Nyt ovat miehet töissä. Nyt matkataan ihmemaahan maapallon toiselle puolelle. Tarkoituksena katsoa ozploitaatiota eli tuttavallisemmin australialaista roskakuvastoa koko rahan edestä. Menoa ja sitä kuuluisaa meininkiä on takuulla luvassa, kun vesinokkaeläinten ja pussirottien maan tarjontaa pengotaan kengurun pusseja myöden. Järki kannattaa jättää Suomeen, koska nyt kuljetaan lujaa lupailematta yhtään sen enempää!
16.11.2020: Hullu koira (1976)
“Hullu Koira” Dan Morgan oli Australian kultakuumevuosien Jesse James tai Billy The Kid – väkivallan revolverimies, joka kylvi kuolemaa ja pelkoa ympäristöönsä. Filmi kertoo tämän merkillisen miehen tarinan kultakenttien pikkurikollisesta vankilan kautta häikäilemättömäksi kostajaksi tai tappajaksi, jota ohjasivat vankilassa saadut henkiset ruhjevammat. “Hullun Koiran” peloittava ja väkivaltainen tarina on tosi. Se perustuu 1850-1860-lukujen asiakirjoihin.
FIX-kasetin takakansi
Legendan mukaan Dennis Hopper ei alun perin saanut Hullu Koira Morganin roolia, mutta hintalapun ollessa kohdillaan ja alkuperäisen näyttelijän irtisanouduttua, homma sai uuden käänteen. Herra Hopper haettiin lentokentältä paikalle, jossa hän odotti aseet tanassa ja sekaisin aineista, mutta valmiina rooliin.
Loppu on historiaa, sillä Hullun Koiran tarinan kertova leffa on kaikkea muuta kuin roskaa, mutta sopii silti hyvin viikon aloitukseksi. Nyt jo kansallisaarteena ja kulttuuriperintönä tunnettava teos sisältää paljon väkivaltaa, ahdistavia hetkiä (kuten Morganin raiskaamisen vankilassa) ja autenttisia kuvauspaikkoja. Kokonaisuutta parantelevat loistavat musiikit ja Morganin alati pidemmäksi kasvava (tuulessa lepattava) tekoparta.
Erittäin ahdistavaksi loppua kohden yltyvä tarina on tosi. Tosi on myös tarina, jossa näin tämän elokuvan julisteen ravintola-Tillikan seinällä Malmilla. Tillikka puretaan pois asuintalojen tieltä, mutta juliste sieltä katosi jo ennen vuosituhannen vaihdetta. Tarina ei kerro, mihin se meni. Nostalginen löpinä sikseen, sillä leffan yhdessä muistettavimmassa kohtauksessa Billy niminen alkuasukas grillaa käärmeen. Joku voisi keksiä myös australialaiselle länkkärille ruokaan viittaavan etuliitteen. Minä en siihen kykene, sillä pakkini on homehtunut.
16.11.2020: Kohtalokas tehtävä (1987)
Jännittävä trilleri seksiklubista, jossa vähäpukeiset tanssijat pistävät peliin oman henkensä.
Fix-Galleria
Roger Cormanin tuottamassa leffassa naispoliisi päätyy peitehommiin strippiklubille, etsiessään murhaajaa. Aluksi miltei juoneton leffa esittelee alasti tanssivia naisia liukuhihnalla, mutta lopulta juonta aletaan syventää, kun esimerkiksi tämän naispoliisin pallinaamainen kollega alati vittuilee peitehommien laadusta. Mukana häärii myös mielisairaalasta karannut sekopää, joka stalkkaa ihannoimiaan tanssijoita. Lopussa twistaillaan ja parhaassa kohdassa palava transu (anteeksi poliittinen epäkorrektius) syttyy palamaan, koska hänen aseeseensa lentää puukko. Kyllä Corman sitten osaa!
AIKA PÄÄSTÄÄ HÖYRYT ULOS
17.11.2020: Naarasriista (1986)
He metsästivät häntä…
Fix-Galleria
He käyttivät häntä hyväkseen…
Nyt heidän täytyy maksaa takaisin hengellään!
