1.4. Kauhutarinoita (1962) (BD)
Roger Cormanin antologiaelokuva, joka sisältää adaptaatiot Edgar Allan Poen novelleista Morella, Musta kissa ja Herra Valdemarin tapauksen tosiasiat. Tehty siinä samassa rytinässä 1960-luvun alussa, jossa Cormanin muutkin Poe-elokuvat syntyivä. Ensimmäisessä osassa Vincent Pricen kuollut vaimo palaa tyttären ruumiin avulla haudan takaa, toisessa Peter Lorre dokaa ja muuraa Vincent Pricen seinän sisään ja kolmannessa Vincent Price vihdoin ja viimein kuolee. Usherin talon häviön lavasteet kummittelevat taustalla ja elokuvassa nähty tulipalo on mukana myös tässä. Viihdyttävä kokonaisuus, jonka jutuille nauraa useammankin kerran.
2.4. King Kong (2005) (Teatteri/35 mm)
Taidan olla niitä harvoja ihmisiä, jotka inhoavat tätä leffaa. Näin sen aikoinani mummollani ollessani televisiosta ja kelasin ettei enää koskaan, mutta nyt sitten työtehtävien puitteissa jouduin istumaan salissa ja katsomaan sen ensimmäisen, neljännen ja seitsemännen kelan neljästi ja loput vielä yhden kerran. Hei, kliffaa hei!
Peter Jacksonin (mitä tapahtui sille kaverille, joka ohjasi Bad Tasten, Braindeadin ja Meet the Feeblesin?) perinteistä megalomaanista tyyliä (joka tuo katsojalle mieleen hitsin huimaa suurtarinaa kirjoittavan, omia kykyjään hetken vertaa kyseenalaistamattoman pikkulapsen) jatkava elokuva ei ole toisella katselulla niin täysi susi, kuin muistin. Sen kuvaama epookki on onnistunut hyvin, lama tuodaan esille purevana ja filmi onnistuu myös liikuttamaan katsojaa kahdesti: torakkakuoppa vastenmielisyydellään, loppukohtaus Empire State Buildingin huipulla surullisuudellaan.
Mikä tässä siis mättää? Esimerkiksi henkilöiden välille rakennettu kemia, huumori, CGI (joka kieltämättä on huippuluokkaa, mutta silti CGI:tä – omaan silmääni epäuskottavaa), Joseph Conradin Pimeyden sydäntä naskalille kommentoiva viisas perämies, (kieltämättä sadunomaiseen kontekstiin sopiva) rasismi, selkeästi erilaisista etnisistä ryhmistä tulevista näyttelijöistä koottu alkuasukasväestö, 190 minuuttia, viittaukset kuvaamansa aikakauden elokuvateollisuuteen, Jack Black… Jacksonin King Kong etenee kieltämättä kolmen tunnin kestossaan sulavasti, mutta pakko silti pohtia, onko tällainen superkesto oikeasti tarpeen? Miksi Cooper ja kumppanit onnistuivat kertomaan alkuperäisen, vuoden 1933 King Kongin sadassa minuutissa, mutta Jackson (jonka Kuninkaan paluun pidennetty versio on ehkä tuskastuttavimpia elokuvakokemuksiani koskaan) ei siihen pysty? Ja onko tästä aiheesta ylipäänsä ollut tarpeellista tehdä edes sitä ensimmäistäkään suoranaista re-makea – eivätkö Tohon sekoilut ja Shaw Brosin King Kong Hongkongissa olisi riittäneet?
3.4. 1408 (2007) (Teatteri/35 mm)
En taas ymmärrä 1408:n osakseen saamaa, kovin negatiivista palautetta: esimerkiksi Listal-sivustolla seuraamieni henkilöiden vakiotähtimäärä pyörii noin yhden ja kahden välillä. Ajattelin ensiksi tämän olevan jotain elitististä muotia, mutta kun myös toveri Porttila kommentoi muistelevansa leffan olleen heikko esitys, tuli olo onko minussa sittenkin jotain vikana? Ei kai?
Eipä sitten siinä. O,asta mielestäni ihan peruspätevä haamupätkä, jota en tosin katsoisi uudestaan. Diggailin elokuvaan rakennetuista outouksista samassa mielessä kuin Naapurissa kummittelee -sarjan teoksissa ja kokonaisuutta oli sangen mukavaa katsoa. Kliseet, loppuratkaisu ja John Cusack olivat ne huonoimmat puolet.
Tämä on muuten SE elokuva, jossa Samuel L. Jackson uhoaa jääkaapissa.
