Vuosi on tätä kirjoittaessa vaihtunut, mutta vastoin mieltäni kovasti kiehtovaa ajatusta en jätä sen päättäneitä katseluita raportoimatta, vaan yritän kaikesta huolimatta rustata niistä edes jokusen sanan tänne. Elokuvavuoden saldoni oli IMDb:n mukaan 818, johon lukuun tosin lasketaan myös katsellut lyhytfilmit, joita muuten riitti. Koska tässä alkaa tulemaan olo, että ajankäyttöä voisi yrittää priorisoida paremmin, lupaan vuodelle 2021, että yritän pitää pitkien leffojen katselut maksimissaan 400-500 kappaleessa. Toivottavasti tämä onnistuu paremmin kuin viime vuotinen ”en lainaa kirjastosta vaan yritän kaluta kirjahyllyäni” -valehtelu, johon en enää itsekään uskonut joskus kevään tienoilla. Ja kun nyt lähdettiin tälle linjalle, lupaan samalla myös keskittyä tänä vuonna toljottamaan ensisijaisesti katselulistoillani ja hyllyssäni lojuneita, oikeasti mielenkiintoisia leffoja – ja siinä samalla kaikki Areenan vanhemmat (ennen vuotta 2000 tehdyt) kotimaiset teatterielokuvat. Olisikohan siinä ollut jo ihan tarpeeksi palturia yhdelle kertaa…
24.12. Samu Sirkan joulutervehdys (1983) (TV)
Televisiosta näytettiin lyhennetty versio, joka tuli katsottua jouluaaton kunniaksi lähinnä siksi, että kaipasin hieman nostalgiaa jostain lapsuusvuosiltani. Kontekstistaan irrotettuja lyhyitä animaationpätkiä (mukana taisi olla peräti yksi kokonainenkin piirretty) katselee tämän menneiden joulujen haikailun vuoksi ihan mielellään, joskin väliin kehitelty Samu Sirkan juonto on aivan helvetin rasittavaa ja pianoa raukein silmin soitteleva Mikki Hiiri vastenmielisempi ja luotaantyöntävämpi kuin koskaan aiemmin. Pahinta on kuitenkin se, että joku tuottaja oli päättänyt tunkea loppuun pari uutta pätkää, jotka oli näemmä leikelty jostain Frozenista tms kuvotuksista ja jotka olisivat muuten pilanneet koko tv-spesiaalin, elleivät vajaan kymmenen minuutin välein ruutuun iskeneet mainoskatkot olisi jo tehneet sitä. Lapset ovat hyviä kuluttajia ja jos itselläni tulee moisia joskus olemaan, vannon heidän elokuvasivistyksensä alkavan television sijaan jostain omien arkistojeni kätköistä pyöritetyistä Pateista & Mateista ja Siileistä & oravista.
24.12. Die Hard 2 – vain kuolleen ruumiini yli 2 (1990) (DVD)
The long kiss goodnightin jälkeen oli vaikea vastustaa jo pitkään piinannutta kiusausta viettää joulua med Renny katsomalla uusiksi Die Hard 2:n, jonka olin nähnyt viimeksi joskus teininä ja josta en muistanut enää käytännössä mitään. Elokuvan alussa Bruce Willis, tuo lautasellinen periamerikkalaista paskaa, ei ole krapulassa eikä vaimonsa jättämä (tuntemattomasta syystä mieleeni oli jäänyt jotakuinkin jokaisen sarjan leffan käynnistyvän näin…), vaan odottaa tämän konetta Washingtonin lumisella lentokentällä. Terroristien kaapatessa lennonjohdon ja vaatiessa Franco Neron esittämän banaanidiktaattorin vapauttamista, joutuu Willis jälleen pelastamaan joulun – ja siinä samalla myös hermonsa korvaan papattavalta Dennis Franzilta.
