22.11. Little Joe (2019) (Teatteri/DCP)
Reginan kuukauden elokuva ei sikäli ollut pettymys, koska en tältä typerien alku- ja lopputekstien (jotka tuli nähtyä työtehtävissä aiemmin) osalta paljoa odottanut. Hölmö ja omasta perspektiivistäni kliseinen tarina kertoo laboranttinaisesta, joka huomaa duunipaikan viljelemän uuden kasvin vaikuttavan ihmisten psyykkeisiin. Totaaliselta floppaamiselta tusinarainan pelastaa hieno äänimaailma, mutta etenkin loppukuvassa kasvin liikutellessa itseään myötähäpeän määrää ei voi kiistää. Tämän hehkuttaminen on vain yksi surullinen osoitus nykyelokuvan tilasta.
22.11. Killer Cop (1975) (PC)
Tyylikäs eurocrime, jota ennen tein pari kellon ympäri venynyttä työpäivää ja jonka aikana nautiskelimme kaverini kanssa epäonnisesti sen verran votkaa, etten tästä enää kummempia osaa sanoa. Selvillä vesillä varmasti vieläkin päräyttävämmin nappiin ampunut kokonaisuus, Stelvio Ciprianin yhtä häränsilmään osuneet musiikit taisivat olla entuudestaan tuttuja jostain hyllyni kokoelmalevyltä. Poliittista kantaa otetaan repliikissä, jotta onko vasemmistolainen terroristi lopulta punainen fasisti: varteenotettava kysymys.
23.11. Apinoiden planeetta (2001) (VHS)
Viinanmakuinen viikonloppu venyi vahingossa Trivialin ja saunan merkeissä sujuneiden sukulointien yli, joiden loppumainingeissa keksin ehdottaa Tim Burtonin Apinoiden planeetan uusintalämmittelyn tunkemista nauhuriin, koska en sitä aiemmin ollut nähnyt. Ei tämä nyt oikein millään tasolla toiminut (alkuperäisteokseen tai pohjalla olleeseen kirjaan ei kannata edes verrata), vaikkei näissä olotiloissa nyt sen suurempia ajatuksiakaan herättänyt. Ehkä siis ihan hyvä valinta tähän hetkeen…
24.11. Kauhun riivaamat (1981) (DVD)
The Evil Dead on niitä mestariteoksia, jotka pitää katsastaa aina tasaisin väliajoin ja koska en kovassa möllerissä parempaakaan suunnitelmaa onnistunut loihtimaan, miksei sitten koko trilogiaa saman tien putkeen – viime kerrastakin kun alkoi olla aikaa kymmenisen vuotta. Olin hieman pettynyt, ettei parempi puoliskoni osannut arvostaa tätä ja haukkui (ehkä ansaitusti) niin näyttelyä kuin tehosteitakin, mutta itselleni kyseessä on edelleen yksi rakkaimmista kauhuelokuvista, jonka splatter-arvot, kauhuvaihde kuin silkan amatöörimäisen innon voimin syntynyt toteutus ovat yhä vertaansa vailla. Puuro tulvii siinä missä maitokin, enkä edes yritä arvailla monesti olen tämän meikäläisen kauhugenreen vihkineen klassikon nähnyt.
24.11. Evil Dead II (1987) (DVD)
Aloin arvostaa jatko-osaa kolmannella katselulla himputisti aiempia rupeamia runsaammin. Alunperinhän tässä mätti veren puute, jonka toteutukseen hiljalleen tottuneena pystyin nyt antamaan anteeksi ja keskittymään Raimin jo ykköseen tarkoittamaan hurttiin splatsstick-huumoriin, jonka lomassa mielikuvitusta ei säästellä silmämunien lennellessä, Ashin sahatessa pirulaiskätensä irti, peuranpään hekottaessa ja puiden herätessä eloon entistäkin konkreettisemmin. Miinuspuolet ovat tekijänoikeuksien puutteessa väsätty uusi alku, liika kuvallinen selittely ja huonosti kirjoitetut sivuhenkilöt, mutta nämäkin kaikki saumautuvat lopulta verilöylymaratoniin sen verran harmittomasti, etten jaksa valittaa. Nauroin, mutten kuitenkaan siinä vaiheessa, kun eräs lasikehyksinen tauluni tipahti seinältä kesken kaiken. Samperin Kuolleiden kirja.
25.11. Pimeyden armeija (1992) (DVD)
Yömaratonin päättänyt Pimeyden armeija oli stop-motion-animaatioineen sun muineen yhtä letkeä kuin muistinkin, mutta tällä rupeamalla joka että sarjan heikoimmaksi jäänyt osa. Eräs syy tähän oli DVD:hen valikoitunut tavarataloloppu, jonka huonoutta on vaikeaa selitellä millään mittareilla. Näin joskus telkkarista vaihtoehtoisen version, jossa Ash nukkuu pommiin ja herää pitkäpartaisena kaukaisesta tulevaisuudesta – ei tämäkään versio hyvä ollut, mutta nykyistä vähemmän teennäinen. Silti hekotin ja sain inspiraation katsastaa myös elokuvien pohjalta tehtyä sarjaa Ahs vs. Evil Dead. Tyttöystäväni taisi nukkua koko leffan ajan. En muista monesko katselu tämä nyt sitten mahtoikaan olla. Neljäs?
