Heipä hei! Ja hyvää maanantaita täältä Kuvaputkesta!
Ikävä kyllä, olen menettänyt yhden uskollisen lukijan, koska tekstini on hänen mukaansa keskinkertaista tumputusta. Vedetään nyt ässä hihasta ja pyydetään anteeksi. Vedetään myös Tumppumies mukaan jostain naftaliineista, jos vaikka saisin lukijani takaisin kiukun paremmalle puolelle. Mennäänpä sitten kuitenkin eteenpäin, sillä tumput tumppuina ja hypätään marraskuun päiväkirjan osaan kaksi. Teema on kauhu ja siitä on hyvä pitää kiinni kaikilla tumpuilla. Meno on hurjaa!
Eli jos viime viikko oli täynnä testosteronia ja pulleita lihaksia, tulee tämä viikko olemaan täysi vastakohta. Tätä epävirallista ”noitaviikkoa” aletaan viettää tästä edes marraskuun toisena viikkona. Harmillisesti homma meni heti pieleen, koska en yksinkertaisesti keksi koko viikolle genrekatseltavaa tarpeeksi. Joten katson, mitä lystään. Ehkä siellä on mukana noitiakin. Ainakin uimataitoisia sellaisia. Itsensä toistaminen on kovaa huutoa minulle – mutta nyt Saatana käskee minua painumaan nyt helvettiin. Koska olen kusipää, en sitä ihan vielä tee. Karmikoon selkäpiinne tätä blogia selatessa. Mukana menossa vanha kunnon Vincent kuin myös parrakas Richard Crenna sekä pahan yön sadut. Lopussa kiitos seisoo.
9.11.2020: Noidantappajat (1968)
Vincent Price esittää tässä henkilökuvassa historiallista noidantappajaa, jonka renki tykkää paiskoa naisia turpaan. Irstaileva Price lupaa eräälle naiselle, ettei tapa hänen noidaksi ristittyä enoa, jos saa naikkoselta lihallisia nautintoja. Myöhemmin osa noidista heitetään veteen, ja jos he osaavat uida, niin heidät voidaan tuomita kuolemaan noitina. Uiminen on ilmeisesti ollut syntiä? Ehkä abortteja vastustava ystäväni voi avata tätä myöhemmin?
Kuten arvata saattaa, on Noidantappajat tylsä elokuva, jonka pelastavat lähinnä komea kuvaus ja häpeilemättömyys aiheensa suhteen. Ensimmäiseksi mainittu kuvaus on ihastuttavan värikästä ja maalaismaisemat on taltioitu vangitsevan hienosti. Toiseksi mainittu törkymittari pidetään korkealla, kun tikkaisiin sidottu noita tuikataan tuleen, samaan aikaan hänen huutaessa ja kirkuessa kuin pieni sika. Siihen ne hyvät puolet sitten jäävätkin, sillä Pricen omahyväinen habitus pilaa miltei koko muun elokuvan. Pricessa on jotain aidosta pois luotaan työntävää, enkä toden totta voi ymmärtää tämän yliarvostetun kauhuikonin saavutuksia. Saatan silti palata katsomaan vielä jotain herran ansioluettelosta, koska en osaa lopettaa, mutta osaan marista.
10.11.2020: Pahuus (1978)
Richard Crenna ostaa vaimonsa kanssa jonkun vanhan kartanon, joka on rakennettu intiaanien hautausmaan päälle. Lääkärivaimo vaistoaa, ettei kaikki ole hyvin, mutta Crenna haluaa välttämättä kunnostaa talosta kesäasunnon. Kunnostusprojektiin otetaan mukaan joukko skeptisiä tyyppejä, jotka yksi toisen perään päästetään päiviltä.
Tunnelmallisen tehokas Pahuus on selkeästi toiminut The Evil Deadin esikuvana. Sam Raimi on nyysinyt sen tarinankuljetuksesta paljon ideoita omaan elokuvaansa. Tämähän ei oikeastaan haittaa, vaan tekee enemmänkin tästä videofilmi No.1:stä unohdetun kulttiteoksen.
