Tipattomuuden merkeissä alkanut vuosi tarjoaa sinulle, Pulsesta tuttu internetaave, paitsi viinanhuuruisen boostauksen puutteessa tylsempää ja ehkä samalla hieman selkeämpääkin tekstiä, mahdollisesti myös uuden aluepäällikön omaa päivyriään Kuvaputkessa pitämään, mutta ei kuitenkaan nuolaista ennen kuin tipahtaa. Laiskasti ja innottomasti alkanut elokuvavuoteni on hiljalleen ottanut bensaa kitusiinsa ja ensimmäisen täysviikon aikana kohonnut 12 nimikkeeseen, mitä lukua ehtinee vielä seitsemäntenä päivänä hieman korottaa. Koska ennen töihin lähtöä aikaa on naftisti, totean tämän pitemmittä puheitta, että sama alamäki jatkuu kuin aiemmin, joskin Uusista barbaareista masentuneena hautasin ajatuksen aloittaa vuoteni joskus junnuna aiemmin nähdyllä 2020 Texas Gladiatorsilla (suomeksi Texas v. 2000…). Onneksi joulukuun viimeisen voi tälläkin kertaa halutessaan jälleen pilata kun sen aika on, mikäli Ukko elinpäiviä sinne saakka suo.
1.1. Bangkok – pehmeiden peppujen paratiisi (1976) (VHS)
Vuosi alkoi hyvin masentavasti väsyneenä isännöimälläni vierailulla, jonka aikana katsoimme kaksi elokuvaa. Näistä ensimmäinen oli juuri sitä, mitä toisen kaverin kanssa aikoinaan pitämämme nahkahousumaratonin perusteella pelkäsinkin. Bangkokin (jonka alkuperäiseksi nimeksi FiXin kansipaperi luonnollisesti kertoo Drei Bayern in Bangkokin sijaan Bathtimen) kahdelta tunnilta tuntuvan 80 minuuttisen juonessa muutama sakemanni, pappi mukanaan, päätyy Thaimaahan, jossa jokainen nainen yrittää riisua itseään ja ehdotella ding dongin tekemistä. Laji on komedia mutta katsojaa ei naurata ja nakuiluun keskittyvä elokuva on kielletty lapsilta ilmeisesti siksi, etteivät nämä menettäisi viettiään suvunjatkamista kohtaan. Paras puolihan tässä on kotelo, jonka videohyllyyn tuomaa koristearvoa ei voi liiaksi iloita.
1.1. Road house – kuuma kapakka (1989) (DVD)
Road Housea kohtaan olivat odotukset pilvissä Rautainen 80-luku -kirjan hehkutusten jälkeen, mutta lopulta kestoa on aivan liikaa ja kiinnostavaa äksöniä puolestaan liian vähän. Patrick Swayze saapuu järjestysmieheksi baariin, jonne kenenkään täyspäisen ihmisen ei luulisi eksyvän ja jossa väkivallan todennäköisyys on suurempi kuin 1990-luvun alun Balkanilla. Leffa on paikoitellen menevä ja ihanan absurdi, mutta juonenkäänteet tai hahmonkehittely eivät kiinnosta ketään ja päätän tämän jaarittelun ennen kuin sitä kunnolla edes aloitankaan.
1.1. That’s My Boy (2012) (DVD)
Koska uudenvuoden krapulani oli melkoinen, piti loppuillaksi varata pakastepitsaa ja se huonoin hyllystä löytynyt raina työntymään masiinaan. Tätä virkaa sai ajaa Adam Sandler -komedia That’s My Boy, jonka törkeys ja mauttomuus oli paikoitellen niin hävytöntä, että sille melkein jo kohotti kulmakarvojaan. Teinipojan fantasioiden toteuduttua tämä aloittaa seksisuhteen opettajansa kanssa, minkä seurauksena maisteri päätyy lusimaan pitkää kakkua ja nulikasta tulee ö-luokan julkkisisä. Tulevaisuudessa hän alkaa etsiä välit poikki pistänyttä ja taloudellisesti menestynyttä poikaansa tämän rahojen toivossa. Seikkailua seuraavassa farssissa on niin insesmiä, mummojen kuksimista kuin itseään esittävä Vanilla Ice. Myös elämästä opitaan. Alati kireäilmeisemmäksi käynyt tyttöystäväni vaikutti raivostuvan tämän aikana oikeasti, mikä toisaalta lisäsi hymyäni kaikkein vammaisimpien ja saastaisimpien kohtausten aikana. That’s My Boyn jälkeen ei sitten huvittanutkaan katsoa mitään ennen lauantain melkeinpä perinteistä, pienellä kokoonpanolla vedettyä leffailtaa.
Tämä teksti jäi sitten vähän torsoksi, mutta sorvi kutsuu. Palataan asiaan myöhemmin uusin leffoin. Moi moi täältä Kuvaputkesta!
