Kesä alkaa vedellä viimeisiä. Siitä kertoo omaa kieltään ukonilmat, jotka saavat luurangot tanssimaan peltikatoilla. Pauketta ja meteliä on piisannut muun muassa lauantaina 22. päivä kuluvaa vuotta, mutta se on jo historiaa tätä kirjoittaessa. Asianlaita on nyt sillä viisiin, että paskat sikseen ja istukaa pöntölle lukemaan tämän pöntön katselukokemuksia härkäviikkojen viimeiseltä viikolta.
24.8.2020: Kellyn sankarit (1970)
Viikon aloituksen pakollinen jermuspektaakkeli, koska kirjaston varauslista on armoton.
Clint ja kumppanit päättävät toisen maailmansodan keskellä lähteä ryöstämään kultaa, koska se on näemmä jo tuohon aikaan ollut hyvä aihe sotakomedialle. Sekaisin oleva Donald Sutherland ajaa tankilla keskellä katuja ja sukii viiksiään kuin mikäkin hippi Woodstockin kuralätäkössä. Takakireä Telly Savalas kärsii pahasta ummetuksesta, ja on koko ajan aivan helvetin kiukkuinen. Sekava meininki yhdistelee yli kahden tunnin mammuttikestoon palasia sotahelvetistä ja veijarikomediasta. Kumpikaan osapuoli ei pääse oikein esille, joka jättää kokonaisuudesta sotkuisen tunteen.
25.8.2020: Zombieland (2009)
Zombieland on uusintakatselu, koska sille on tehty jatko-osa vuonna 2019. Mitään muuta järjellistä perustetta tämän kymmenen vuoden takaisen kauhukomedian pariin ei ole. Nopeatempoisen tarinan parhaassa kohtauksessa itseään esittävä Bill Murray naamioituu zombiksi ja joutuu vahingossa haulinruuaksi. Tämän jälkeinen huipentuma huvipuistossa on koko elokuvan tylsin hetki, joka saa myös tajuamaan sen, ettei tarina oikeastaan toimi zombien tappamisen, vaan hyvien hahmojensa ansiosta.
Jatko-osa on matkalla lähikirjastoon ja siitä sitten myöhemmin lisää blogissa.
26.8.2020: Revenge (2017)
Mies pettää vaimoaan ja vie nuoren rakastajattarensa Marokossa sijaitsevalle luksusloma-asunnolleen, jonne hänen metsästyskamunsa saapuvat pari päivää liian aikaisin. Poikien viikonloppu saa ikävän käänteen, kun yksi kavereista päättää raiskata nuoren rakastajattaren. Miehet yrittävät maksaa naisen hiljaiseksi, mutta tämä ei sovi hänelle, joten ainoaksi vaihtoehdoksi jää työntää hänet kielekkeeltä alas. Kuolemaan jätetty nainen aloittaa koston, joka yltyy niin veriseksi, että heikompaa hirvittää.
Vanhaan kunnon rape & revenge -alagenreen uutta tuulta puhaltava ranskalaisbelgialainen Revenge on kunnon tylytystä. Symboliikkaa tihkuvan filmin voi nähdä uudelleen syntymisenä, kun pääosatar syntyy kuin feenikslintu tulesta ja tuhkasta. Viitteitä tähän saadaan myös kohdassa, jossa hän polttaa haavan umpeen Phoenix-nimisen olueen tölkillä, jättäen vatsaansa linnun muotoisen polttomerkin.
Symboliikan vastapainoksi tarjoillaan niin iljettävää kuvastoa, että se saa tällaisen paatuneemmankin katsojan kiemurtelemaan sohvalla. Etenkin yksi lasinsirpaleen irrottaminen jalkapohjasta on kuvattu raastavan hitaasti, jolloin katsoja on pakotettu näkemään veren, nahkan riekaleet ja sirun irrottajan tuskaisen katseen.
Järjellisesti ajateltuna leffa on yliampuva, mutta juuri siksi toimiva. On myös ilahduttavaa nähdä väkivaltaisen ranskakauhun olevan edelleen vastenmielisessä voimassaan. Sekin toki ilahduttaa, että elokuvan on ohjannut nainen, joka antaa enemmän oikeutta kostolle, joka aivan viimeisissä kuvissa saavuttaa splatterin mittapuut. IMDb:n tietojen mukaan heiltä loppui jopa tekoveri kesken.
Pitipä vielä mainita, että mainiot synamusat kruunaavat kokonaisuuden. Eikä mikään ihme, sillä ne ovat Maniacin uusintaversion kuumottavista äänistä tunnetuksi tulleen Robin syntetisaattorista kotoisin.