Mieleen jäävät erityisesti kauniin lumiset maisemat (onpahan edes jotain hankea, mitä kirjaimellisesti mustan joulun keskellä ihailla… tässähän tulee jo mieleen se Kiinan kaupunki, jota valaisee savusumun vuoksi mekaaninen aurinko), moottorikelkoilla poukkoilut ja aivan luvattoman ruma heittoistuimella pelastautuminen. Liekö johtunut näiden toimintapläjäysten samankaltaisuudesta, mutta kiinnostus ei jaksanut pysyä enää yhtä korkealla loppua kohden, kuin edellisessä katsotussa Harlinissa ja jossain välissä leffan loppua suoranaisesti odotti. Silti halu nähdä myös ykkönen uudestaan jäi elämään – ehkä sitten ensi vuonna.
25.12. Sinbadin uudet seikkailut (1958) (PC)
Huonosti näyteltyä, heikosti kirjoitettua ja muutenkin aika kokkareista kakkaa, joka tosin toimi juuri siinä mielessä, minkä vuoksi koko elokuvaa aloin katselemaan: Ray Harryhausenin efektien takia. Sinbadin porukka käy kykloopin saarella, minkä jälkeen prinsessa kutistuu Bagdadissa tulitikkuaskin kokoiseksi ja tämän takaisin vanhoihin vaatteisiinsa (onneksi/pikkupervojen harmiksi tämän päällä ollut parsi pieneni siinä missä neitonen itsekin) päästäkseen lähtee seilaaja epäluotettavalta tuntuvan taikurin kanssa etsimään parannuskeinoa samaiselta hirviösaarelta. Koska miehen äly ei yllä lihasten tasolle, ottaa hän miehistökseen matkalle joukon murhaajia, jotka yllättäen nousevatkin kapinaan itsemurhatehtävän edetessä. Saarelle päästessä tavataan ukon kledjuineen vartaaseen sitova yksisilmäinen jättiläinen, kaksipäinen megalinnun poikanen, jonka nälkäiset merimiehet teurastavat arvattavin seurauksin ja lohikäärme sun muuta mörköä. Katselin tätä aika lailla silmät ristissä jossain unen rajamailla, mikä ehkä selittää parhaiten sen, miksi sumeiden jättiörkkien tuijottelu toimi näinkin hyvin.
27.12. Toni Takitani (2004) (PC)
Herätekatselu Criterion Channelilta, koska sivusto ilmoitti leffan poistuvan kuun vaihteessa. Japanilainen elokuva kuvittajasta ja tämän vaatteita rohmuavasta vaimosta oli erikoinen, mutten jaksanut keskittyä siihen tarpeeksi tajutakseni muuta, kuin että pidin yleisestä ilmapiiristä.
28.12. Texas v. 2000 (1983) (PC)
Pidempi teksti löytyy Laajakuvasta.
28.12. One Cut of the Dead (2017) (DVD)
Hänen majesteettinsa Tumppi tuli pitämään yhtiökokousta, mikä oli mitä mainioin syy katsella pois muiden muassa tämä modernia japanilaista kengännauhabudjetin elokuvaa edustanut pikku pätkä, joka oli osa ehkä viimeistä tilaustani Arrow Filmsiltä, kiitos Makkara-Boriksen. En voi sanoa että olisimme keskittyneet elokuvatarjontaan paskanjauhantaa enemmän, mutta sen verran sain selville, että tämän rainan alkupuoliskolla näytettiin yhdellä otolla tehtyä zombielokuvaa, jonka jälkeen One Cut of the Dead muuttui metaleffaksi, joka esitti fiktion keinoin, kuinka ne ensimmäiset +30 minuuttia onnistuttiin valmistamaan. Tässä oli paljon omituisen näköisiä ihmisiä ja siistejä t-paitoja.
