Kuvaputken uutena lohikäärmeenä ja hovinarrin sijaisena, huomioin aina lukijapalautteen. Viime viikolla mitä ilmeisimmin blogi aiheutti useammankin lukijan mielensyövereissä mielipahaa, jonka pyrin tällä viikolla korjaamaan, julkaisemalla oikeaoppisempaa, mutten mitenkään laadukkaampaa tekstiä elokuvista. Lupaan ja vannon, että en edelleenkään keskittymishäiriön vuoksi voi taata juonikuvausten olevan oikeita, mutta toivottavasti ne sentään viihdyttävät teitä paskapäitä humoristisilla anekdooteillaan.
Roskaviikot jäävät historiaan, mutta roskaa katson silti tasaisen epätasaisesti. Nyt menemme asiaan, jottei tämä mene ihan turhaksi puolustuspuheen laatimiseksi. Jos joku tajusi edes puolet tästä alustuksesta, niin onnittelut. Olet voittanut itsellesi DVD:n. Kommentoipa tuohon alas oma näkemyksesi, niin laitan postia tulemaan.
HELMIÄ SIKAPOJILLE
1.2.2021: Valkoinen haamu – pimeyden vihollinen (1987)
“IKUINEN TAISTELU HYVÄN JA PAHAN VÄLILLÄ.”
Fix-kasetti
Ninjat varastavat jonkun biologisen aseen ja lätkäisevät siihen oman logonsa kylkeen. Samaan aikaan joku vitun ärsyttävä sankari Yankees-lippis päässä seuraa eroottista tanssia, joka päätyy baaritappeluun. Suoraan sanottuna minua alkavat kyllästyttää tällaiset paskaiset toimintaleffat, jotka hyväksi käyttävät ninjabuumia hyvin tavanomaisin keinoinen. Eli ninjoja ei nähdä juuri ollenkaan, toiminta on päin helvettiä kuvattua kuraa, musiikit ovat jopa yllättävän heikkoa kasaria (loppua lukuun ottamatta) ja Bo Svenson tuntuu eksyneen täysin väärään leffaan. Suosittelenkin katsomaan elokuvasta viimeisen vartin, joka muuttaa sen paljon, paljon, paremmaksi. Siinä sitten vihdoin nähdään niitä ninja ja yksi elokuvahistorian törkeimmistä kuolemista.
2.2.2021: Arizona Heat – Poliisiveteraani Kapinski (1988)
Krapulainen ja kiukkuinen Michael Parksin esittämä kyttä hälytetään kesken vapaapäivän takaisin töihin, koska Phoenixissa riehuu poliisien murhaaja. Partnerikseen tämä sovinistisika ja homofoobikko saa lesbon keltanokkakytän, jonka kanssa työskentely vaatii muutakin kuin alfauroksen eleitä. Yllättävän kelvollinen Arizona Heat on aikaansa edellä ja sen tarjoama slasher-henkinen juoni yhdistettynä buddy cop -meininkiin on viihteellisesti todella pätevää. Myös Parks onnistuu olemaan sovinistipoliisin roolissa vakuuttavan hilpeä, tarjoten viihdettä koko keston edestä. Toimintakin on b-luokkaisen mallikasta, kun auto tippuu kalliolta ja räjähtää. Ajankuvaan sopivat kitaravetoiset musiikit ja loppuhuipennus ovat nekin laadukkaita, vaikka loppuratkaisun voinee jokainen kotisohvien neiti etsivä arvata jo kaukaa tulevaksi.
3.2.2021: Yakuzan tiikeri (1994)
Kunnollisen yksinhuoltajaäidin poika menehtyy yakuzojen yhteenoton seurauksena. Suivaantunut äiti päättää aloittaa yhden naisen kostonsa ja hankkii Harry Dean Stantonilta koko selkää koristavan tatuoinnin. Aseen hän saa jostain Michael Madsenin omistamasta neonvalojen loisteisesta pikkuputiikista viikon odotusajan jälkeen. Siinä kaikki juonesta, joka loppua kohden siis sisältää omankädenoikeutta ja hitusen erotiikkaa sekä kuumia tunteita. Meininki on suoraan ysäsiltä ja tutkii menetyksen luoman tuskan aiheuttamia kipuja melko laadukkaasti. Visuaalisesti kyseessä on leffa, joka ei oikeastaan jää mieleen, mutta Virginia Madsenin esittämää äitiä kohtaan kokee aitoa sympatiaa.
VINKKIVITOSET
3.2.2021: 16 Blocks (2006)
Uusintakatselun taikaa. 16 Blocksin olen nähnyt joskus vuonna nakki ja käpy.