MAD MAX… ROAD WARRIOR…
JA NYT NAARASRIISTA
Takaisin asiaan. Takaisin ihmemaahan. Niin sanottuun raiskaus & kosto –genreen menevä Naarasriista on komeissa maisemissa kuvattu solvauselokuva, joka jaksaa innostaa kuin pomppiva kenguru kehitysvammaista. Koko ajan tapahtuu jotain, kun köyhänmiehen Martin Gorella on upeat seeprabootsit, ja hänen polaroid-kameransa hajotetaan. Aussien oma Iso-Arska päättää rähinäporukkansa kanssa yrittää raiskata eläintenhoitajan, joka ei olekaan niin helppoa kuin voisi kuvitella. Tekeminen ei tästä huolimatta käy tylsäksi, kun oivallinen ja painostava musiikki pitää vangitsevan elokuvan hyvin hyppysissä. Loppuhuipennuksessa tämä nöyryytetty köyhännaisen Linda Hamilton rakentaa maatilalleen Yksin Kotona –leffoista tuttuja ansoja ja räjäyttää Arskan auton paskaksi. Isoon räjähdykseen lopettaminen on ainoa oikea ratkaisu!
17.11.2020: Ryövärit (1983)
Mikä helvetin Ryövärit? Näitä suomennoksia on pakko rakastaa.
Cormanin lapsille suunnatussa Tähtien sota –kopiossa on kaikkea. Jossain varastorakennuksessa käydään taistelua elämästä ja kuolemasta, jota koppakuoriaista metsästämään saapunut skidi seuraa sivummalta. Laserit lentelevät, naiset hyppivät ukemeita eikä mitään sen enemmin selitellä. Nasta pidetään laudassa, kunnes tämä skidi jostain syystä hyppää ryövärijoukon alastonta naista muistuttavaan avaruusalukseen. Tästä edes tarina vähän hidastuu, mutta sisältää sopivan määrän avaruusräjähdyksiä, kaljan kittaamista, kuminaamaisia avaruusolentoja ja avaruusbaaritappeluita. Mukana menossa on myös kirjaimellisen pallinaamainen avaruushuora, joka ei kelpaa kenellekään. Lastenelokuvaksi tämä on melko rajua settiä. Ei tällaisia enää tehdä. Lopussa köyhänmiehen Han Solo meinaa delata, mutta jotain sinistä nestettä haavaan pumppaava skidi onnistuu pelastamaan hänet.
Musiikeista vastaa James Horner.
MATKA TUNTEMATTOON ALKAKOON
17.11.2020: Todistaja (1982)
Alkoholisoitunut juristi saa viimeisen mahdollisuuden todistaa olevansa oikeudenpuolustaja, kun hänelle tarjotaan keissiä, jossa lääkärit ovat tehneet raskaana olleelle naiselle hoitovirheen. Asiaa yritetään ensin sopia tukulla rahaa, mutta juristi on päättänyt viedä jutun oikeuteen asti.
Sidney Lumetin, David Mametin ja Paul Newmanin muodostama pyhäkolminaisuus pitää Todistajan todella koukuttavana oikeussalidraamana koko kestonsa ajan. Kapuloita heitellään rattaisiin jatkuvalla syötöllä, tuomari tuntuu olevan täysi kusipää ja syyttäjä oikea Antikristus. Loppuhuipennus on vangitseva ja tarjoaa hahmoilleen oikeutta, mutta myös miettimisen aihetta.
Nostan Todistajan Lumetin parhaimpien elokuvien joukkoon, sillä se on sopivan yksinkertaisesti toteutettu, mutta samalla viihteellisesti korkeatasoinen.
18.11.2020: Long Weekend (1978)
Uusiavuton ja luontoa kunnioittamaton pariskunta lähtee retkeilemään, mutta luontopa päättää kostaa heille. Aluksi ihan kiinnostavalta vaikuttava elokuva alkaa puuduttaa loppua kohden. Pariskunnan seksiongelmat, jatkuva kitinä ja hämärässä kuvatut kohtaukset koituvat liian raskaiksi. Päivällä maisemat sentään pääsevät paremmin esiin ja Australian eriskummallista luontoa voi vain ihailla.
