Kun elämä koettelee, rahat loppuvat, mielenterveys hupenee ja mikään ei enää riitä – on syytä muistella menneitä. Sieltä löytyy musiikkia. Musiikki ruokkii sielua. Musiikki rentouttaa matkalle. Musiikki tukee oppimista. Musiikki avustaa tulevaa.
Seuraavaksi tietoiskun verran musiikkia. Linkin teille tarjoaa Spotify, joka ei ole millään muulla tapaa mukana näissä kissan ristiäisissä:
PIENI ANNOS PÄIVÄKIRJAA
26.11.2021: All the Colors of the Dark (1972)
Muistellaanpa lisää menneitä. Aikaa ennen koronaa. Vuonna 2019 tapasin elokuvaohjaaja Sergio Martinon, joka saapui haastatteluun suoraan Suomenlinnasta. Tuolloin Wuhanin nuhasta oli tieto vasta Kiinassa, joka ei vaikuttanut meihin mitenkään. Ajat ovat tuosta muuttuneet.. eikä siitä sen enempää.
Nostalgiamielessä päätin parin vuoden jälkeen palata Martinon ohjaaman All the Colors of the Darkin pariin. Elokuva yhdistelee verrattain hyvin happoisia visioita giallo-genreen. Itse juonta tässä vaiheessa on turha lähteä avaamaan, mutta monet pitävät sitä köyhänmiehen variaationa Rosemaryn painajaisesta. Sorkkaherrakin siis vilahtaa kuvastossa. Visuaalisesti elokuva on tyylikäs. Bruno Nicolain musiikit viimeistelevät painajaisen.
27.11.2021: The Unholy (2021)
Jeffrey Dean Morganin esittämä huijarireportteri saapuu tuppukylään tutkimaan yliluonnollista merkkiä lehmän perseessä. Homma ei ole tarpeeksi kiinnostava ja Morgan päätyy näkemään, kuinka kuuromykkä naisenalku yhtäkkiä oppii puhumaan. Ihmetekoja tekevä nainen paljastuu neitsyt Marian inkarnaatioksi, joka saa katolisen kirkon tutkimaan tapausta. The Unholy on geneerinen kauhupätkä, joka sisältää pahanenteisen juonen, Sorkkaherran sekä kohtalaisen hyvää näyttelyä. Sen kuitenkin unohtaa heti näkemänsä jälkeen. Surkea CGI pilaa osan elokuvasta.
27.11.2021: Alone (2020)
Hitaasti alkavassa jännärissä leskeksi jäänyt nainen joutuu psykopaatin jahtaamaksi. Pinteessä oleva naikkonen tekee kaikkensa selvitäkseen hengissä. Kuvasto ei kuitenkaan ole paatuneelle katsojalle kovinkaan groteskia, vaikka ohjaaja yrittää muutamilla hetkillä mässytellä ajatuksillaan. Teemoiltaan kuitenkin hyvin paljon Rattiraivoa muistuttava filmi on paikon vauhdikas, mutta epälooginen. Selviytymistaistelu jää keskivertoa jännityselokuvaa heikommaksi kokonaisuudeksi, joka ei jaksa pidemmän päälle säikyttää tai herättää mitään muutakaan tunteita. Loppuratkaisu sen sijaan onnistuu olemaan positiivinen yllätys.
MIKÄ ON PÄIVÄN EPISTOLA?
Onko Depeche Mode tehnyt mitään hyvää sitten vuoden 2005? Epäilen. Olenhan Tuomas. Jatketaan viikon kuluttua, koska minä sanon niin.
