Koska matka tuntemattomaan on päättynyt – tehdään sitä edeltävästä ajasta ja sen jälkeisestä ajasta epäkronologinen sotku päiväkirjaa, jonka sisältö on hyvien tapojen vastaista paskanjauhantaa vailla sen suurempaa kontekstia. Olen myös päättänyt luopua giffeistä. Jättäkää minut rauhaan. En aio palata entiselleni enää koskaan. Tämä on uusi normaali.
13.5.2021: Cleaner (2007)
Renny Harlinin viimeisessä oikeassa elokuvassa Samuel L. Jackson siivoaa rikos- ja kuolinpaikkojen sotkut. Erään keikan jälkeen häntä kusetetaan ja poliisikorruptio nostaa päätään, kun vanha poliisiaikainen kollega alkaa kuumottaa häntä jättämään jutun tonkimisen. Cleaner on yllättävän eheä ja jopa epäharlinmaisen toimiva paketti, jossa hyvä juonenkuljetus, kiinnostavat henkilöhahmot ja mustahuumorikin ovat kaikki hyvässä balanssissa. Miinuksena voinee pitää juonen ennalta arvattavuutta, joka sekään ei oikeastaan estä nauttimasta filmin kyynisestä tunnelmasta.
Keskustelimme Cleanerista Mollbergin Mansessa. Se ei kuulemma ole oikeasti hyvä elokuva. Kuten ei ole myöskään Andersonin Mortal Kombat tai Koirat eivät käytä housuja. Elämme mielenkiintoisia hetkiä, jotka lyövät minua kanveesiin.
14.5.2021: Bikram: Saalistaja joogagurun vaatteissa (2019)
Mitään tietämättömänä aiheesta laitoin tämän Netflixin true crime -dokkarin pyörimään illan ratoksi. Jostain saastaisesta joogagurusta kertovassa dokumentissa haastatellaan hänen hyväksi käyttämiään naisia, jotka yksitellen paljastava Bikramin olevan egoistinen kusipää, jonka kaikkia paikkoja tuli hieroa kovan treenin päätteeksi. Henkilönsä historiaa puivassa osiossa Bikramin väitetään henkiparantaneen Nixonin polven ja hänen oppilainaan on ollut Elvis sekä monet muut Hollywoodin kermaperseet.
Kokonaisuus on kaiken kaikkiaan melko yksipuolinen kuvaus, jossa Bikramista luodaan hirviö, vaikka se toki hänen olemuksestaan on helppo nähdä. Herraa verrataan muun muassa Howard Sternin ja Äiti Teresan sekoitukseksi. Joogan superstarana hän on tienannut miljoonia ja hänen vaimonsa on myös suurenluokan hullu. Ikävästi he eivät ota mitään vastuuta teoistaan ja pakoilevat edelleen oikeutta, avaten joogasaleja maihin, joista rikollisia ei luovuteta takaisin Yhdysvaltoihin. Kohokohdassa eräs haastateltavista mainitsee, ettei olisi mahdotonta, että guru joskus katoaisi Timbuktuun.
Ihan mielenkiintoinen dokumentti siis, jonka voi katsoa, vaikkei aihe tai sen henkilöt olisivatkaan tuttuja. Myös dokumentin viihteellisyys ja nopeatempoinen kerronta tekevät siitä helposti lähestyttävän. Suorasanaiset haastateltavat tekevät hekin kaikesta jotenkin mutkatonta.
16.5.2021: Grand Piano (2013)
Kotiinpaluun jälkeen aloimme yhdessä vaimon kanssa tutkimaan pinoa, jonka valikoimasta Grand Piano laitettiin soittimeen sunnuntai-illan ratoksi. Jonkun Eugenio Miran ohjaama ja Damien Chazellen käsikirjoittama Brian De Palma pastissi on paikoin ihan onnistunut tiivistunnelmainen jännitysnäytelmä.
Hobitti Wood esittää jotain lavakammosta kärsivää pianistia, joka palkataan mentorinsa muistotilaisuuteen esittämään musiikkia viiden vuoden sapatin jälkeen. Konsertti saa kuitenkin äkkiväärän käänteen, kun Woodia aletaan kiristää parvekkeella toimivan tarkka-ampujan toimesta.
Kokonaisuutena Grand Piano kärsii tästä yhdestä ideastaan liikaa. Se tarjoilee hyvin samantapaista leikittelyä kuin Joel Schumacherin Phone Booth, mutta sortuu lopussa kikkailemaan ja luomaan jännitystä väärin keinoin – kun tarkka-ampuja paljastaa todelliset motiivinsa niin Woodille kuin myös katsojille. Finaali ei myöskään enää jaksa säväyttää tämän jälkeen ja kaikki yllätyksellisyys loistaa poissa olollaan. Näin ollen hyvin keskinkertaiseksi vajoava filmi on helppoa unohtaa.
