Tumpun selitykset ne vaan jatkuvat. Luvassa on asiatonta kommentointia elokuvista kuin myös niiden katselusta. Tarina ei kerro vielä mihin tässä ollaan menossa, mutta matka on kuitenkin alkanut.
The Privilege (2022)
Oli sitten rakkaan vaimon vuoro päättää illan elokuva. En jaksanut sen enempää tuossa pistää vastaan, vaikka minun teki enemmän mieli pelata, mutta kyllähän leffatkin aina toimivat. Pelkästään jo blokin takia on tärkeää, ettei minua päästetä pelaamaan liian usein.
Asiasta siihen tärkeämpään. The Privilege on joku saksalainen televisioelokuva, joka löytyy Netflixin kierreporrashelvetin kerroksesta 666. Itse asiassa kyseessä on kuitenkin mainettaan parempi pätkä, vaikka se tuolta suoratoistosaatanasta onkin. Sen juoni kertoo nuoresta miehenalusta, jonka vanhemmat käyttäytyvät oudosti, koska sisko on tehnyt ”itsemurhan” noin kymmenen vuotta sitten. Tarinaan tuodaan aihioita kummittelusta ja kehokaappauksesta. Kuuluisaa kantaa otetaan ikääntymiseen kuin myös lääkefirmojen sikailuun. Kokonaisuus on halvoista tuotantoarvoistaan huolimatta ihan kelvollinen, ja muutamat juonellisetkin sekavuudet antaa anteeksi.
A Fork in the Road (2010)
Antakaa myös Tumpulle anteeksi tämä seuraava kommervenkki, koska niinhän siinä sitten kävi, että katsoimme ihan omasta roskahyllystä elokuvan. A Fork in the Road kertoo Jason Leen ja Jake Gyllenhaalin ristisiitokselta näyttävästä vankikarkurista, joka päätyy auttamaan Jamie Kingin esittämää naista. Saatoin oikeasti nukkua aika paljon elokuvan aikana, vaikka se ihan mukiinmenevää rikoskomediaa olikin. En siis voi sanoa juonesta juurikaan mitään, mutta antaa tämän nyt olla tässä, koska kommentin turhuus varmasti ilahduttaa kaikkia teitä vittupäitä.
Lahjakas Herra Ripley (1999)
Sitten tämä turhuus saa jatkoa, sillä Lahjaton Herra Tumppu ja kirjaston armoton lainauspino tarjoavat seuraavan blokitekstin. Kirjaston kaseteista ihan välttämättä katsottu Lahjakas Herra Ripley on jostain syystä kiinnostanut jo yli 20 vuotta, mutta sitä ei silti ennen tätä ole koskaan tullut nähtyä.
Matt Damon esittää huijaria ja sosiopaattista Tom Ripleyta, joka palkataan tuomaan Jude Lawin esittämä tuhlaajapoika takaisin kotiin. Komeasti kuvatussa draamajännärissä on hyviä roolisuorituksia kuin myös kauniita maisemia. Kestoa filmillä on kuitenkin yli kaksi tuntia, joka alkaa jossain kohdissa tuntua liian raskaalle.
Olen silti pakotettu katsomaan muutkin Ripley-elokuvat, joissa ei tosin ole Damonia nimikkoroolissa.
Tully (2018)
Olen myös pakotettu jatkamaan kirjaston kasettien perissa.
Jason Reitmanin ohjaamassa Tullyssa Charlize Theron esittää kolmen lapsen äitiä, joka palkkaa yölastenhoitajan, jotta saa itse nukkua. Theronin ja lastenhoitajan välille muodostuu erikoislaatuinen suhde, jota käsitellään Reitmanille tyypilliseen tapaan. Komedian ja draaman välimaastossa tasapainoileva kokonaisuus on sopivan hauska ja koskettava. Kestoakaan elokuvalla ei ole turhan paljon ja voin jo nyt paljastaa, etten nukkunut tämän katselun aikana ollenkaan, jonka vuoksi kyseessä on todella hyvä elokuva.
Fitz ratkaisee: Vielä sopulikin oppii lentämään (1993)
Hyvä on myös tämä Fitz ratkaisee tuplajakso, jossa nimikkosankarimme alkaa selvittää jonkun pojan katoamista. Pian selviää vanhemmillekin, että heidän skidinsä on kuollut. Samaan aikaan Fitz sekoilee ja yrittää saada avioliittonsa toimimaan. Jaksot eivät aivan yllä ensimmäisten osien tasolle, vaikka mysteerin ratkominen kiintoisaa puuhaa onkin. Loppuratkaisu on sekin erilainen kuin mihin dekkareissa on totuttu.
Violet & Daisy (2011)
Tässä on totuttu toki siihen, että kirjasto auttaa elokuvanälkäistä. Violet & Daisy on joku unholaan painunut tarantinomainen rikoskomedia, jossa elokuvan nimikkohahmot ovat teini-ikäisiä palkkamurhaajia, ja saavat keikan listiä leppoisan oloisen James Gandolfinin rikollisen. Gandolfini tykkää muun muassa paistella keksejä ja jutustella niitä näitä tappajiensa kanssa. Kestoa elokuvalla on sopivan verran, että sitä voinee sanoa sellaiseksi perinteiseksi kaljottelupätkäksi.
Downsizing (2017)
Downsizing sen sijaan ei ole mikään kaljotteluleffa.
Matt Damon esittää miestä, joka kutistaa itsensä joidenkin norjalaisten kehittämällä lääketieteellä. Maapallo on toisin sanoen ajautunut katastrofin partaalle ja ainoa tapa pelastaa pollamme on tehdä kaikista kolmetoistasenttisiä. Alexander Paynen aikanaan flopannut elokuva ruotii mielestäni hyvin satiirin keinoin yhteiskunnallisia ongelmia sekä ilmastonmuutosta. Lopussa jopa sangen ahdistavaksi menevä tarina on samaan aikaan tyylikkäästi tehty komedia ja jopa kauhuelokuva. Koinkin lopussa suunnatonta sisäistä ahdistusta maailmanlopusta.
Sellainen juttu viuelä, että Christoph Waltz tekee jälleen kerran virnistelevän hyvän roolin serbialaisena rikollisena, joka salakuljettaa pienten yhteiskuntaan päihteitä ja muita elintarvikkeita.
Verta & Viiniä (1996)
Päihteitä ei kuitenkaan tarvittu, kun appiukko vinkkasi, että Rakuten TV:stä voi katsoa ilmaiseksi elokuvia. Pientä kaupallista tiedotetta vastaan tosin. Siitä huolimatta Verta & viiniä on kutkuttanut mieltäni siitä asti, kun sen näin joskus Nelosen leffaputkessa ysärin lopulla.
Helvetin kireä Jack Nicholson esittää pikkurikollista, joka yhdessä lipevän Michael Cainen kanssa suunnittelee timanttiryöstön. Homma ei kuitenkaan mene nappiin ja tarinan edetessä kaikki menee entistä enemmän päin vittua. Tunnelmaltaan ja roolisuorituksien ansiosta tämänkin jaksaa katsoa. Kutsukaa sitä, vaikka sitten nostalgiaksi.
SORKKIKSEN LOPPUSANAT
Kesä grillaa makkaran. Olut tyydyttää janoisen. Kalat laitetaan pataan. Pata laitetaan liedelle. Liesi laitetaan päälle. Sorkkaherra hyppää järveen. Kesä on tullut.
Kirjoitusvirheet tarjoaa bloki.
