Kuvaputki juhlii taivaltaan!
Saimme pidettyä toverin kanssa leffapäivän. Matkustin aamusesta pahamaineiseen eläkeläisten Etelä-Haagaan. Toveri Kurrkuharja oli vielä nukkumassa, kun saavuin hänen alaovelle. Toverilla kesti tovi herätä aikaisin, joten kävin ajantapoksi Alepassa hakemassa köyhän miehen kokista, keksejä, pakastepizzan ja kakkua, joilla juhlistimme Kuvaputken taivalta. Mutta sitten mennään siihen kuuluisaksi tulleeseen asiaan eli päivyriin.
4.6.20: Komodo (1999)
Ensimmäinen elokuva meni niin sanotusti harakoille, koska kanssakatsojan olotila oli hyvin heikko, vaikka rappukäytävästäni löytynyt DVD toki sopii juuri tällaiseen katseluun parhaiten.
Komodossa ei silti ole mitään järin hyvää ainesta roskaksi. Pariin otteeseen tehosteet ovat vakuuttavia ja verelläkin sotketaan suhteellisen paljon. Juoni itsessään on kuitenkin tylsää huttua, jossa komodo tappaa Patrick nimisen pojan koiran. Traumatisoitunut poika käy terapiassa ja muistuttaa poliisin kuvissa Norman Batesia. Jossain välissä varaanit tekevät joukkohyökkäyksen ja Patrick pakenee viidakkoon pelaamaan koripalloa.
Sanomattakin selviää, ettei tästä tarvitse muuta tietää. Näiden eläinten käyttäytymisestä on silti otettu oikeita juttuja käsikirjoitukseen, vaikka liioiteltu ruokahalu tuo mieleen surkean yrityksen kopioida Anakondan tyyliä. Ikävä kyllä mukana menossa ei ole räppäriä, joka huutaisi kovaan ääneen kovia iskulauseita! Kukaan ei myöskään vinkkaa silmää syödyksi tulemisen jälkeen.
4.6.2020: Saalistaja (1992)
Jostain kirjaston uumenista onnistuin tämänkin kaivamaan ja ilahduttamaan leffapäivää.
Vuosi on jotakuinkin 2078. Rutger Hauer tupruttelee kovaa tahtia sikareita, pitää yllään ylipitkää nahkatakkia ja makaa vessan verilammikossa. Kuuleman mukaan hän ei ole nukkunut pitkään aikaan, koska tulevaisuuden Lontoon katuja terrorisoi kämäinen alienkopio. Alun diskomäiskeessä nahkaan pukeutunut nainen paljastelee sulojaan, ja Hauer saa tästä syystä jonkin sortin kohtauksen. Toisessa kohtaa Kim Cattrall syö Hauerin jääkaapin ovesta pilaantuneen konvehdin. Meininki on kummallisten yksityiskohtien lisäksi hyvin väkivaltaista. Piti vielä sanoa Hauerin aikataulusyistä myös ajaneen partaansa samalla kuin hän nautiskelee kylmää olutta baaritiskillä. Samasta syystä toisessa kohtaa hän pesee hampaita, polttaen tupakkaa ja juoden aamukahvia samaan aikaan.
Lopussa vedetään kovaa tahtia kaikkia veriseksi mössöksi. Kirjaston DVD muuten väittää olevansa laajakuvaformaatissa, mutta todellisuudessa tässä katseltiin kovan luokan kroppausta, jota jotkut kutsuvat persepalliksi. Totesin kuitenkin toverille, ettei tällaista tarvitse välttämättä kokea teräväpiirtona tai ylipäätään erityisen laadukkaana, sillä se söisi parhaan terän elokuvan tunnelmasta.
4.6.2020: The Chill Factor (1993)
Ja siitä päästäänkin sitten siihen, että seuraava leffamme oli Arrowin teräväpiirtona julkaisema lumikauhuelokuva, jossa oli jotain okkultismia ja muuta paholaisen aikaan saamaa. Leffa itsessään on aivan törkeän tylsä ja tunnelmaltaan kuolleempi kuin kommunismi aatteena. Tässä vaiheessa katseluhetket alkoivat jo myös muuttua piinaaviksi, ja mieli olisi tehnyt kuljeskella levottomasti tutkimassa Kurkkuharjan leffahyllyjä.
