaraisena motiivina kaikelle nähdään muutamassa unijaksossa pitäjän entinen seriffi kuoliaaksi ruoskittavana samaisten pahisten toimesta keskellä pääkatua asukkaiden vilkuillessa toimintaa vierestä, reagoimatta mitenkään laintoteuttajansa tuskansekaisiin avunaneluihin. Myös musat sopivat puitteisiin kuin luoti otsaan. Oikeastaan ainut pisteitä rokottava puoli on Ruoskan esittämä naiskuva: vaikka Clintin hahmon kovat otteet mieltää osaksi kaupungin saamaa kollektiivistä rangaistusta synneistään, on väkisinmakaamisen uhrien innostuminen tästä väkivallasta jo vähän turhan paksua paskaa.
