Jeesus tulee! Oletko valmis! Minä en ole, mutta Sorkkaherra on. Ammutaanhan hevosiakin, joten mennään eteenpäin, koska ei tässä mitään muutenkaan ole kerrottavaksi. Mitään tärkeää tässä ei ole luvassa.
14.11.2022: Vaarojen Atlantis (1978)
Netflixin saatanalliseen palveluun jostain pulpahtanut Vaarojen Atlantis on brittiläistä tuotantoa oleva ”tehostespektaakkeli”, jossa rumat merimiehet löytävät Atlantiksen valtakunnan merenpohjasta. Kuivakassa leffassa ei tapahdu juuri mitään, vaikka Atlantiksen kansalaiset paljastuvat muinaisen Marsin siirtokunnaksi. Alussa joku jättiläismustekala riehuu, ja myöhemmin videokasetissakin hehkutetut lentokalat tekevät tuhojaan. Lopussa on vielä twisti, mutta en silti suosittele tätä pätkää kellekään. Vanhojen roskaelokuvien diggareillekin kyseessä on vain vaivaannuttavan typerä seikkailu, jonka tehosteet ovat köyhänmiehen Ray Harryhousenia.
15.11.2022: Pölynimurikauppiaat (1993)
Koska tähän makuun aletaan päästä. Suu vaahdossa päätin katsoa pahamaineisen Pölynimurikauppiaat, joka on tunkkainen tuulahdus lamavuosien Suomesta. Kolmen kauppiaan elämää ja työtä kuvaava dokumentti on varsin ahdistava kokemus. Yksi ei saa myytyä helvetin imureita kenellekään, toinen käyttää myyntilauseena ”ettei se pöly miettimällä katoa” ja kolmas on muuten vain oman elämänsä sakankari. Ihan sinne Autobonuksen tasolle ei tässä ylletä, koska ainakaan nyt minulle ei tullut fyysistä pahoinvointia.
KUVOTTAVAT KUVAT
16.11.2022: Scum of the Earth (1963)
Herschell Gordon Lewisin ohjaamassa Scum of the Earthissa ollaan ohjaajalle tyypilliseen tapaan tyhjäkäynnin ja sensaatioiden äärellä. Elokuva rakentaa pienen ideansa hyvin heikon tarinankerronnan raameihin, jossa joku möllilauma ottaa naisista paljastavia kuvia ja myy niitä eteenpäin limanuljaskoille. Jatkuvasti rivompia kuvia vaativat nuljakkeet kiristävät naisia riisumaan enemmän ja enemmän. Elokuva noudattaa narratiiviaan, sillä aluksi kaikki tapahtuu kameran ulkopuolella, kun katsojille ei näytetä mitään. Tarinan edetessä myös katsojille paljastetaan paljaita tissejä ja pakaroita, jotka ovat Lewisin lanseeraaman varhaisen goren ohella olleet varsinaista shokkikamaa. Se ei kuitenkin poista sitä faktaa, että Scum of the Earth on puistattavan tylsä, vaikka Lewisilla tietynlainen taito elokuvia kuvata onkin. Sillä kameratyöskentelystä ja roolisuorituksista elokuvaa ei voi pahemmin moittia.
17.11.2022: Two Thousand Maniacs! (1964)
Jatketaan Gordon Lewisin tuotannon perkaamista. Ohjaajansa avainteoksiin lukeutuva Two Thousand Maniacs! on varsin tylsä ja paikallaan polkeva pätkä, jossa on muutamia gorekohtauksia. Jonkun etelävaltion takapajulan puska-Jussit järjestävät festivaalin, jonne otetaan erikoisvieraiksi väärälle reitille ohjattuja jenkkejä. Sitten ei tosiaan tapahdu mitään ja se ensimmäinen kohauttanut gorekohtaus nähdään puolen tunnin jälkeen. Tosin tuossa vaiheessa mieleni oli jo sen verran pirstaleina, että purskahdin nauruun, kun joltain kirkuvalta naiselta leikattiin kirveellä käsi irti.
Kuitenkaan elokuvan pintaa syvemmällä ei ole mitään sanomaa ja jatkuvasti kuultava hillbilly-renkutuskin alkaa vain ärsyttää. Loppuun on säästetty twisti, joka ei juurikaan paranna kokonaisuutta. Jonkinlaisena pioneeriteoksena tätä voinee arvostaa, muttei muuten kyllä ollenkaan.