Myös tehosteet onnistuvat paikoin olemaan hyviä, kun esimerkiksi köyhänmiehen Harry Dean Stanton tuikataan tuleen heti ensimmäisessä kohtauksessa. Jossain kohdissa tehosteet ovat teräväpiirtoaikana kärsineet, kun aaveen raiskatessa tummasävyistä naista, näkee katsoja selkeästi siimat, jolla naista heitellään pitkin huonetta. Lopussa joku Yhdysvaltain sisällissodan juoppojoulupukki paljastuu paholaiseksi ja valkoisen huoneen salaisuus päästää lopulta Crennan ja vaimon ulos helvetin esikartanosta. Sitä ennen joku tyyppi on vielä hukkunut juoksuhiekkaan. Paholainen nauraa!
11.11.2020: Pahan yön sadut (1986)
Pikku Brianin on aika mennä nukkumaan ja Mike-setä on luvannut kertoa hänelle iltasadun.
Fix-Galleria
Humalainen setä on laitettu vahtimaan veljenpoikaansa, joka ei ilta-aikaan meinaa saada unenpäästä kiinni. Setä tahtosi vain hoitaa kissaansa, mutta poika ihan välttämättä haluaa kuulla iltasatuja. Setä heittää hatusta, kauhistuttavia versioita klassikkotarinoista. Pahan yön sadut koostuu kolmesta irrallisesta kertomuksesta, joita kaikkia yhdistää kehyksenä tämä juopunut kertoja. Ensimmäisessä sadussa mennään noituuden aikaan, jossa pari noitaa yrittää mädäntyneellä sydämellä virvoittaa kuolleen miehen elävien kirjoihin. Tehosteillaan onnistuneesti pelittävä tarina on kiehtova ja nostaa rimaa tulevaa kohtaan.
Toisessa tarinassa on legendaksi muodostunut mikkihiiri-ihmissusi, joka ei oikeastaan ole sekään hullummin toteutettu. Seksuaalisuutensa kanssa painiva punahilkka päätyy tämän suden luokse hakiessaan isoäidilleen apteekista lääkettä. Lopussa susi onkin sairaalavuoteella makaava isoäiti.
Viimeiseksi on säästetty kirsikka kakun päälle, kun Kultakutri ja kolme karhua saavat uuden merkityksen. Stoorissa mielisairaalasta karkaava separi menee vanhempiensa kanssa takaisin kotiin, vain huomatakseen, että telekineettisillä voimilla varustettu murhanhimoinen feministinen Kultakutri on vallannut heidän murjunsa. Kultis myös juottaa ruumille köyhänmiehen Jaffaa, vääntää veistä haavassa, tappaa televisiotoimittajia ajatuksen voimalla ja käväisee lopulta vielä suihkussa mielensä pahoittaneen ystäväni iloksi.
Kaiken kaikkiaan kyseessä on hyvä antologia, jonka jaksaa vaivoitta katsoa loppuun. Kuka näitä juttuja keksii?
Parempia kuin Alien 3!
12.11.2020: Tappavaa terroria (1989)
Roger Cormanin tuottamassa halpis-Alienissa on tekemisen makua. Köyhänmiehen MacGyver juoksee pitkin aavikkotukikohdan käytäviä kädessään jalkajousi. Musta jätkä tupruttaa sikaria toistuvasti ja naiset vilauttelevat pikkareitaan. Mukaan raahattu George Kennedy ottaa koko touhun aivan liian tosissaan, eikä suostu myöntämään, että elokuva on B-luokkaa. Jossain vaiheessa Gargoiliksi nimetty hirviö on siittänyt tukikohtaan tuodun naisen, joka myöhemmin synnyttää verisesti uuden tulokkaan käytäville räyhäämään. Meininkiä korostavat laserit, liekinheittimet ja budjetti-MacGyverin väsäämä keihäs sekä hehkulamppu. Verinenkin leffa on parhaimmillaan, kun örvelö riehuu käytävillä kuin Raakalainen konsanaan. Seinät saavat kyytiä, putket katkeilevat ja lavasteet heiluvat. Mukana menossa koirapilliä totteleva Butch. Pilli myös toimii hirviön korvien raiskaajana.
