Minun nimeni on Tomaso. Juhlitaan hetki vapahtajaamme. Elokuvaa. Siitä lisää seuraavaksi. Pidempää alkujuontoa en jaksa teille rakkaat paholaiset tällä kertaa pitää.
25.10.2021: Cha Cha Cha (1989)
Mika Kaurismäen komediassa Matti Pellonpää esittää sillan alla nukkuvaa juoppoa, joka saa Amerikan tädiltään perinnön, jos hän parantaa tapansa kahden viikon aikana. Yhdessä Kari Väänäsen esittämän autokauppiaan kanssa he päättävät vaihtaa rooleja. Jossain vaiheessa käydään tanssimassa Esko Salmisen kanssa cha cha chata, mutta siihen ne tanssireferenssit sitten jäävätkin.
Tähän väliin päivän anekdootti: Klassinen idea sai minut myös pohtimaan tätä rikasmies vaihtaa köyhänmiehen kanssa paikkaa -asetelmaa. Se kirvoittaa allekirjoittaneessa muiston nuorten työpajalta, jossa opinto-ohjaajamme pakotti meidät tekemään aiheesta lyhytelokuvan, koska se vain yksinkertaisesti on niin hyvä idea (eikä sitä hänen mukaansa oltu tehty vielä). Tuo munapääksi ristitty ohjaaja ei tiennyt mistään mitään.
Palataan kuitenkin kertomaan siitä, kuinka itse elokuva on kuin dokumentti sen vekkuleista näyttelijöistä. Kaurismäen mukaan yksi syy elokuvan tekemiseen oli rahoittaa Pellonpäälle uudet hampaat. Tarinassa Pellonpää käykin hammaslääkärissä ja ehostaa muutenkin ulkonäköään. Samaan aikaan Väänänen on todella kireä, uhkaa ihmisiä väkivallalla ja vetää lopussa turhan aidon oloiset kännit. Speden leffoja mitä ilmeisimmin parodioiva juoni on siis taattua kaurismäkeläistä sekoilua, jossa ei ole lopulta järjen hiventä, mutta hauskuutta sitäkin enemmän.
26.10.2021: Isä meidän (1993)
Vakavoidutaan hetkeksi.
Takaisin kotiin maaseudulle muuttava lapsuuden traumoista kärsivä Hannu Kivioja hakee ensimmäiseksi traumat aiheuttaneen isänsä pois hoivakodista. Veikko Aaltosen ohjaama kotimainen mustavalkoinen taide-elokuva repii katsojansa pirstaleiksi. Aiheeksi on valittu insesti, jonka syitä ja seurauksia käydään läpi loistavasti kahden ajan välillä. Roolisuoritukset ovat kautta linjan onnistuneita ja painajaismaisen uhkaavat musiikit upeaa kuunnetlavaa. Synkkä tarina saa lopussa lohdullisia piirteitä, vaikkei eräs ystäväni pidäkään harmonikkamusiikista.
KESKELLÄ VIIKKOA (NETTI EI TOIMI)
27.10.2021: Monte Criston kreivi (2002)
Meidän nettiyhteys ei jostain syystä toiminut keskiviikkona, joten sain oivallisen tilaisuuden kaivaa huonolaatuisen DVD:n kaapista katsottavaksi. Monte Criston kreivi ei elokuvana ole ollenkaan hullumpaa seikkailua, jonka ensimmäinen näytös koostuu syyttömän miehen vangitsemisesta, toinen vankina olemisesta ja viimeinen kostosta.
Vauhdikkaasti etenevä, ties kuinka mones, klassikkokirjan filmatisointi on parhaimmillaan toisen näytöksen aikana, jossa pääosaa ruoskitaan selkään kuin Jeesusta konsanaan. Seikkailuleffojen perinteitä noudattaen, pätkässä on myös paljon veijarimaista poikien seikkailua. Kokonaisuus on paljon parempi kuin oletin, vaikka voihan joku väittää tätäkin vain Hollywoodin tuotantokoneiston ennalta sovituksi rahastukseksi.
28.10.2021: Maasta se kääpiökin ponnistaa (1970)
Werner Herzogin eksploitatiivisessa elokuvassa esiintyy pelkästään kääpiöitä tai poliittisesti korrektimmin sanottuna lyhytkasvuisia. Juonta ei ole nimeksikään, kun tässä mustavalkoisessa ”taideleffassa” joukko kääpiöitä riehuu ja rähisee jossain Kanarian saarilla. Yksi heistä nauraa kuin ilkeä pikku riiviö koko keston ajan, toinen on sidottuna tuoliin ja muut juoksevat ympyrää. Elokuvassa nähdään myös maatilaneläimiä ja kameli. Kokonaisuus ei silti ole järin hyvä, mutta kuriositeettina tällainen teos toimii, vaikkei sen parissa erityisen hyvin viihdykään. Lähinnä vaivaannuttavan sisällön vuoksi.