17.5.2021: Ab-normal Beauty (2004)
Tampereen tuliaisten perkaamisprojektin jatkuessa ikävällä tapaa. Ab-normal Beauty on lähestulkoon kaikkea muuta kuin tukkakauhua, jota Pang-veljesten nimeä kantavan boksin kansitaide on täynnä.
Joku kiinalainen tyttö ottaa valokuvia kuolleista, koska on kyllästynyt taideopintoihinsa. Erään illan päätteeksi hänelle toimitetaan aidoksi väitettyjä snuff-kasetteja, joiden sisältö on toki arveluttavaa. Rankistelu alkaa tästä ja Pangin veljekset eivät oikein osaa päättää meneekö kokonaisuus jännityselokuvan, gore-pornon vai ties minkä lajityypin harmaaseen lokeroon. Hyviä ideoita esitellään aina tekotaiteesta symboliseen merkitykseen, mutta mitään ei onnistuta toimittamaan maaliin asti. Kuten ei tätä kommenttiakaan.
18.5.2021: Mafian pyöveli (1995)
Joskus menneinä vuosina haastattelemani Brian Yuzna meni kehumaan Mafian pyöveliä tuottajauransa huippuhetkeksi. Jotenka tuosta innostuneena ostin Mark Dacascosin tähdittämän b-luokan toimintaelokuvan katselua varten.
Ikävä kyllä, elokuva ei ole tuottajansa hehkutuksen arvoinen. En muutenkaan kykene käsittämään filmin nauttimaa kulttiasemaa. Tylsässä tarinassa Dacascos esittää superkovaa tappajaa, joka munasuojat yllään kiipeää oven päälle ja tappaa kaikki huoneeseen pyrkivät. Katsomani persepallinen versio oli sekin suoraan Sorkkaherran kryptasta, jonne se voi tämän kommentin jälkeen haudata takaisin. Lopussa oli jotain tulitaistelua, mutta kiinnostus tässä vaiheessa oli yhtä korkealla kuin haudankaivaja töissään.
19.5.2021: Ninja (2009)
Sitten asiaa! Takakannen mukaan Ninja kumartaa syvästi 80-luvun ninjaelokuvien perinteille. Tässä ei olla kovinkaan väärässä, kun valkoihoinen Scott Adkins oppii ninjutsun salaisuudet ja joutuu kohtaamaan dojosta ulospotkitun rähisevän ja tummiin pukeutuvan japanilaisen velipuolensa. Veikka on myös listinyt heidän yhteisen mestarinsa, joka ennestään kirvoittaa hyvien herrojen välienselvittelyä. Mukaan juoneen tuodaan vielä jotain venäläistä korruptiokepluttelua ja muuta paskaa. Myöskin se fakta, että ninjoja nähdään ruudulla hyvin vähän, tukee tuota kumarrusta 80-luvun suuntaan. Väkivalta, CGI:sta huolimatta, pääsee olemaan brutaalia ja toimintakohtaukset mallikelpoista mättämistä. Kaikin puolin Ninja onnistuu olemaan nopeatempoinen, yksinkertainen ja mukava kokemus, jota voinee pitää jopa hiukan aliarvostettuna.
Huomasin, että nimimerkki Kurkkuharja on katsonut Ninjan ja vihannut sitä. Nimimerkki Kurkkuharja ei tiedä mistään mitään.
20.5.2021: Diary (2006)
Ping Pang Pong -veljesten kauhuelokuvassa ei ole kauhua ollenkaan, kuten nyt tässä kohtaa jo arvata saattoi.
Joku skitsofreniasta kärsivä, päiväkirjaa rustaava ja nukkeja rakentava nainen stalkkaa ex-poikaystäväänsä. Sattumusten kautta hän alkaa seurustella uuden kumppanin kanssa. Totaalisen unettavasti tehdyssä filmissä on lattea tunnelma jatkuvasti ja hidastempoinen tarinankuljetus alkaa aueta vasta viimeisen vartin aikana. Mitään yllättäviä käänteitä huipentumakaan ei tarjoa.
Hämmentävimmässä kohdassa noin tunnin kohdalla alkutekstit tulevat uudelleen ruutuun, kun ohjaaja tahtoo alleviivata kohtauksen olevan takauma. Muistettavinta koko ryönässä on Future Filmin tekstittäjä Tervo Tammenlehto.
21.5.2021:Pitkä pimeä talvi (2002)
Jostain Alaskan peräkorvesta löytyy ruumis, kun kaksi mölliä ovat naftaamassa ja metsästämässä viattomia luontokappaleita. Murhaajaksi paljastuu kertojana toimiva Malcolm McDowell, joka hoitaa paikallisen tuppukylän parturin virkaa. Sarjamurhaajien tekoja fanittava hiustenleikkaaja jatkaa verisiä tekojaan ja kertoo näistä katsojalle. Paikalle tulee köyhänmiehen John Travolta, joka edustaa FBI:ta. Meno on totaalisen kämäistä elokuvantekoa, mutta McDowellin roolisuoritus jaksaa kannatella yllättävän hyvin muutoin kovin laiskasti hoidettua kokonaisuutta. Loppuratkaisu on perkeleen typerä, mutta ei ainakaan mikään kaavoja noudattava tusinatuotos.