12.11.2020: The Terror Within II (1991)
Köyhänmiehen MacGyver palaa yhdessä Butch-koiransa kanssa jatko-osassa, jossa tappava terrori koskettaa myös sinua. Aavikon gargoilit ovat jälleen täällä ja kakkososan ohjauksesta vastaa myös tuo pallinaamainen MacGyver, jolla on mukanaan kuminen radiopuhelin. Jostain mukaan tarttuu Ariel niminen tyttö, joka oppii imemään mehut kaktuksesta, vaikka niistä voi tulla tarantelloja. Mukana häärii myös R. Lee Ermey, joka näyttää olevan yhtä hämillään kaikesta ympärillä tapahtuvasta kuin Kennedy ensimmäisessä osassa. Monitasoiseen sotkuun heitetään vielä voodoopapitar, raakalaismaineinen raiskaus ja lopussa nähtävä ihmisen ja gargoilin sekasikiö, jota voi pitää Alien – ylösnousemuksessa nähtävän möllin esikuvana. Liekkaria ei toki unohdeta eikä myöskään kasarisähköä. Tottahan toki tämä Maccis tekee jälleen kerran jesarilla itselleen keihään, jolla voi sitten teurastaa oman sekasikiöpoikansa. Myös jalkajousi pääsee vihdoin tappamaan voodookansaa. Butch kuoli puolessa välissä leffaa. Elokuvan loppu on omistettu hänen muistolleen.
Perjantai 13. Päivän helvetti
13.11.2020: Ticks (1993)
Brian Yuznan tuotantoa!
Bel-Airin prinssin serkku, Seth Green ja joukko muita paskiaisia lähtevät viettämään leirielämää jonnekin Kalifornian metsikköön. Samaan aikaan Clint Howard pitää kannabisfarmia ja tuntemattomasta syystä jättimäiset punkit pääsevät irti. Alussa ei oikein tapahdu mitään, vaikka tehosteet ovat aikaan nähden todella hyviä. Onneksi kaikki kovat kudit on säästetty viimeiseen puoleen tuntiin, jolloin kaasu pidetään pohjassa. Peräkorven punaniskat muun muassa ampuvat metsään tuotuja kaasutynnyreitä paskaksi, ja aiheuttavat metsäpaloja. Yksi näistä kehareista muistuttaa erehdyttävästi Hugh Jackmania. Lopussa on jättiläispunkki, joka riehuu ja rähisee oikein kunnolla. Onhan ruudulla toki nähty tätä ennen myös punkki, jolla on ruisku selässä ja Brutus-koira sekä Rance Howard esittämässä sheriffiä. Siinäpä kaikki.
13.11.2020: Tappajamutantti (1995)
SYVÄLLÄ MAAN ALLA KÄYDÄÄN PELOTTAVAA KISSA- JA HIIRILEIKKIÄ…
Fix-Galleria
Wes Cravenin pojan käsikirjoittama Tappajamutantti on tylsä leffa, josta ei pysty edes kirjoittamaan mitään. Mukaan raahattu Lance Henriksen tuntuu olevan vain kiukkuinen kaikesta ja vähintään yhtä väärässä leffassa kuin Kennedy ja Ermey aiemmin. Juoni on venyttämällä venytettyä ulostetta koko kestonsa edestä, vaikka ruudulla nähdään goottitarazanmutantti, joka repii itseltään hiukset pois päästä. Toisaalta myös katsojat haluavat repiä hiukset päästään, sillä missään ei ole mitään järkeä ja nämä Alien-kopiot alkavat olla jo melkoinen kyrpä otsassa. Lopussa valaistuksesta vastaava on saanut potkut, koska kuva muuttuu todella tummaksi, eikä siitä saa selvää. Mitä vielä? Jossain maissa tämä tunnetaan nimellä: Hills Have Eyes 3. Suomennos on sentään omaperäisempi. Eihän minun pitänyt edes kirjoittaa tästä mitään!
