Kaikki hyvä loppuu aikanaan. Kuten myös pahamaineinen Roskaviikon kootut -sarja. On tullut aika laittaa pillit roskapussiin ja pussi kiinni. Kiikutan sen vielä varmuuden vuoksi jätehuoneeseen, josta roskakuski kiikuttaa sen kaatopaikalle. Siellä se maatukoon iankaikkisesti.
Paskomatta pidemmälle, sillä tällä viikolla käsittelyssä ovat erityisesti Shaw Brothersien unohdetut klassikot. Joskin yritän välttää kaikkia temppelien polttoja, ja keskittyä enemmän mustaan magiaan. Mennäänpä kuitenkin tähän viikkoon kuin liekki perseeseen. Luvassa on jäätävää poltetta ja kirjoitusvirheiden tuomaa häpeää.
23.11.2020: The Battle Wizard (1977)
Toviin ei ole tullut katseluta mitään vastaavaa kuin The Battle Wizard. Alussa joltain keltaiselta velholta ammutaan peukusta tulevalla laserilla polvet rikki, ja molemmat jalat lentävät verisinä ilmaan. Myöhemmin tämä velho on kasannut itselleen metallista joustavat uudet jalat, joilla hän pomppii kuin kenguru. Samaan syssyyn heitetään vielä jotkut sisarukset, jotka ampuvat käärmeitä kehostaan, kalju ja kovakalloinen koukkukätinen velho, taistelu punaista pythonia vastaa ja mielipuolisin loppuhuipennus miesmuistiin.
Huipennuksessa nähdään gorillapukuun pukeutunut mies, jolta revitään raajat irti. Velhot ampuvat kaiken värisiä taikoja sormistaan. Keltainen velho syöksee tulta ja sulaa lopussa vesivärilammikoksi. Kaikki nauravat paskaisesti ja minä olen ikionnellinen tästä kokemuksesta. Kestoakin on vain vähän reilu tunti, jonka ansiosta pulinoille ei jäänyt paljon sijaa.
23.11.2020: Irrational Man (2015)
Woody Allenin vuoden 2015 elokuvassa supersöpö Emma Stone ihastuu Joaquin Phoenixin kaljamahaiseen, masentuneeseen ja itsetuhoiseen filosofian professoriin. Sivujuonessa viskiä taskumatista siemaileva Phoenix alkaa suunnitella oletetusti kusipäisen tuomarin täydellistä murhaamista, koska kokee elämänsä olevan vain tyhjää ajanvirtaa. Allenille tyypillisellä neuroottisella huumorilla höystetty käsikirjoitus on nerokkaan henkilövetoinen, vaikkei ruudulla juurikaan tapahdu mitään. Stonen ja Phoenixin välille on saatu aidon tuntuista kemiaa, ja näiden kahden kiinnostavan ja jopa loistavankin näyttelijän ansiosta leffa pysyy loppuun asti raikkaana tulkintana romanttisen suhteen löytymisestä epätoivoisella hetkellä. Loppuratkaisu on hulvattomuudessaan muistettava.
KUPPI KAFFEA TÄHÄN KOHTAAN TEKEE HYVÄÄ
24.11.2020: Ihmislyhdyt (1982)
Sitten taas mennään! Nyt mennään kuitenkin metsään. Shaw Brothersin tuottamassa kauhuelokuvassa, joku kivien takaa kurkkiva pääkalloapinamies haluaa tehdä ihmisistä lyhtyjä. Homman juoni on väsyneille aivoille turhan monimutkainen, jonka vuoksi tästä “hongkongilaisesta giallosta” ei ota mitään selvää. Lopussa on sitä kuuluisaa liitelykungfua, josta tuottajaveljekset ovat tulleet tunnetuiksi. En voi kuitenkaan sanoa pitäneeni elokuvasta, vaikka sen paikoin häiriintynyt tunnelma pääsikin viehättämään makaaberilla tyylillään.
24.11.2020: The Flintstones – Kiviset ja Soraset (1994)
Laskutuspetoksia ja muita huiputuksia suunnittelevat Kyle MacLachlan ja Halle Berry päättävät huijata Retu Kivistä, josta tehdään firman varatoimitusjohtaja. Retu huutaa jabadabaduu, kun hän ostella kaikkea luksusta elämäänsä, mutta oppii samalla karvaan läksyn, koska hänen paras ystävänsä Tahvo täytyy irtisanoa firman palveluksista. Myöhemmin Wilma paiskoo kaikki astiat, lamput ja telkkarin paskaksi, koska hänkin oppii, ettei rahalla saa ystäviä. Lopussa tapahtui jotain betoniin liittyvää, ja kivikausi päättyy. Ehkä eräs ystäväni voinee kertoa tarkemmin tästä kivikautisen elämän ja dinosaurusten kokoonpanosta?
Pitipä vielä pölöttää, että ajat ovat muuttuneet, kun nykyään lastenelokuvassa ei voisi olla tällaista seksististä herjaamista, tupakan polttamista ja niin edelleen. En tiedä, miksi helvetissä tämänkin katsoin, mutta katsottu, mikä katsottu. John Goodmanilla on muuten erikoinen fiksaatio keilailuun. Tulipahan vain mieleen. Bam Bam!