28.12. Scared Stiff (1987) (BD)
Lisää Arrowin aarteita oli luvassa kasarin loppupuolella ulos putkahtaneessa kauhuryönässä, jossa hirviö mellastaa perheen omakotitalossa, jossa on ennen asunut joku orjaparoni. Suurin osa Scared Stiffiä on lähinnä tylsää roskaa, jossa loputtoman pulinan ohella nainen leikkelee kurkkua, äijä syö vastenmielistä verilihaleipää ja jollain lapsella on ohjaajan oletettavasti kirpparilta löytämä intiaanilamppu, joka myös hajotetaan lopussa – liekö tämä kannanotto tai jotain muuta syvällistä, jääköön jokaisen oman tulkinnan varaan. Lopulta Hohtoa, Elm Streetiä ja kaippa jotain muutakin yhdistelevä filmi ottaa vettä räpylöidensä alle, kun monsteri ryhtyy rähisemään pitkin kartanoa ja sellaista surrealismia vyöryy ruudulle, että heikompia hirvittää. Pianoa soitetaan tyhjällä käytävällä, kyseinen instrumentti lähtee ajamaan takaa äitiä ja lasta ja yksi huone on täynnä mielipuolia, sitten käväistään viidakossa ja mitähän vielä. Heikko esitys, jonka sekoiluloppu pelastaa luvattoman paljon.
28.12. Palveluksessanne, Miss Daisy (1989) (DVD)
En tiedä miksi, mutta jostain syystä ajatus Morgan Freemanista kuskaamassa jotain tanttaa ympäri Amerikkaa samalla, kun nämä kaksi oppivat toisistaan ja elämästä Oscarien arvoisesti, tuntui korniudessaan ja tekopyhyydessään niin huvittavalta, että päätimme päättää illan Miss Daisyn parissa. Teennäinen ja puisevan forrestgumpmainen elokuvahan tämä teatterinäytelmään perustuva mestariteos oli, minkä olemassaolo haiskahti lähinnä palkintojen kosiskelulta sillä perusteella, että pakkohan niitä on tällaiselle hyvän sanoman omaavalle filmille jakaa, ettei lautakunta vain antaisi itsestään väärää kuvaa. Lopputulos ei paljoa naurattanut. Kuvanlaatu oli katsellussa suomalaisessa DVD-julkaisussa muuten yksi hirveimpiä ikinä ja kuvasuhteet päin hemmettiä, eikä esimerkiksi kaukosäätimestä normaalitilan valitessa Freemania meinannut hämärämmissä kohtauksissa erottaa lainkaan kuvasta.
29.12. Ase ja laki (1959) (PC)
Hieno ja tunnelmaltaan tehokas lumiwestern, jossa rosvojoukko saapuu piinaamaan keskenään kyräileviä pikkukaupungin asukkaita. Lähinnä alkoholistiraiskaajamurhaajilta tuntuvaa joukkoa saa nipin napin pidettyä ruodussa kuoleamaa tekevä vanha patu ja hieman omaatuntoa omaava nuorempi nulkki, pahaenteisen jännitteen ollessa alati läsnä. Viimein remmin lähtiessä vaeltamaan talviseen erämaahan, otetaan sekä visuaalisesta karkista että ihmisen ”susimaisuudesta” ja ahneudesta kaikki ilo irti. Erityisesti kahden viimeisen roiston kohtalo hyisessä metsässä on kohtauksena äärimmäisen tehokas, erään kuvan tuodessa vahvasti mieleen Hohdon lopun. Rajuhko filmi on parista sankarihahmosta huolimatta mielestäni lähempänä spaghettiwesterneitä ja Peckinpahin Samin leffoja, kuin suurinta osaa näkemiäni aikakauden jenkkilänkkäreitä.
30.12. Espanjankävijät (1980) (PC)
Harvinaisempi kotimainen elokuva on dokumenttimainen kuvaus suomalaisista kommunisteista, jotka osallistuivat Espanjan sisällissotaan tasavaltalaisten puolella. Alussa näytetään vanhoja ukkoja matkaamassa Francosta viimein eroon päässeeseen maahan, sitten kuvataan vasemmistolaisten kohtelua kansalaissodan jälkeisessä Suomessa ja lopulta vaihdetaan sotaleffamoodiin, jossa nähdään menoa Epsanjan tantereilla tositoimissa venäläisen arkistomateriaalin avustamana.
