Uudessa kodissa (ja vähän sen ulkopuolellakin) tähän saakka katseltua.
3.11. Riistapolku (1973) (Teatteri/35 mm)
Rainer Reinar Fassbinderin tv-elokuvassa täysikäinen nahkatakkipiru kuksii jo dialoginkin mukaan henkkareitaan vanhemmalta näyttävää 14-vuotiasta tyttöä heinäladossa. Nämä rakastuvat ja vanhemmat sekoavat. Tämän jälkeen on vuorossa juonittelua, vankilakopissa istumista, naftaamista ja sitten vielä murhan suunnittelua. Isukki ja äiti paljastuvat vanhoiksi natseiksi ja lopulta kaikessa onkin jälleen kyse sukupolvikapinasta. Omituinen ja pikkaisen teennäinen leffa, jonka teatraalisuus, absurdius ja oman aikansa henki viehättävät. Toisista näytöksen jälkeen kuulluista kommenteista paistanutta halveksuntaa en ymmärtänyt. Ohjaajan kikkelinkostuttaja, vanha kunnon El Hedi ben Salem käväisee kumoamassa parit tuopit ja näyttämässä viatonta naamaa.
5.11. Your Vice is a Locked Room and Only I Have the Key (1972) (Teatteri/35 mm)
Toinen katselu, ensimmäinen omakätinen kolmevitosena ajaminen. Kino Reginassa tällä oli elektronisissa alkuteksteissä suominimenä Paheesi on lukittu huone ja vain minulla on avain. Poen Mustasta kissasta osittain ammentava elokuva kertoo alkoholisoituneesta kirjailijasta, joka pieksee vaimoaan, himoitsee sukulaistyttöään ja pelkää vetäneensä kännispäissään käsiinsä poliisin jahtaaman murhaajan hansikkaat. Sergio Martinon giallo sisälsi yhä toinen toistaan ikävämpiä ihmisiä, joista on vaikea erotella pahiksia, sankareita tai edes antisankareita. Ihmiset ovat yhtä epämiellyttäviä boheemista poliisiin ja misogynismi, ahneus sekä rasismi kukkivat dialogissa. Erikoistehosteet kissanuken kanssa olivat aika vaivaannuttavia, mutta tunnelmassa on särmää, verta lentää sopivasti ja musiikki natsaa.
6.11. Dragonwasps (2012) (DVD)
Joku kommandoryhmä lähetetään viidakkoon räiskimään sisseiksi kutsuttujen rastatukkaisten pilvipäiden kanssa, mutta tulta syöksevät CGI-ampiaiset hyökkäävät kummankin osapuolen kimppuun. Ruma ja luokaton elokuva, jolle ei pahemmin jaksa nauraa edes seurassa.
7.11. Arachnoquake (2012) (DVD)
Saasta jatkuu. Suurikokoiset CGI-hämähäkit valtaavat maan, mutteivat onnistu kökön digitaalisen ulkomuotonsa vuoksi olemaan edes etäisesti puistattavia – asiahan ei tietenkään minulle kuulu, mutta itse nyt ehkä olisin kokenut karvaisen kauheat kahdeksanjalkaiset näitä nykyisiä kaljuja vaikka vain hitusen verran epämiellyttävämmiksi. Arachnofobiaa ei muutenkaan onnistuta kosiskelemaan, vaikka hämiksiä uhriensa naamoja imemässä vilautellaankin ja painopiste on selkeästi itsetietoisemmassa roskassa, jossa jättihirviöitä huidotaan pesismailalla ilmojen halki ja lopussa viittaillaan King Kongiin. Tai en tiedä, en jaksanut keskittyä tähän oikeastaan alkua kauemmin ja taisin järjestellä uutta luukkuani siinä samalla. Ohjaaja Griff Furst näkyy muuten olleen urallaan aktiivinen televisiolle räätälöityjen haielokuvien parissa…
7.11. Brasilian pojat (1978) (DVD)
Mengele on paennut Etelä-Amerikkaan ja väsännyt Führerin dna:sta hyvän joukon pikku-Hitlereitä, joiden kasvatusisiä tämän agentit tappavat maailmalla. Kapuloita rattaisiin laittaa Euroopassa elelevä natsienmetsästäjä ja tämän olkapään yli huohottava sionistiveljeskunta.
Silkkaa eksploitaatiotörkyä olevan tarinan pohjalla on menestyskirjailija Ira Levinin romaani, se on suuren tuotantoyhtiön levittämä ja näkyy myös kahmineen Oscareitakin… Kunnon ryönästä ei ole tietoakaan, mutta onneksi mystinen, latinalaisamerikkalaista romantiikkaa hikoileva alkupuoli on jopa sangen toimiva. Noin puolivälin jälkeen olo alkaa tuntua yhtä tympeältä kuin niskat kipeiltä ja Mengeleen sekoilun päästessä vimmaisimpaan vauhtiinsa sitä toivoo vain koko leffan loppumista. Toki jonkinlaista tunnelmaa löytyy kohtauksesta jossa koirat repivät Joosepin riekaleiksi, mutta toista kertaa en edes niiden uhkaamana menisi tätä katsomaan. Löysin tätä netistä etsiessäni muuten myös toisen samannimisen pätkän, joka on vissiin jotain mustavalkoista poikadraamaa vuodelta 1962.
8.11. Martha (1974) (Teatteri/35 mm)
Taas lisää Raineria. Tämä taisi olla draaman puvustaan huolimatta yksi hyytävimpiä kauhuelokuvia aikoihin. Naimisiin ajautuva vanhapiika alkaa saada alati kasvavampaa terroria aviomiehensä taholta, lopulta tosi ja kuviteltu sekoittuvat ja loppukohtauksessa ei tiedä pitäisikö itkeä vai nauraa. Sadistinen tv-mestariteos.
8.11. Lokis. Rekopis profesora Wittembacha (1970) (DVD)
Ostin joskus boksillisen puolalaisia kauhuelokuvia ja tämä oli nyt ensimmäinen niistä katsottu. Omituisessa tarinassa matkataan Baltiaan, eikä filmissä oikeastaan tapahdu juuri mitään pelottavaa, vaikka hulluja uitetaan häkissä, metsässä heiluu noitamainen hihhuli ja sanoissa varoitetaan “karhuista”, jotka tunkevat myös sisään ihmisten asuntoihin ja repivät näiltä kurkut auki. Tunnelma on unenomainen tai sitten vain itse olin katseluhetkellä niin unessa, että kaikki tuntui psykedeeliseltä tämän takia. Ikkunan ohi putoava ruumis ainakin hätkähdytti ja vaikka lopulta olennaisin tuntuu jäävän avoimeksi, en pidä tätä seikkaa lainkaan pahana. Nyt pitää lopettaa, saunavuoro alkaa.