25.11. Crocodile Fury (1988) (PC)
Kaverini rynnivät epävirallisiin tupareihini, joten pakkohan heille oli sitten elokuvia esittää. Godfrey Hon krokotiilimikälieraina Crocodile Fury ei ainakaan ollut sellaista, mihin nämä miekkoset olivat ennalta tottuneet. Alussa joukko agentteja räjäyttelee pommeja, sitten kuppaisen näköinen kroko terrorisoi (oikeastaan lähes koko pätkän ajan) joenvarsikylää, jonka asukit juoksevat aina kauhutekojen alkaessa mahdollisimman lähelle vettä päätyen matelijan – joka onkin oikeasti ihminen – hampaisiin. Sitten seuraa raiskauksia, vampyyreja ja zombeja, kaikkea muuta järjenvastaista ja viimein raina loppuu kuin seinään. En edelleenkään tiedä mitä tässä olitapahtuvinaan, mutta ainakin eräs ystäväni tuntui somettavan kaikkea Crocodile Furyn liittyvää kuumeisesti älypuhelimellaan halki keston. Julistekuvalla ei luonnollisesti juuri ole tekemistä lopputuloksen kanssa.
25.11. Makkarakalakeittoa, sano tympee Huttunen (1988) (PC)
Tässä on kulttielokuva, joka tuntuu olevan pakollista nähtävää kerran vuodessa – tai ennemminkin se pitää esitellä kauhukokemukselta aiemmin välttyneille ihmisille. Pähkinänkuoressa ehkä järjettömin ja elokuvallisin mitoin tarkasteltuna huonoin kotimainen (en mene tässä taiteellisiin aspekteihin, joiden kautta JP Siili ja muut uuden vuosituhannen pökäleet kyllä veisivät kirkkaasti voiton) kautta aikojen. Jostain syystä olen aina vaarassa joutua tervatuksi ja höyhennetyksi Makkarakalakeiton tarjoilun alla, eikä tämäkään rupeama ollut poikkeus. Edelleen yhtä psykoottinen kuin ennenkin, eikä kuvasta vieläkään saanut pahemmin selvää. Kaverini valitti Hilpauttajan olleen ainoa järkevä hahmo, sillä tällä sentään oli “elokuvassa” jonkinlainen rooli. Aake on hirveässä kännissä eikä aio pyytää anteeksi. Neljäs katselu…
25.11. The Lost Skeleton of Cadavra (2001) (PC)
Kaverini alkoi hehkuttaa tätä filmiä, se valikoitui katselmukseen eikä – yllätys yllätys – ollut lainkaan sitä settiä, mitä tuoreehkot genreparodiat yleisesti tuppaavat olemaan. The Lost Skeleton of Cadavra tekee pilaa 1930-luvun tieteistuotoksista oikealla asenteella, tietäen mihin hyvällä maulla heilutellun pilkkakirveensä kohdistaa. Maaseudulla ajeleva pariskunta kohtaa Ed Wood -henkisiä ulkoavaruuden elämänmuotoja, raketissa uinuneen ja pian naista kantavan yksisilmäisen monsterin ja lopulta henkiin heräävän luurangon, joka ennen tätä ehtii valittaa monasti aikovansa nyt nukkua. Parhaimmillaan nauroin liki sydämestäni. Ajan henki tuntuu halki elokuvan olevan aidosti läsnä. Ainut selkeä lapsus on laajakuvaformaatti. Tälle olisi myös jatko-osa, mutten tiedä vesittäisikö sen katselu ainoastaan intoa tekijöitä kohtaan.
25.11. Sharktopus (2010) (DVD)
Sitten alkoi alamäki ja jengi vähenemään yksiöstäni. Roger ja Julie Cormanin haituotos tuo kameran eteen nättejä pyllyjä ja CGI-lonkerohain (jonka näimme paremmin toteutettuna jo vuonna 1984 Lamberto Bavan Syvyyksien tappajassa). Eväkäs on ruma, gore on rumaa, huumori heikkoa. Siinä varmaan kaikki, mitä tästä pläjäyksestä tarvitsee sanoa. Pukinkonttiin.
25.11. Dinoshark (2010) (DVD)
No niin, tämän alussa taisikin olla kosolti tuttuja nimiä jo Sharktopusista. Jäästä sulava Dinoshark on tosin tätäkin yhdentekevämpi ja tylsempi, eikä siitä kirjoittamiseen kannata käyttää tämän enempää aikaa. Helvetin Roger Corman, ennen tuotit sentään hyvää eksploitaatiota.
27.11. Kotkat Lontoon yllä (1969) (PC)
Vuosia katseluaan odottanut Enzo G. Castellarin sotaleffa käyttää hyödykseen omituisia kuvanjakoja ja nojaa pitkälti muutamaan paremmin kirjoitettuun hahmoon sekä näiden ympärillä pyöriviin tapahtumasarjoihin, sotimisosuuksien ollessa tylsiä ja melkein kahden tunnin keston aivan liikaa. Jermuspektaakkelit eivät ole minun juttuni eikä tämäkään ollut mahtipontisempia esikuviaan kiinnostavampi. Sanottavaa oli katseluhetkellä enemmän, nyt olen jo unhoittanut loput.