Elokuva on yhtä pitkittämällä pitkitetty kuin tämä kommentti, mutta silti jollain kierolla tapaa koin yhtymäkohtia omaan kammooni luontoa kohtaan. Toki hahmoista tehdään tarkoituksellisen välinpitämättömiä, kun he roskaavat ja tuhoavat luontoa tarpeettomasti. Tämä lienee ollut pakollinen tehokeino tehdä heistä erittäin rasittavia ja helposti vihattavia persoonia. Pääni on räjähdyspisteessä.
18.11.2020: Model by Day (1994)
Jossain tv-sarjan pilottijaksoa muistuttavassa elokuvassa Famke Janssen esittää mallia, joka öisin muuttuu katuja rikollisuudesta lakaisevaksi Lady X:ksi. Meno ja meininki ovat suoraan tunkkaiselta 90-luvulta valaistusta ja kuvan suttuisuutta myöden. Se tosin ei heikennä camp-arvoa, joka toimii kuin se kuuluisa junan vessa. Toimintaa on yllin kyllin viihdyttämään tylsistynyttä eikä Famke ole ollenkaan hullumman näköinen naikkonen silmän iloksi.
Jatkan terävien havaintojeni tekemistä, sillä isot tuottajat ovat myös ottaneet elokuvasta mallia. Onhan Famken sensei pyörätuolissa istuva tummaihoinen Cheng. Monikulttuurillisuutta tukee vielä pahisten rooleja vetävät venäläiset ja lopussa nähtävä feministinen twisti. Piti muistaakseni vielä mainita, että köyhänmiehen Richard Gere kehtasi haukkua Famkea huoraksi. Kim Coatesin läsnäolo jäi allekirjoittaneelle suureksi mysteeriksi.
19.11.2020: Paluu Menneeseen (1982)
Elämme ikäviä aikoja, kun pakkomielteen vuoksi vietän Aussiviikkoa. Paluu menneeseen on kuiva, tylsä, mitään sanomaton räpellys. Keskittyminen filkkaan on hyvin hankalaa, koska ruudulla ei tapahdu mitään, mikä olisi edes hiukan tunnelmallista. Aivan toisesta elokuvasta pöllityt musiikit vähän ja palvelutalon kylpyammeessa lilluva ruumis nostavat tunnelmaa, vaikka molemmat tosiaan tutuvatkin totaalisen irrallisilta kokonaisuudessa. Juonesta en edes viitsi alkaa sen enempää selittämään, koska haluan vain unohtaa tämän kokemuksen. Nyt se räjähtää.
19.11.2020: Night Hunter (1996)
YOU FUCKING HUNTER!
Joku mölli
Mummoa muistuttava Don ”The Dragon” Wilson esittää vampyyrinmetsästäjää, joka Los Angelissa kohtaa pallinaamojen vampyyriklaanin. Suureksi yllätykseksi pallinaamakollektiivin johtajaksi paljastuu köyhänmiehen Neo, jonka aurinkolasit kuin myös tukkamuoti kielivät siitä, etteivät Wachowskin sisarukset ole keksineet mitään omaperäistä sitten Boundin. Oli, miten, oli, Night Hunterin menoa terästävän Parkinsonin taudista kärsivä kuvaaja, potkut kasseille ja bodareista muodostuva vampyyriposse. Tekeminen alkaa loppua kohden käydä vähän tylsäksi, muttei missään vaiheessa liian pitkäveteiseksi. Wilsonin ja köyhänmiehen Neon lopputaistelu katolla saa lopulta kaikki tippumaan kirjaimellisesti. Nuket nukkeina. Nyt painun taas helvettiin miettimään tekojani, koska ette te kuitenkaan mitään tajua.
20.11.2020: Day of the Assassin (1981)
Palaan kuitenkin helvetin lokeroista jauhamaan taas Australiasta ja sen kummista jutuista.
Brian Trenchard-Smithin ohjaamassa seikkailuleffassa köyhänmiehen Kirk Douglas (tai Willem Dafoe, riippuen kuvakulmasta) lähtee suorittamaan kahden miljoonan dollarin palkkioista tehtävää Meksikoon. Ympärille kasataan eliittijoukko, jonka missio varastaa arvokkaita nimiä sisältävä paperikäärö. Juoni on simppeliä poikien seikkailua, jossa on liian vähän toimintaa ja turhan paljon puhetta. Loppua kohden meno kuitenkin piristyy, kun autot alkavat räjähdellä, pojat ampuvat lonkalta ja niin edelleen.