MENNÄÄN BUSSILLA
19.11.2022: Death to 2020 (2020)
Netflixin politiikka- ja maailmankuvaspsesiaalissa ollaan välillä ihan hyvän asian äärellä, joskin parissa vuodessa jotkin satiirin vitsit ovat ehtineet jo vanhentua. Silti naljailu osuu hyvin kohteisiin, vaikka kovasti haukuttua Trumpia alkaa huumorimielessä olla vähän ikävä. Koronaa ja muita vuoden asioita käsitellään suhteellisen ronskisti, ja huomasin jopa muutaman kerran nauravani. Olihan tuo hullu vuosi, mutta jos sitä katsoo tässä kohtaa, niin hullummaksi on vain menty. Kaiholla muistelen vuotta 2016 (jota pidettiin pahana, koska niin moni julkkkis delasi).
19.11.2022: Bussikavaljeeri (1996)
Nyt saa riittää! Bussikavaljeeri kertoo laulavan bussikuskin, Hartikaisen tarinan. Aina iloinen Hartikainen jutustelee matkustajien kanssa mukavia, kerää krääsää Pariisin matkoilta ja pesee paitansa, uudella siemensin laatu pesukoneella. Savolaistaustainen kuski on eronnut ja hänellä totta helvetissä on poika, joka on nimetty Matti Nykäsen mukaan. Synkkien kohtien vastapainoksi muun muassa lauletaan kylpyammeessa, mutta enhän minä tästä pysty kirjoittamaan paremmin kun Elitistin Antti Tohka. Varoituksen sanasena vielä lopuksi: Tästä jää haavoja, jotka eivät parane. Joitain ovia ei oikeasti kannattaisi edes raottaa auki.
HULLUJEN HUONE ON AVATTU
19.11.2022: Mindhunters (2004)
Renny Harlinin parempiin elokuviin lukeutuvassa Mindhuntersissa joukko FBI:n kokelaita laitetaan testiin saarelle, jossa pitää tutkia sarjamurhaajan mieltä. Joku alkaa kuitenkin slasher-henkeen yksitellen listiä kokelaita. Meininki on IMDb:n mukaan kauhua ja itse asiassa tässä on vielä uusintakatselullakin ihan hyvä työmiehen tekemisen meininki. Harlinin bravuurit (kuten tunnetun tähden tappaminen heti alkuun) ja suomiviittaukset ovat hyvin edustettuna. Val Kilmer ei vielä ole lihottanut itseään.
20.11.2022: The net – verkko kiristyy (1995)
Sandra Bullockin tähdittämässä teknologiajännärissä jonkun firman kyberturvallisuus vaarantuu, koska joku hakkeri keksii, että toimitusjohtajalla on HIV. Koodarina liemeen eksyvä Bullock päätyy lomareissullaan rakastelemaan väärää miestä ja tyyliltään The Net edustaa juurikin sitä kuivakkaa ysäriä, josta salaa pidän. Aikakapselinakin internetin alkuvuosiin siirtyvä elokuva on kaiken kaikkiaan laiska ja ylipitkä, mutta jollain tapaa kuitenkin viihdyttävä tekele.
KÄVELYÄ AURINGOSSA
21.11.2022: Syvä joki (1972)
Erään sikapojan uusintakatselu, koska aloitin uudessa duunissa ja tässä on aika paljon kaikkea uutta ja mielenkiintoista opittavaa. Joten, mikäpä sen parempi kuin röhkiä Syvän joen tahtiin. Burt Reynolds ilman partaa on edelleen väärin, Jon Voight sai pysyviä arpia kuvauksista ja Ned Beatty selvisi yllättävän vähällä (ottaen huomioon elokuvan tapahtumat). Kokonaisuus on kuitenkin näin vakavasti sanottuna miltei täydellinen yhdistelmä luonnon armottomuutta ja ihmismielen sairautta. Upea elokuva!
23.11.2022: Onnellisten aika (1978)
Aliarvostetun Richard Geren tähdittämässä ja Terrence Malickin ohjaamassa Onnellisten ajassa ollaan melko täydellisen elokuvan äärellä. 1900-luvun alkuvuosiin sijoittuvassa tarinassa Gere esittää köyhää työmiestä, jonka äkkipikainen luonne ajaa hänet usein hankaluuksiin. Elokuva on komeasti kuvattu ja puvustuksessa on sopivaa rosoisuutta, joka sopii ajankuvaan. Myös Ennio Morriconen musiikit ovat säveltäjäneron parhaimmistoa. Vertaansa vailla oleva kokemus on kyynisyydessään hieno. Tämän enempää en jaksa teille rakkaat lukijat laiskotella. Seuraavaksi viimeinen gif, jonka jälkeen homma on paketissa kuin joululahja kuusen alla.