25.11.2020: Holy Flame of the Martial World (1983)
Kovaa mennään taas, vaikka tosin kyseessä onkin Shaw Brothersien tuottama tarkoituksellinen komedia. Sisarukset vannovat kostoa vanhempiensa murhaajille ja hakevat voimaa pyhästä liekistä. Liitelyä on aivan tolkuton määrä ja naurava mestari on kulmakarvojaan myöden vittumainen tyyppi. Eräässä parhaassa toimintakohtauksessa pahiksen taikomat taistelijat heräävät eloon seinäkankaasta ja liitelevät lisää. Samaan kohtaukseen herätetään vielä vihreä muumio, joka tosin päättää tappaa mestarinsa. Sitten diskopallot lentelevät, tehosteet räjähtävät ja sormista tulee jälleen kerran laseria. Pahikset myös heittelevät lentäviä lautasia. Meininki on mielisairasta, mutta kommentista huolimatta varsin tylsää ja totuttua sekoilua Shawien katalogista.
PILIPALIPIMPELIPOM
25.11.2020: American Yakuza (1993)
Peitehommissa oleva Viggo Mortensenin esittämä kyttä soluttautuu Yakuzoiden joukkoon ja ajautuu keskelle järjestäytyneidenrikollisuuksien välienselvittelyä. Korvia raastavat musiikit, valaistuksen puute ja aivan liian tosissaan kirjoitettu kässäri pilaavat muutoin hyvältä ajatukselta tuntuvan filmin. Toimintaakin on nihkeästi ja pientä tahatonta huumoria alkaa kaiva viimeistään siinä vaiheessa, kun Robert Forster käy naama peruslukemilla lausumassa muutaman vuorosanan. Loppuhuipennuksen musiikit ovat vielä huonommat kuin vuosisadan huonoimman seksikohtauksen valaistus. Kaikki on siis päin vittua, sillä ainoastaan Viggon silmäpeli pitää elokuvan jollain tapaa elossa.
26.11.2020: Black Lizard (1981)
Jälleen yksi Shaw Brothers -tuotanto. Eikä järin hyvä sellainen. Jollain tyypillä on mustan liskon tatuointi selässä, valkohapsuinen partamies nauraa maanisesti ja lavasteissa on sitä tuttua jotain. Myös valaistus onnistuu tuomaan mieleen värivaloineen Suspirian, ja värien alta pulpahtavat savut nostavat tunnelmaa. Siihen ne hyvät puolet sitten melkein jäävätkin, vaikka liitelytaisteluissa on toki tuotantoarvoja. Kaikki muu tuntuu yhdentekevältä ja tylsältä keskustelulta, joka ei kiinnosta väsynyttä bloggaajaa laisinkaan. En katso tämän jälkeen ainakaan pariin vuoteen yhtään Shaw Brothersin elokuvaa, vaikka saatan vielä joutua syömään sanani. Ha ha ha!
26.11.2020: Nam Angels (1989)
Cirio H. Santiagon ohjaamassa roskaleffassa pallinaamainen Brad Johnson kasaa ympärilleen rykmentin Helvetin Enkeleistä Vietnaminsotaan, koska pahalla päällä oleva Vernon Wells on liittoutunut joidenkin vietnamilaisten kannibaalien kanssa. Suoraan videolle kuvattu pätkä suorastaan huokuu paskuuttaan. Helvetin Enkelit ajavat prätkillä ja ampuvat välillä sotilaita lonkalta. Meininki on niin ö-mapista kaivettua ruikulia, ettei se jaksa naurattaa. Pilipalimusat tulevat ja viimeistelevät matkani mielisairaalaan. Lopussa Wells hirtetään sillalle, jonka jälkeen siteerataan John Miltonia. Sota tosiaan on helvettiä ja paratiisi kadotettu.
PERJANTAI ON PERJANTAI
Katsoin ”pitkästä aikaa” niin monta elokuvaa päivässä, että pääni meni rikki. Joten pahoittelut jo etukäteen, jos kommentit ovat luokattomia.
27.11.2020: Déjà vu (2006)
Tony Scottin scifijännärissä Denzel Washington näkee hallituksen laitteella neljä päivää menneeseen, jonka avulla hän yrittää estää ihastuksensa murhan ja isomman venelauttaräjähdyksen. Washingtonilla on oiva pilke silmäkulmassa ja hän vittuileekin nasevasti kaikille vastanäyttelijöille pitkin pätkää. Loppua kohden yhä absurdimmaksi sykähtelevä juoni on sekin Scotille tyypillisen suorasuokaista ja täten helppoa seurattavaa. Lopussa lautalla räjähtelee aivan saatanasti, kun autot törmäilevät toisiinsa. Mitään muuta ei tarvitse tietää. Piste.
Pisteenä Iin päälle, muistan muuten yrittäneeni katsoa tätä joskus tuolloin vuonna 2006 ja jättäneeni katselun kesken ennen ensimmäistä varttia. Silloinen antipatiani kohdistui väärään Scottin veljeen. Rakkaimmat lukijani tietävät, mitä tällä tarkoitan.