Juonessa krapulainen Bruce Willis joutuu kuljettamaan helvetin ärsyttävästi puhuvan Mos Defin oikeussalille. Richard Donnerin toistaiseksi viimeinen elokuva on uusintaversio Clint Eastwoodin semiklassikosta, jossa Clintti kuskaa huoraa tekemään tunnusta, kun korruptoituneet kytät yrittävät laittaa kapuloita heidän rattaisiinsa. 16 Blocksin meininki on paikoin ihan hyvää toimintaa ja yksi Willisin viimeisiä parempia rooleja. Ukon krapulainen olemus, punottavine silmineen on jotain, mitä arvostan. Tosin oikeiden päätösten seurauksena darra katoaa Brunon kasvoilta. Lopputuloksena leffa on silti nopeatempoinen, intensiivinen ja sitä kautta ihan pätevä viihdepläjäys.
4.2.2021: Shoot First, Die Later (1974)
Italocrime-leffoistaan tunnetun Fernando Di Leon vähemmän tunnetussa pätkässä, korruptoitunut kyttä tekee jotain hämärä hommia rikollisten portugalilaisten kanssa. Avauduttuaan tästä jepari-isälleen, pistää isukki välit poikki. Juoni on loppujen lopuksi tätä hyvin simppeliä ja ajankuvaan tyypillistä kommentointia poliisikorruptiosta, jota terästetään erinomaisilla autotakaa-ajoilla sekä Luis Bacalovin svengaavilla musiikeilla. Eräässä inhottavassa kohauksessa kissa laitetaan muovipussiin, joka saa pohtimaan italialaisten pakonomaista tarvetta pahoinpidellä eläimiä. Lopussa todeksi väitetty elokuva kertoo, ettei rikos kannata. Sen pituinen se.
4.2.2021: Mississippi palaa (1988)
Paatoksellinen Mississippi palaa taasen kertoo rikoksen kannattavan, jos olet valkoinen ja kohteesi on musta. Muissa tapauksissa rikos ei kannata. Poikkeuksellisen rento Gene Hackman ja keltanokkainen Willem Dafoe saapuvat pieneen Mississipin kylään selvittämään kahden valkoisen ja yhden mustan nuoren murhaa. Alan Parkerin rasistitutkielma paasaa aiheensa tärkeydestä, mutta tekee sen helvetillisen viihdyttävästi. Silmukan kiristyessä lopussa alkaa Hackmanin hymy hyytyä ja se vanha kunnon kovaotteinen mies pääsee ulos kuorestaan.
PERJANTAIN PASKAT
Vapaapäivän kunniaksi päätimme hyvän vaimon kanssa pitää elokuvapäivän. Suomeksi sanottuna tämä tarkoittaa rikkinäistä blogia.
5.2.2021: Aika ei anna armoa (2003)
Joku muija ja Dean Cain päättävät kusettaa liian hyväuskoista Denzel Washingtonia, joka antaa heille noin puoli miljoonaa riihikuvaa, koska uskoo rahojen menevän syöpähoitoon. Asiat eivät kuitenkaan mene suunnitellusti, ja Washington pääsee näiden rikollisten jäljille. Yllättävän hölmössä, mutta silti viihdyttävässä leffassa on aukkonsa, vaikka Miamin hienot maisemat sekä koukuttava juonenkuljetus pitävät sen keskivertoa jännäriä parempana.
5.2.2021: The Villainess (2017)
Oi jumalauta! The Villainessin alku on henkeäsalpaavan upeasti toteutettu pitkä toimintajakso, jonka aikana raajoja pistetään paskaksi, veret lentävät seinille ja väkivalta suorastaan pursuaa vielä tämänkin yli. Sitten juonta aletaan syventää ja se tuo mieleen La Femme Nikitan, jossa salainen palvelu kouluttaa tytöistä supertappajia. Ajoittaiset toimintakohtaukset ovat parasta, mitä olen genreleffassa vähään aikaan nähnyt, mutta sen vastapainoksi tarjoiltu draama ei ole järin kiinnostavaa tai onnistunutta. Liian monessa eri aikajanassa pomppiva juoni on loppujen lopuksi melkoisen vaikeasti seurattava tällaiselle länsimaalaiselle (rasistille).
5.2.2021: Epäilyksen verho (1998)
Maailman kamalimman kypärätukan omistava Melanie Griffith alkaa puolustaa oikeudessa jotain aloittelevaa rap-artistia, jota syytetään murhasta. Myöhemmin kuvioihin astuu entinen pallinaamainen poikaystävä, joka uhkailee väkivallalla ja muistuttaa epäonnistuneesta keissistä. Suhteellisen viihdyttävän oikeussalidraaman jännittävämmät hetket ja etenkin Griffithin rumaakin rumempi tukka jäävät valitettavan hyvin mieleen, vaikka vastapainoksi elokuva tarjoilee ihan kiinnostavia näkemyksiä poliittisesta korruptiosta ja oikeudenmukaisuudesta. Kokonaisuus on näin ollen kertaalleen katselun kestävä, josta muistan näin muutaman päivän viiveellä myös Tom Berengerin ja kaksi pullolista kurkusta alas kumottua punaviiniä.