Suurin ongelma aiheeltaan mielenkiintoisessa ja asenteeltaan kunnioitettavassa leffassa on sen Julisteiden liimaajiin verrattavissa oleva onneton näyttely, liki jokaisen suomalaisen ladellessa repliikkejään todella vaivalloisesti ja ikään kuin hieman naureskellen omalle suoritukselleen, minkä vuoksi filmiä ei realismiin pyrkivästä lähestymistavasta huolimatta voi ottaa kovinkaan vakavasti. Hieno homma oli myös se, ettei katsellussa digitoinnissa ollut minkäänlaisia tekstejä, jolloin espanjankielisen dialogin sisältöä joutui arvailemaan niiden muutaman sanojen perusteella, mitä pulinasta satuin ymmärtämään. Nämä tekijät saivat kokemuksen maistumaan melkoisen paljon leikkuulaudalta, enkä erityisemmin tuulettanut tajutessani katselevani 66-minuuttisen version sijaan liki puoleentoista tuntiin lavennettua leikkausta leffasta.
30.12. Bruiser (2000) (DVD)
George A. Romeron elokuva ei ole tämän tuotannon A-puolta. Vaimonsa ja pomonsa nöyryyttämä mies alkaa seota ja tämän sisuuntumista kuvataan naamalle kiinnittyvällä valkoisella naamiolla, joka tuo mieleen South Parkin kanadalaiset. Äijä riehuu aikansa ja laittaa jengiä päreiksi suhteellisen verettömin tehostein, välistä vilkaistaan punk-bändiä soittamassa mauttomissa kauhupippaloissa ja tätä rataa. Sitten väännetään rautalangasta, mistä kaikessa oli kyse, jotta möllitkin ymmärtäisivät pointin. Kerran katsottavassa pikku tekeleessä ei sikäli ole muuta vikaa, kuin se ettei se jaksa todellisuudessa tarjota mitään sellaista, miksi sen toista tunkemista soittimeen uskaltaisi povata vielä tämän elämän aikana tapahtuvaksi.
31.12. Kädetön Alfonso (1927) (PC)
Lon Chaney on sirkuksen kädetön mies, jolla on tappava salaisuus korsettinsa alla. Eriskummallisen tunnelmallisen elokuvan loppukohtaus on hieno hevosten laukatessa juoksumatolla.
31.12. Bloody New Year (1987) (PC)
Norman J. Warrenin tähän mennessä häröimmästä, muiden muassa Hohdosta ja Evil Deadista vaikutteensa ammentaneesta elokuvasta ei löydä tolkun häivää. Ensin kuvataan 1950-luvun uudenvuodenbileitä, sitten kuuma nuoriso rantautuu ottamaan aurinkoa ja käy ajelemassa huvipuiston teekupeissa, joissa seurueen erään naisen kimppuun hyökkää pari keski-ikäistä kovanaamaa, joista toisella on pälvikalju sekä takki jossa lukee Ace. Myös teekuppeja pyörittävä vanha möhömaha lähtee ajamaan takaa tyyppejä, jotka onnistuvat pääsemään veneelleen, joka kuitenkin uppoaa kivenheiton päässä rannasta. Seurue maleksii Danger-kylttien ohi vanhalle kummitushotellille, jossa alkaa sellainen psykedeliariepottelu, etten halua pilata kenenkään iloa toistamalla joka ikistä kohtausta ja epäkohtaa, mitkä Bloody New Year sisälleen kätkee – sen sijaan tahattoman komiikat tuomista nauruista menen takuuseen. Näihin juhliin on hyvä päättää vuosi 2020.
