Luin tuossa vuoden 2020 loppupuolella kaukolainalla kirjastoon saamani Turun Hengentieteen seuran (=kirjoittajan itsensä) vuonna 1974 julkaiseman kirjan Ufot, uskonto ja paholainen. Kirja edustanee, etenkin Juvekimin julkaisemien Musta magia 1 & 2 -näköispainosten varjossa, kirjoitushetken harvinaisinta Pekka Siitoin -tuotantoa. Tämän ohella opus erottuu valtakunnan johtajan julkaisuista myös sillä, ettei se ole kasa yhteen nidottuja monistuskoneen liuskoja, vaan näyttää ja tuntuu ihan aidolta kirjalta.
Onkin mukava todeta, että Ufot, uskonto ja paholainen lienee myös sisällöltään sitä hauskinta Siitoimen sekoilua, mitä tähän mennessä olen lukenut. Tekele on kirjoitettu (oletettavasti kiljupäissään) nimellä Jonathan Shedd, mitä persoonaa Pekka pitää yllä koko kirjan ajan, viitaten kuitenkin siinä samalla myös itseensä kolmannessa persoonassa alkaessaan kertomaan kaukoparannusryhmän päällikkö tai Turun Hengentieteen Seuran puheenjohtaja Pekka Siitoimesta, oheen liitettyjen valokuvien kera. Näistä voiton vie etenkin jälkimmäisen yhteen laitettu potretti, joka esittää Siitointa kättelemässä toista äijää ja kuvatekstin kertoessa hänen olevan miehistä se isompi. Tämän ohella kirjassa luodaan eräänlainen kaanon Siitoimen muun tuotannon välille, kirjoittajan viitatessa välistä hänen itsensä salanimillä Cassius Maximanus ja Hesiodos Foinix kirjoittamiin muihin nimikkeisiin ja suosittelemalla lukemaan myös nämä ”erittäin mielenkiintoiset kirjat”. Myös esimerkiksi Erich von Däniken mainitaan erikseen. Loppuun on tuttuun tapaan lisätty katalogi, josta moiset (sekä esimerkiksi Ouija-laudan) pystyy tilaamaan suoraan päämajasta. Parhautta ovat mainoksiin liitetyt pikkumerkinnät, kuten ”TEHKÄÄ ÄKKIÄ ENNAKKOTILAUS SUORAAN KUSTANTAJALLE, ENNENKUIN KIRJA JULISTETAAN TAKAVARIKKOON” tai ”Emme suosittele teosta alle 21 vuotiaille”.
Samaa flippailua on sitten se sisältökin. Pähkinänkuoressa nämä parisensataa sivua kertovat siitä, kuinka taivaan hallituksen päämiehet Jeesus, Lucifer ja ne muut tulivat aikoinaan avaruudesta ja maahan perustettiin Atlantis-rotu. Japanilaiset ja kiinalaiset puolestaan ovat saapuneet kirjan mukaan planeettamme ja Marsin välillä sijainneelta tähdeltä ja afrikkalaisten juuret johtavat apinoihin. Pahin lukuisista jumalista on Jahve, jota juutalaiset seuraavat sokeasti tämän petoksiin uskoen. Ihminen voi valita sekä Luciferin että Jeesuksen tien riippuen siitä, millaisen polun haluaa kulkea ja lopputuloksena hänen pitäisi viimein muuttua UFO-ihmiseksi.
Samalla kerrotaan kummituksista ja kuun vaikutuksesta ihmiseen sekä sen pinnalla olevien muodostumien olevan lentävien lautasten aikaansaannoksia, unohtamatta tietenkään tonttuja ja pikkupiruja. Väliin on laitettu todisteiksi kaavioita ja taulukoita, uuvuttavan pitkät pätkät Raamatun siteeraamista (”Tämä voi ehkä hämmentää teitä, mutta lopussa tulette huomaamaan, että kaikki liittyy yhteen”) sekä artikkeleita, jotka on mukamas kopioitu ulkomaisista tieteellisistä julkaisuista, mutta ovat selkeästi saman kirjoittajan aikaansaannoksia. Lopussa on vielä runoja.
Oma lukunsa ovat mukaan liitetyt valokuvat, kuten ”aito kuva ufosta” ja erityisesti tallenne kirjailijan kotipihalla säännöllisesti vierailevasta lentävästä lautasesta, joka erään tietoteoksen mukaan on foto Pekan omasta ahterista. Tietolähteiksi kirjailija kertoo edelliset elämänsä ja telepaattisesti UFOilta saamansa informaation. Hän myös aloittaa teoksen sanomalla, että on valmis ikuiseen kadotukseen, mikäli sanakaan tästä kaikesta on valhetta. Hän myös pahoittelee tekstiin mahdollisesti eksynyttä kirjoitusvirhettä tai paria, joita kirja todellisuudessa on pullollaan kuin papin säkki kotikäynnin jäljiltä.
Kaiken kaikkiaan en muista, milloin nauroin kirjan ääressä viimeksi niin paljon kuin Ufot, uskonto ja paholaisen aikana. Kun kaikki on kirjoitettu niin vakavamielisesti todistusaineiston tukemana, mutta mitään kuitenkaan pysty ottamaan sen enemmän tosissaan kuin Pekan muitakaan hölötyksiä, voi esimerkiksi uskontoon tai rajatietoon kriittisesti suhtautuva ihminen hyödyntää kirjaa myöhemmin mitä mainioimpana argumenttina muita satuilijoita vastaan. Mielenkiintoista on myös se, että lopputuloksesta on vaikea sanoa, onko sen kirjoitettaja oikeasti menninkäisiä näkevä mielipuoli vai kuuntelijoitaan kännispäissään halvalla paneva veitikka. Vittuilua tai hulluutta, mutta huumoriarvoiltaan kirja painii huomattavasti korkeammissa sarjoissa, kuin vaikkapa Juha Vuoristen ja muiden vastaavien myyntimestarien suoltama vaivaannuttavan itsetietoinen roska.
”OSTAKAA JA LUKEKAA, KOKEKAA JOTAKIN TAVALLISUUDESTA POIKKEAVAA JA IHMEELLISTÄ”