3.4. The Mysterious Castle in the Carpathians (1981) (PC)
Mietin tätä tsekkoslovakialaista komediaa katsellessani, että meininki tuntuu kovin samalta, kuin toisessa maassa tuotetussa hupailussa Adele ei ole vielä syönyt. Katselun jälkeen huomasin, että no piru, molemmathan on ohjannut sama sankari, Oldrich Lipský. Oletteko muuten syöneet Lipsi-mehujäitä? Lähettäkää vastauksenne minulle vappuun mennessä, yksi onnekas palkitaan vihreällä Lipsi-puikolla.
Komediaksi välistä pitkäveteinen elokuva paranee loppua kohden. Joku tiedemies tekee ydinpommia 1800-luvun Jules Verne -maisemissa ja pääpiru katselee oopperalaulajaa valkokankaalta. Kaikkea muutakin tapahtui, mutten oikeastaan jaksa kertoa siitä mitään, koska alan hiljalleen väsymään tämän hölynpölyn suoltamiseen. Haistakaa…
Niin jaa juu, voisin sitä vastoin kyllä ottaa yhden kylmän oluen.
4.4. Radioactive Clothing (1998) (PC)
Huomasin Zero Daysta tietoja kaiveltuani, että Eric Harris ja Dylan Kleboldhan ovat kuvanneet jotain lyhäreitäkin. Radioactive Clothing on tehty vuotta ennen Columbinen veritekoa ja sopii sikäli tähän päivään: ”After an atomic bomb hits a small town all of the clothes are given life by the radioactive energy and become murderous. A few years later a small group of soldiers are called to a house where some of these clothes are lurking in the basement, it is up to them to locate and destroy them before they kill any more people.”, kertoo IMDb:n juonikuvaus.
Tällä on muuten kyseisellä sivustolla joku 7,7 tähteä neljältäkymmeneltä käyttäjältä. Tai taisi olla isompikin luku, ennen kuin itse annoin ne 2/10. Tulee vähän mieleen, ovatko diggarit jotain Harris/Kleboldhan -faneja vaiko ns. suvaitsevaisia, jotka ovat antaneet hyvät pisteet tälle vain siksi, että haluavat muiden silmissä arvioida sen tekijöiden hirmuteosta irrallisena teoksena. Tiiä häntä, mutta vartin mittainen leffa on lähinnä sitä, että Harris ja Kleboldhan puhuvat autossa, välistä repeävät kesken kohtauksen, sitten talsivat talossa äidin istuessa kyökissä, tutkivat pesukonetta ja lopulta polttelevat tupakkia kadunkulmassa. Muiden näyttelijöiden kasvot on sensuroitu eikä leffassa oikeasti tapahdu yhtään mitään.
Paras analyysi Radioactive Clothingista löytyy YouTube-kanavalta, jossa eräs käyttäjä kommentoi hänelle tulleen paha mieli joka kerta, kun näki poikien nauravan: ”Heillä olisi ollut mahdollisuus olla onnellisia. Kaikilla on.” Juurikin samanlaiset tunteet valtasivat mieleni Zero Dayta katsellessani.
4.4. Teräskehä (2002) (DVD)
Paiskittuani ankarasti töitä halki lauantain, palkitsin itseni juomalla Sandels-merkkistä olutta (löytyy hyvin varustelluista ruokakaupoista) ja katselemalla kierrätyskeskuksesta eurolla ostettuja aarteita. Teräskehä on perinteistä Walter Hilliä, eli ei toisin sanoen petä. Ving Rhamesin näyttelemä Tyson/Foreman-klooni Iceman laitetaan vankilaan raiskauksesta, missä osallistuu egonsa tähden vankien organisoimaan nyrkkeilyotteluun Wesley Snipesin tulkitsemaa hallistevaa mestaria Monroeta vastaan. Menevä elokuva tuntuu sanovan painavan sanansa etenkin nyt, kun keskustelu raiskauksen määrittelystä on taas noussut pinnalle – nyyhkyttävä nainen kertoo kuinka hän pelkäsi sanoa vastaan, Iceman puolestaan uhoaa tämän olleen mukana hommassa: ”Minä kyllä tiedän, mitä ne todella tarkoittavat sanoessaan ’lopeta’.” Huono rap sopii taustalle kuin muna kennoon.
Leffan loppu on hieno: Iceman saa pataansa, mutta vapautetaan ottelemaan huippupalkkioilla ulkomaailman juhlimana mestarina. Introvertti Monroe puolestaan jää linnaan rakentelemaan tulitikuistaan paviljonkia. Kaikki tietävät, kuka on todellinen voittaja.
4.4. Ski School 2 (1994) (DVD)
Sanoisin kyseessä olevan lähes täysin epäonnistunut seksikomedia, joka ei todennäköisesti huvita tai kiihota ketään tai mitään. Maksoin tästä euron KK:ssa. Senkin kolikon olisi voinut käyttää järkevämmin.