5.2.2021: Escape Room (2017)
Pidämme vaimon kanssa pakohuoneista, joten siksi näitä aihetta käsitteleviä leffoja varmaan tulee katseltua. Vuoden 2017 Escape Roomissa jotkut iranilaiset ovat piilottaneet demonisen pääkalloarkun hiekkaan, josta se jotenkin on päätynyt Sean Youngin pitämään antiikkiputiikkiin. Sieltä sen omaan pakohuoneeseen hommaa Skeet Ulrich. Sitten jotkut pallinaamaiset kauhunörtit tulevat pelaamaan peliä, ja avaavat sen tiimellyksessä arkun, joka vapauttaa demonin huoneessa olevaan säkkipäiseen näyttelijään. Tästä alkaa oikea selviytymistaisto pois huoneesta, kun näyttelijä sakset kädessä yrittää yksitellen listiä kaikki pelaajat.
Jotenkin aivan tajuttoman typerä leffa jaksaa viihdyttää, vaikka sen hahmot lähinnä ärsyttävät ja tekevät huonoja ratkaisuja. En kuitenkaan pysty kehumaan leffaa tämän enempää.
PELIT PELEINÄ
Koska uusi/vanha pleikkari on ihan vekkuli vehje, on sillä tullut pelailtua jotakin. Tyttären kanssa olemme kokeilleet Crash Team Racingia ja Little Big Planet 3:sta. Molemmat ovat mukavaa ajanviettoa, joiden parissa isänä viihdyn paremmin kuin hyvin. Sitten kuitenkin kohti viikonloppua, joka tarjoilee astiallisen paskaa eli elokuvaa.
6.2.2021: Hunger (2008)
Sen mustan Steve McQueenin suvereenissa mestariteoksessa Michael Fassbender esittää IRA:n jäsentä Bobby Sandsia, joka aloittaa pohjoisirlantilaisessa vankilassa nälkälakon protestina Thacherin hallintoa vastaan. Vankilassa näiden poliittisten vankien olot ovat mahdollisimman kurjat, kun suurta viihdettä on heittää paskat ja kuset seinille.
Kuin maalauksellinen filmi on inhottavan realistinen, vangitseva ja mestariteos. Sen hitaasti etenevä tunnelma antaa aikaa keskittyä hahmoihin, jotka ovat oikeita ihmisiä ja joilla on oikeata poliittisia mielipiteitä. Etenkin Sandsin ja papin välinen keskustelu ennen nälkälakon aloittamista on yksi elokuvahistorian hienoimmin rakennettuja kohtauksia, joka johdattaa katsojan kohti loppuhuipennusta, jossa Fassbender on riuduttanut itsensä todella sairaanoloisen näköiseksi.
6.2.2021: The Axiom (2018)
Aivan sairaan typerässä leffassa, jotkut idiootit keskustelevat Armin Meiwesista ja matkaavat kansallispuistoon, jossa demoniset henget alkavat vainota heitä. Mitään järjellistä syystä tätä ei ole muistella enää päiväkirjamerkintää enemmän. En suosittele elokuvaa kenellekään ja juonenkuljetuksen aikana sovin pikatreffit jo nukkumatin kanssa. Vaimon mukaan en voi pisteyttää elokuvaa, jos olen nukkunut sitä katsellessa. Olen eri mieltä. Tämä on nukuttuna tai nukkumattomankin katsottuna yhden tähden unohdettava haukotus.
6.2.2021: Alita: Battle Angel (2019)
Alita on kaatopaikalta löydetty kyborgi, josta Christoph Waltz kasaa itselleen niin sanotun uuden tyttären. Tytön taustat alkavat hiljalleen aueta, kun hän ystävystyy jotain brutaalia urheiluviihdettä harrastavien pallinaamojen kanssa. Samaan aikaan köyhänmiehen Blade istuu pilvenpiirtäjänsä ylimmän kerroksen toimistohuoneessa punomassa juonia yhdessäJennifer Connellyn kanssa. Vajaa kahden tunnin juoni aukenee hitaasti, mutta pitää silti yllättävän hyvin otteessaan. Ainoastaan rumat CGI-taistelut latistavat tunnelmaa, vaikka lavasteet ovatkin sopivan onnistuneita luomaan roskaisen vision tulevaisuudesta.
Joten tämä James Cameronin ikuisuusprojekti kääntyy uransa alamäessä olevan Robert Rodriguezin ohjaksissa ihan kelvolliseksi scifiviihteeksi. Ilmeisesti johonkin megasaatanalliseen japanilaiseen sarjaan perustavaa filmiä ei ole edes lähdetty purkittamaan yhteen elokuvaan, vaan sen juoni jätetään typerän avoimeksi. Elokuvan oli pienoinen pettymys lippukassoilla, joten sarjan tulevaisuus jäänee kirjaimellisesti avonaiseksi.
KUVAPUTKI.ORG
Kuten jotkut lukijat ovat saattaneet jo huomatakin. Olemme nykyään kuvaputki.org, joka on ytimekkäämpi nimi sivustollemme, jossa ei mitään muuta ytimekästä olekaan. Näin toivotankin teille kaikille hyvää matkaa ja palataan tuntemattomaan jälleen viikon kuluttua. Nyt menen organismin sisälle viikoksi, mietin siellä, mitä todella tapahtui.