27.11.2020: Numeromurha (2002)
Ryan Gosling ja Michael Pitt suunnittelevat täydellisen murhan, mutta Sandra Bullockin traumatisoitunut kyttä onnistuu pilaamaan lopulta kaiken. Barbet Schroederin ohjaamaa Numeromurhaa väitetään realistiseksi kuvaksi murhan suunnittelusta ja sen toteutuksesta, vaikka elokuva on miltei heti ensimmäisen puolen tunnin jälkeen epäuskottavuuksia täynnä. Alati hölmömmiksi menevät käänteet ja henkilökemioiden puutteellisuus tekevät tästä vaivaannuttavan leffan. Jotenkin myös nuoret näyttelijät Gosling ja Pitt onnistuvat olemaan harvinaisen rasittavia. Loppuratkaisu on kaikessa kusisuudessaan tylsä.
27.11.2020: Räyhä-Ralf valloittaa Internetin (2018)
Isona mainoksena aluksi etenevä jatko-osa on oikeasti aika nokkela leffa. Internet antaa Disneylle rajattomasti mahdollisuuksia heittää liukuhihnalla vitsejä. Hiiren imperiumiin kuuluu myös niin laaja määrä eri brändejä, että paholaisenpesäkkeen on mahdollista letkautella juttuja Star Warseista, Marvel-leffoista ja niin edelleen. Melkoisen yksinkertaisella juonella etenevä leffa on kuitenkin mukavaa katseltavaa perheen kanssa. Etenkin tytär innostui kohtauksesta, jossa melkein kaikki tunnetut Disney-prinsessat käyvät heittämässä läppää. Myönnän itsekin nauraneeni.
Söimme katselun aikana popcornia ja joimme pillimehua. Sellaista on perjantaisin lapsen kanssa.
27.11.2020: Rakkauden jumalatar (1995)
Allenin vuoden 95 elokuvassa käsitellään adoptiota, joka lienee ohjaajan jonkinlainen henkilökohtainen kannanotto mediaa kuin myös häntä kritisoineita ihmisiä kohtaan. Juonessa pariskunta adoptoi pojan, joka kasvaessaan osoittautuu varsin lahjakkaaksi. Allenin esittämä isä alkaa selvittää lapasen vanhempien taustoja ja saa selville, että pojan biologinen äiti on huora ja pornotähti eikä mikään penaalin terävin kynä.
Allenille tavallisesti käsikirjoitus rakentuu neuroottisen hölötyksen ja kohelluksen ympärille, vaikka pintaa syvemmältä löytyy vaikeita asioita. Rakkauden jumalatar onkin varsin piristävä katselukokemus, jonka hyvin roolinsa vetävät hahmot pitävät kiinnostavana aina loppuun asti. Myös erikoiset Italiassa kuvatut amfiteatterikohtaukset ja neljännen seinän hajottaminen ovat taattua Allenia hyvässä.
LOPPU HÄÄMÖTTÄÄ
28.11.2020: Shallow Grave – murhaleikki (1994)
Danny Boylen rikosjännärissä kolme kaverusta päättää pitää kämpässään itsarin tehneen neljännen kämppiksen rahat. Ruumis pitää hävittää, rahat kätkeä ja käyttäytyä kuin ei mitään. Lisäksi rahojen perässä ovat rikolliset, jotka mitä mielikuvituksellisemmin keinoin kiduttavat ja kuulustelevat mahdollisia epäiltyjä.
Diipadaapat sikseen, sillä Boylen varhaisessa elokuvassa on jotain hänelle hyvin tyypillistä, jossa raha ohjaaja sen hahmoja epätoivoisempiin tekoihin tarinan edetessä. Loppuhuipennus on kaikessa farssimaisuudessaan kutkuttavaa, vaikka roolihahmot pitkin elokuvaa typeriä valintoja tekevätkin. Paloittelultakaan ei säästytä, joka miellyttää leikkaamiseen ihastunutta ystävääni veitsenvarmasti. Mukana menossa Kimi Räikköstä ikävän paljon muistuttava nuori ja lahjakas Ewan McGregor.
29.11.2020: Rottatouille (2007)
Sunnuntai on hyvä päättää perheen yhteiseen katseluhetkeen. Rottatouillessa on jotain kovin sympaattista, vaikkei se Pixarin parhaimpien leffojen joukkoon kipuakaan. Ajatus rotasta, joka valmistaa gourmet-annoksia on silti hilpeä ja elokuva ajatuksiakin herättävä. Elokuva onnistuu myös kertomaan jotain kriitikoiden tarpeesta nostaa itsensä taiteen tai tuotteen yläpuolelle, vaikka he evät tee mitään uhrauksia minkään asian eteen. Jotenkin tämän ymmärtää ja sehän sopii minulle. En kuitenkaan tällaisena ammattitaidottoman kriitikkona osaa arvostella yhtään mitään, niin vedän viikon pakettiin kuin patongin suuhun. Mussutukset päättyvät tähän. Bon appétit.