Herzog lupasi hypätä kaktusten päälle, jos elokuva menestyy. Hulluista tempauksistaan tunnettu ohjajaa toteutti myöhemmin lupauksensa.
PERJANTAI ON PAHIN
29.10.2021: Rautaa rajan taa (2010)
Kalle Kujala esittää ohjaamassaan dokumentissä köyhänmiehen Sasha Baron Cohenia, joka tutkii suomalaisen metallimusiikin kansainvälistä asemaa. Välillä hyvinkin vaivaanuttavassa dokkarissa haastateltavat pääsevät puhumaan asiaa, koska ooppera on paskaa ja saa aivan liian paljon valtion tukea. Sen sijaan metallimusiikki ei saa tuki juuri ollenkaan, joka näkyy elokuvan tekijöiden intohimona haukkua päättäjiä. Oman osansa saa myös liiankin helppo kohde, Päivi Räsänen, jonka mielipiteet voi kuunnella suoraan toisesta korvasta ulos. Kokonaisuus on perkeleen yksipuolinen näkemys aiheistaaan, vaikka itsekin myönnän olevani enemmän metallimiehiä kuin oopperan kannattajia.
Myös aivan vitun kännissä oleva Andy McCoy avaa sanallisen arkkunssa, ja laukoo totuuksia Suomen musiikillisesta tilasta. Verbaalisesti vittumainen Jone Nikulakin puhuu harvinisen paljon totuuksia. Dokumentin hassun hauska ilme sen sijaan on kovin heikosti tehty ja päälle liimatun oloinen. Kaikki toimisi paremmin ilman väkinäistä ja käsikirjoitettua huumoria, jossa Kujala muun muassa kurkkii roskiksesta kuin eräs ystäväni saunan lauteiden välistä joskus muinoin.
29.10.2021: Lupaava nuori nainen (2020)
Traumoista kärsivä lupaava nuori nainen houkuttelee baari-iltojen päätteksi huonosti käyttäytyviä miehiä nöyryytettäväksi. Aihe on oikein hyvä näin me too -aikakaudella, jolloin likaisten miesten salaisuudet ovat alkaneet vuotaa julki. Fiktiivinen tarina ei kuitenkaan tee mustavalkoisesti kaikista miehistä sikoja tai kaikista naisista hyvä käytöksisiä. Mainion loppuhuipennuksen ansiosta kyseessä onkin onnistunut sekoitus mustaa huumoria ja ajankohtaisia asioita. En kykene enää tässä laukkaavassa psykoosissani kertomaan tuon tarkempaa. Onneksi meillä on giffejä, koska ne tasaamaan tilanetta.
ALL HALLOWS EVE
30.10.2021: Books of Blood (2020)
Löyhästi Clive Barkerin Veren kirjoihin perustavassa antologiakauhussa on ajoittain hyvä meininki. Ensimmäisessä tarinassa (taas kerran) traumoista kärsivä nuori naisen alku pakenee Enkelten kaupunkiin etsimään parempaa elämää. Ainoastaan päätyen jonkun sekopäisen pariskunnan syrjäiseen taloon. Ei siitä sen enempää. Seuraavassa tarinassa otetaan meedion kautta yhteys kuolleisiin ja pohditaan tuonpuoleisen ja tämänpuoleisen rajaa. Viimeinen tarina niputtaa kokonaisuuden kasaan toimimalla eräänlaisena kehyksenä kaikelle tapahtuneelle. Barkerin kynä näkyy suhteellisen häiriintyneissä visioissa, vaikka lähteiden mukaan tarinat ottavat vapauksia. Ääniraidalla kullaan Marilyn Mansonia, joka tuskin on lupaavien nuorten naisten mieleen.
31.10.2021: Ikuinen hoitokoti (2021)
Sisältää juonipaljastuksia. Sen suuremmin varoittelematta.
Ei näemmä viikkoa ilman Blumhousea, joka tuntuu olevan jonkinlainen vakio. Ikuinen hoitokoti kertoo viriilistä eläkeläismummusta, jonka tytär passittaa epämääräiseen vanhainkotiin, jossa ei saa pitää älypuhelimia. Kaikki ovat muutenkin seniilejä paitsi kolme noidiksi paljastuvaa vanhusta. Mainettaan parempi leffa on teknisesti ihan hyvin tehty, eivätkä sen säikyttelyhetket ole turhia eikä niitä ole turhan usein. Parhaimmillaan elokuva on loppuratkaisussa, joka itsekkyydessään on mielestäni piristävän erilainen ja sitä kautta jopa nerokas.
EPILEPSIA
Muistakaa sätkiä. Sillä viikon päästä nähdään jälleen. Siihen asti hyvästelen elefantit. Hyvästelkää tekin. Jos plokissa oli tällä viikolla normaalia enemmän kirjoitusvirheitä, se johtuu oikoluvun tilapäisestä vikatilasta.