27.8.2020: 1 puhelu tullut (2003)
Takashi Miiken tukkakauhuleffa on itse asiassa enemmän jo parodiaa genren hölmöistä seikoista kuin vakavasti otettavaa säikyttelyä. Japanilaisten alituinen pelko teknologiaa ja henkimaailmaa kohtaan yhdistyy sekavassa tarinassa varsin erikoisella tavalla. Miikelle tyypillisesti leffa on liian hidastempoinen, mutta loppua kohden kiinnostavammaksi muuttuva. Ikävä kyllä kirjastosta lainaamani DVD alkoi pätkiä loppuhuipennuksen aikana, ja joudun lukemaan loppuratkaisun Wikipediasta.
Plus toki olen tämän joskus tukkakauhun kultakauden aikaan nähnyt. En vain muistanut leffasta yhtään mitään.
28.8.2020: Tenet (2020)
Koronan takia muutamaan kertaan siirretty Christopher Nolanin Tenet on saanut vihdoin ensi-iltansa. Vihdoin ja vihdoin, itse en sitä oikeastaan sen enempää odottanut kuin tulevaa viikonloppua muutenkaan.
Interstellarilla sellaiseen valtavaan kikkailun ja selitysten suoneen tökkinyt Nolan palaa Tenetillä samojen asioiden ääreen ja leffa tuo mieleen kymmenen vuoden takaisen Inceptionin selittämällä kaiken juurta jaksen. Kiovan oopperatalon räjäyttämisellä alkava tarina imaisee silti mukaan, kun nimettömän salaisen agentin pitää estää kolmas maailmansota. Kyllä kai tästä voisi kirjoittaa pitkiä esseitä ja Nolania voisi jälleen haukkua, mutta en tee sitä.
Aikamatkailun paradoksia käsitellään ihan virkistävän erilaisella tavalla, kun aikaa pystyy manipuloimaan ja siinä pystyy liikkumaan taaksepäin. Jotain kai tässä taas pitäisi sanoa, mutta en enää kahden päivän jälkeen muista mitä… Ainakin tässä oltiin Tallinnassa takaa ajamassa, Pattinson vetää roolin yllättävän hyvin ja Tenet-sana ei mielestäni avaa yhtään oikeita eikä vääriä ovia, vaikka eräs salainen agentti sen niin väittääkin tekevän. Toiminta on hyvää ja juoni myös, rautalankavääntämisestä huolimatta.
Jotain kysymyksiä taaksepäin liikkuminen silti jättää. Miksi ilma kulkee väärään suuntaa, ja matkaajilla täytyy olla happinaamarit ulkona muttei sisällä? Voisitko vastata tähän kysymykseeni, Nolan?
28.8.2020: Hirttäkää heidät! (1968)
Clint hirtetään, mutta hän ei kuole. Clintin ensimmäiseksi amerikkalaiseksi westerniksi mainostettu Hirttäkää heidät on hyvin nihilistinen kuvaus kuolemantuomiosta. Paikallisen pikku kylän sheriffiksi ryhtyvä Clint haluaa kostaa hirttäjilleen ja järjestää heille kuolemantuomion. Puolivälin jälkeen nähtävä hirttosirkus on kylmä kokemus, joka vetää hiljaiseksi. Musiikit imitoivat muuten hyvin paljon Morriconea, vaikka joissain kohdissa mennään perinteisemmän Ford-länkkärin tunnelmaan.
Minulla on nyt suuria vaikeuksia saada mitään järjellistä aikaiseksi, joten nyt kävi näin.
29.8.2020: Miljoona tapaa kuolla lännessä (2014)
Miljoona tapaa kertoa huono vitsi. Pieru on ilmeisesti ollut tämän leffan kantava voima, joka ei kylläkään naurata ensimmäistäkään kertaa. Sen sijaan jotkut cameot ilahduttavat. Katsoin tämän oikeastaan pelkästään Liam Neesonin takia, joka vetääkin keppi perseessä ja hyvällä irkkuaksentilla roolinsa. Juoni itsessään on niin mitään sanomatonta höpötystä, ettei sen seuraaminen ole ollenkaan vaikeaa. Leffa myös onnistuu luomaan uuden käsityksen huumorin pyhästä nelikulmasta, johon kuuluvat eritteet, seksi, väkivalta ja huumeet. Etenkin rasistiset vitsit ovat jo aikansa eläneitä, vaikka tämä on tehty vain kuusi vuotta sitten.
30.8.2020: Crank (2006)
Rikolliset ruiskuttavat Jason Stathamiin jonkin sortin myrkkycocktailin, joka saa Stathamin sekoamaan. Hänen täytyy pitää adrenaliinitaso korkealla tai syke sammuu lopullisesti. Nopeasti etenevässä Crankissa on paljon salamaleikkauksia, vänkää väkivaltaa, hurttia huumoria ja vauhdikasta toimintaa. Meininki on tosiaan paikoin ihan siedettävää, vaikka juurikin nuo salamaleikkaukset vähän pilaavat fiilistä. Silti tällainen Stathamin niin kutsuttu normipäivä on viihdyttävää tekemistä sunnuntai-iltaan.
Tällä viikolla ei sitten paljon niitä gifejä ollutkaan, koska nyt lähden juhlimaan syntymäni 35. vuotispäivää verikokeen merkeissä!