Jotain lienee silti sanottava tarinasta, jonka luulin olevan slasher. Siinä ei tapahdu mitään ennen loppua, jossa moottorikelkka räjähtää ja palava mies heiluu hidastuettuna hangen päällä. Ennen tätä kaikkea meininki on ollut niin kuivakkaa, ettei sitä pelasta edes pahanenteiset painajaiset tai mieto väkivalta. Erittäin unohdettava teos, joka todistaa kansikuvien luovan täysin erilaisia mielikuvia kansien välisestä sisällöstä.
5.6.2020: Reunalla (1997)
Kun karhu pääsee ihmislihan makuun, ei se enää muuta suostu syömään.
Anthony Hopkins, Alec Baldwin, ”tasa-arvotummaihoinen” ja potkurikoneen lentäjä tippuvat keskelle kylmää korpea, koska lintuparvi osuu koneen potkuriin ja pudottaa heidät jääkylmään veteen. Lentäjä delaa heti, musta mies myöhemmin karhun raatelemana yhdessä elokuvan yliampuvimman röyhkeimmistä kohdista.
Jossain välissä Hopkins tekee neulasta kompassin, mutta silti he kiertävät ympyrää, kun samalla maailman surkein pelastuspartio yrittää etsiä heitä helikopterilla. Tiiviiksi toimintapätkäksi markkinoitu Reunalla on enemmän henkilöidensä välienselvittelyä mentaalipuolella, eikä niinkään sisällä räiskettä tai mäiskettä, jos karhun satunnaisia hyökkäyksiä ei lasketa lukuun. Siinä mielessähän elokuva tosin sisältää ajanhenkeen sopien myös eläinkauhuun taipuvia viitteitä.
Meno on kaiken kaikkiaan todella kornia, hölmöä ja ennalta arvattavaa. Lisäksi Alec näyttää enemmän joltain köyhän miehen veljeltään, ja ei sen mukaisesti osaa näytellä sitäkään vähää, mitä normaalisti. Loppuhuipentumassa katsojalle väännetään rautalangasta, miksi Hopkins ja Baldwin eivät ole tulleet toimeen. Minulla on silti herkkä kohta tällaiseen seikkailuun, joten viihdyin sen parissa oikein mainiosti.
DVD on lainattu kirjastoverkoston Tikkurilan musiikkivarastolta, jossa tuntuu olevan kaikkea maan ja taivaan väliltä. Elokuvan suurimman tähden Bart the Bearin tuotanto on ehdottomasti tutustumisen arvoinen!
Edge to the pledge! Hihihi…
6.6.2020: Kunniasanalla (2001)
Sean Pennin ohjaama ja Jack Nicholsonin tähdittämä Kunniasanalla oli heille molemmille intohimoprojekti, jonka toteutuminen oli vaakalaudalla tuottajien vastahakoisuuden vuoksi. Hienoa kuitenkin, että elokuva on tehty, sillä se saattaa hyvinkin olla Nicholsonin viimeinen vakuuttava päärooli. Kalapuikkoviiksistä eläkkeelle jäävää poliisia esittävä vanha kunnon Jack vetää yllättäen kiltin miehen roolia, luvaten etsiä pienen tytön murhaajan ja raiskaajan.
Alussa näyttää siltä, että homma on paketissa, kun Benicio Del Toro tunnustaa murhan ja tämän jälkeen ampuu itsensä. Mikään ei olekaan näin yksinkertaista, joka johtaa Nicholsonin syvemmälle kalastelemaan ja muun muassa ostamaan Harry Dean Stantonin huoltoaseman. Mukana menossa on myös Mickey Rourke, joka käy itkemässä ruudun edessä hyvin vakuuttavasti. Hyvän jännärin juonta ei oikeastaan kannata avata ollenkaan, koska se on kunniasanalla katsomisen arvoinen leffa.
Palataan asiaan ensi viikolla, kunniasanalla!
Anteeksi, mutta piti vielä kertoa, että ostin Ichi the Killerin harvinaisten elokuvien Facebook-ryhmästä. Kävin hakemassa sen Karhupuistosta kesäisen sunnuntain iloksi. Onko se sopivaa katsottavaa vaimon kanssa vai tuleeko avioero? Pysy kanavalla, jos haluat saada tähän vastauksen.
Nyt ihan oikeasti. Hyvästi!