13.11.2020: Slumber Party Massacre II (1987)
Hyvien ystävieni suosituksesta päätin uhrata vielä aikaani Slumber Party Massacre II:n katseluun. Aika hyvin käytettyä aikaa – Nimittäin kyseessä on helvetillisen viihdyttävä pätkä, jota ei ole kestolla pilattu. Parempi kuin Driller Killer ja hauskempi kuin Slumber Party Massacre. Jossain puolen välin jälkeen mennään eikä meinata, kun murhanhimoinen rokkikukko tulee suoraan painajaista kitaraporansa kanssa tappamaan kaikki. Hän poraa kaiken paskaksi ja laukoo samalla repliikkejä tunnetuista rock-kappaleista. Meno ja meininki ovat niin kovaa kyytiä, että tässähän tahtoo nähdä vielä sen kolmannenkin osan. Kiitos kaverit, olette tosiystäviä!
13.11.2020: Perjantai 13. päivä, osa 2 (1981)
Tosiaan kokonaan Suomessa aikanaan kielletty elokuva, joka on ollut kuuluisasti mielenterveydelle haitallinen ja hyvien tapojen vastainen, ikään kuin tämän viikon blogitekstikin.
Jasonin perjantaisen syntymäpäivän kunniaksi katsoimme tämän ensimmäisen jatko-osan yhdessä vaimon kanssa. Muistikuvia jopa heikommaksi ja tavallaan melko huonoksi paljastunut elokuva, joka ei sisällä mitään fiilistä. Tappokohtaukset seuraavat toisiaan ja tissitkään eivät enää samaan tapaan jaksa ilahduttaa. Toki loppuhuipennuksessa on jotain härskillä tapaa karua, kun Jason on pitänyt majaa jossain keskellä metsää äitinsä irtopään kera. Muistaakseni tämän jälkeen hitusen absurdimmiksi menevät jatko-osat todella alkavat puhjeta kukkaan. Kakkonen on vielä liian vakava elokuva, jotta siitä voisi nauttia useamman katselun jälkeen. Roskamestarin aapiseen tällainen elokuva ei vain yksinkertaisesti sovi.
Loppuhuipennus on pettymys
14.11.2020: Magic in the Moonlight (2014)
Siten jotain aivan muuta, koska kauhu alkaa kyllästyttää. Perus Woody Allen-tason yllä pitävä Magic in the Moonlight on viehättävä kuvaus rakkaudesta, taikuudesta ja kyynisyydestä. Colin Firthin skeptikkotaikuri saa haasteen todistaa Emma Stonen meedion huijariksi, mutta ihastuukin tähän ja alkaa uskoa Stonen olevan oikeasti kykenevä lukemaan ajatuksia.
Kauniisti kuvattu, hyvin kirjoitettu ja hyvällä musiikilla varustettuja leffa on vaivatonta katseltavaa. Allekirjoittaneella on myös herkkä kohta kaikkea taikuutta ja temppujen paljastumista kohtaan. Joten nostan leffan Allenin uudemman tuotannon parempaan kastiin. Innostuin myös varaamaan lisää Allenin pätkiä kirjastoon, koska olen hullu. Uskon myös henkimaailmaan, mutten jumalaan.
14.11.2020: Identity (2003)
Viikko on suoraan sanottuna ollut melkoinen suoritus, joka sen kuin vain jatkuu ja jatkuu. Erään aborttivastaisen ystäväni suosikkifilmeihin lukeutuva Identity on entuudestaan minulle tuttu, mutta ajan virtaan kadonnut. En siis tosin sanoen muistanut leffasta mitään. Toisaalta hyvin monimutkaiseski naamioitu juoni on loppujen lopuksi hyvin yksinkertainen. Nyt on aika hyvästellä tämä kirjoitus ja kokea muka nokkela identiteettikriisi. Kuka sen teki? En minä ainakaan. Ehkä. Kyllä. I’ll never tell! Ai niin sehän on täysin eri elokuva.
Palataan asiaan jälleen viikon päästä, jolloin lupaan tumputtaa kaikkia tumppuja tasapuolisuuden nimissä. Toivottavasti tumputtaminen ei käy liian raskaaksi. Kuritushuone odottaa sinua kuin myös minua. Nyt lopetan tämän paskapulinan tähän, koska kukaan tuskin jaksaa lukea edes tähän asti.