Huomasin myös, ettei leffa varsinaisesti sovi Ihmemaan teemaan, koska se on tuotettu Pohjois-Amerikassa. Siitä huolimatta Smith ohjaajana on suoraan vesinokkaeläinten luvatusta maasta, joten tätä siltaa pitkin liitän sen teemaan. Nyt on aika hyvästellä nokkaeläimet ja jatkaa eteenpäin muissa merkeissä. Ikävä kyllä päiväkirja ei vielä tule teitä päästämään pahasta.
PILKOTAAN VIIKKO PAKETTIIN
20.11.2020: Modesty Blaise – pistävä perhonen (1966)
Kirjaston herätelainana mukaan tarttunut Pistävä perhonen ei jaksa naurattaa. Future Filmin hienolla kansitaiteella varustettua leffaa voi syystäkin sanoa pitkäveteiseksi, sillä se kestää melkein kaksi tuntia ja suurin osa ajasta tehdään… no ei mitään. Hahmot käyvät hyppimässä psykedeelisissä huoneissa, laulavat epämääräisiä lauluja nuotinvierestä ja toimintaa on nihkeästi. Koko homma on vain parodiaa 60-luvun agenttigenren muodostamista kliseistä. On kuitenkin ilo nähdä pääosassa vahva nainen jo seksivallankumouksen tienoolla, joka voi pyyhkiä lattiat kaikilla Wonder Womaneilla ja Kapteeni Marveleilla!
Lopussa Terence Stamp kylpee juuri lypsetyssä vuohen maidossa. Samaan aikaan musliminaisen burkhiensa alta hierovat hänen valkoista rintakehäänsä. Tällaista sekoilua olisi tarvittu enemmän tai sitten en vain keskittynyt mihinkään tarpeeksi hyvin.
21.11.2020: Midnight in Paris (2011)
Woody Allenin parhaimmistoon kerta heitolla menevässä elokuvassa Owen Wilson esittää neuroottista käsikirjoittajaa, joka romantisoi ajatuksen Pariisista ja oman romaanin kirjoittamisesta siellä. Morsian on kusipää, jonka vanhemmat ovat republikaaneja. Morsiamen exä on varsinainen elitistisnobi, jolla tuntuu olevan mielipide asiaan kuin asiaan. Joten Wilson päättää öisillä kävelyllään rakkauden kaupungin kaduilla paeta kultaiselle 20-luvulle, jossa hän kohtaa tuon aikakauden tunnettuja taitelijoita kännisestä Hemingwaysta omaa nimeän hokevaan Dalíin.
Fantastisena ohjaajana Allen ei missään vaiheessa alleviivaa tarinan olevan pelkkää nostalgista fantasiaa, vaikka jotkut tahot ovat pitäneet elokuvaa turhana. Neuroottinen Wilson maneereineen on kuin Allenille itselleen kirjoitettu hahmo. Kyseessä onkin Wilsonin uran parhaita hetkiä.
Vanhat hyvät ajat ovat sidoksissa henkilön maailmankuvaan ja katsomukseen. Kulta-aika on noin 20-50 vuotta menneessä. Omani on 80-luku tai mielentilatutkimusta riippuen 60-luku.
22.11.2020: Räyhä-Ralf (2012)
Joskus vuosia sitten aiemmin katsottu Räyhä-Ralf on sympaattinen kuvaus kolikkopelihallien salaisesta elämästä. En jaksa tässä enempää alkaa enää käydä läpi leffan teemoja tai tunnelmaa, mutta nautimme tästä koko perheen kesken sunnuntai-illan ratoksi. Tyttären mielestä Ralfilla on isot kädet ja jalat. Hän teki myös muita huomiota elokuvasta, joita en enää kuollaksenikaan muista tässä kohtaa kirjoittamisvimmaani. Sillä on vihdoin tullut aika päättää tämä katsaus. Kristallipallo näyttää, että ensi viikolla vietetään viimeinen teemaviikko. Siihen asti moikka moi, täältä roskakatoksesta!