21.5.2021: Nopeat ja kuolleet (1995)
Lapsuudessa traumatisoitunut Sharon Stone saapuu johonkin pieneen kylään, jota hapannaamaisen Gene Hackmanin esittämä pormestari alistaa. Kansalle järjestetään sirkushuveina kaksintaisteluita, joissa nopeat ampuvat ja hitaat kuolevat. Sam Raimin sarjakuvamainen ja slapstickiin luottavat western on lähinnä hömppää, jonka vakavampaakaan sisältöä ei jaksa ottaa tosissaan. Ruudulla vilahtelee melkoinen joukko tunnettuja kasvoja Leonardo DiCaprion ylimielisestä pyssysankarista Tobin Bellin vaunuihin kahlittuun sekopäähän.
Kokonaisuus on virkistävän nopeatempoinen länkkäri, jonka parissa kliseitä lainatakseni viihtyy hyvin. Mukana menossa oli myös Lance Henriksen ja nuori Russell Crowe.
22.5.2021: Tarkoituksena tappaa (1988)
Kiukkupussi Sidney Poitier jahtaa Clancy Brownia Kanadan ja Yhdysvaltojen rajalla Tom Berengerin esittämän juntin kanssa. Jalokivivarkauden tehnyt Brown on kylmä psykopaatti ja ottaa panttivangiksi Berengerin exän, Kirstie Alleyn. Menoa ja meininkiä sisältävässä kasarin ehtoon toimintapläjäyksessä ainakin on. Kokonaisuus alkaa rakoilla vasta loppupuolella, kun ajojahtia pitkitetään turhan paljon. Kuitenkin luontoa ylistävät kuvat, tasokas näyttely ja muutamat hyvin luodut jännityskohtaukset pitävät elokuvan keskivertoa parempana.
22.5.2021: Puhdistuksen yö (2013)
Kikkelis ja kokkelis päättivät, että nyt katsotaan kaikki Puhdistuksen yöt. Jostain käsittämättömästä syystä tällainenkin idea on päässyt syntymään Kuvaputken lumisateisella taajuudella.
Elokuvasarjan ensimmäinen osa esittelee lähitulevaisuuden dystopian, jossa rikokset ja myös murhat ovat yhden yön ajan sallittuja. Turvalaitteilla rikastunutta perhettä alkavat terrorisoida niin naapurit sekä puhdistuksesta nauttivat psykopaatit. Tästä ihan kekseliäästä ideasta ei oteta puolikaan irti. Leffa ei tämän lisäksi mässäile väkivallallaan, vaikka siihen tarjotaan mojovasti mahdollisuuksia. Myöskään ihmisten eriarvoistumista ei tutkita kuin pintaraapaisun verran. Hyvin tylsäksi menevä koti-invaasiokauhu ei anna mitään syytä jatko-osille, mutta niitähän on silti tehty.
22.5.2021: Puhdistuksen yö: Anarkia (2014)
Sarjan ensimmäinen jako-osa tarjoilee paljon ensimmäistä osaa toiminnallisemman kokonaisuuden, kun jotkut idiootit pakenevat puhdistusta Los Angelesissa. Mitään sen suurempaa anarkiaa tässä ei nähdä eikä väkivaltakaan ole nykymittapuulla kovin rankkaa. Kuitenkin ensimmäistä osaa paremmin aihettaan tutkiva kokonaisuus jaksaa ilahduttaa astetta enemmän. Hiukan liian pitkäksi venytetty juoni on ihan mukiin menevää viihdettä, mutta elokuvaahan ei saa arvioida sen viihdyttävyyden mukaan. Sitä pitää aina tutkia taiteena ja syvällisemmän merkityksen esseenä. Jauhan vain paskat, koska en tästä enää muutenkaan nukkumatin unihiekkojen jälkeen mitään muista. Olen pulissut.
23.5.2021: The Discovery (2017)
Robert Redford on kehittänyt laitteen, jolla voi nähdä tuonpuoleiseen. Redfordin pojat hassuttelevat ja toinen heistä rakastuu johonkin itsetuhoiseen naiseen. Järjettömän hyvällä idealla ja huonolla toteutuksella The Discovery on aivan helvetin ärsyttävä filmi. Elokuvalla olisi ollut kaikki rahkeet hyvään, mutta sen sijaan se päättää olla hyödyntämättä mitään pyörittelemiään ideoita. Vähän samalla tapaa voidaan puhua tästä plokista, joka on kuin manalasta kummittelemaan noussut paskaputki. Hyvästi! Ja tarkimmat varmaan huomasivat, ettei niitä helvetin giffejä ollut laisinkaan. En ole edes tästä pahoillani. Palataan asiaan kahden viikon kuluttua.
