Made in U.S.A., bitch!
Annoin pirulle pikkusormen ja avasin ikkunani yön pimeällä hetkellä, päästääkseni Pikkupojan ja Lihavan miehen ratsastamaan karjapaimenen elkein huoneeseeni stetsonit päässään, Big Macit vyöllään ja leveällä Texasin aksentilla demokratiasta pauhaten. Antamansa mallin mukaisesti näissä pienissä, enemmän tai vähemmän ihastuttavissa kauhufilmeissä jenkkiläiset arvot tulevat monesti selviksi vasta sen jälkeen, kun iso kasa ruumiita on ensin silvottu veriseksi muhjuksi ja paratiisiin luikerrellut kaksihaaraista kieltään lipova matelija mestattu.
18.8. Night of the Demons 2 (1994) (PC)
Pari räjähtävyydessään ja epäsovinnaisuudessaan loistavaa elokuvaa (Kalkkunanmetsästys, Mies Hongkongista) tehnyt Brian Trenchard-Smith yllättää sillä, ettei hänen keskiosansa muuten heikkoon ja unohdettavaan Night of the Demons -sarjaan ole samaa tasoa, kuin kyseisen australialaisohjaajan epäonninen työskentely Leprechaun-kaanonin parissa: Night of the Demons 2 nousee paitsi trilogian ylivoimaiseksi ykköseksi, myös Trenchard-Smithin oman filmografiansa kärkikolmikkoon. Tätä ei tosin uskoisi leffan alkupuoliskosta, jossa toinen toistaan imbesillimmät hahmot kiikaroivat tyttösiä, pelaavat tennistä ja heiluvat yössä ihmissusinaamiossa, puhumattakaan mauttomuudessaan oman lukunsa pariin päässestä koulun johtonunnasta, joka harjoittelee konttorissaan karttakepillä miekkailuliikkeitä kolmen muskettisoturin hengessä. Meininki pääseekin oikeuksiinsa vasta kun kourallinen sisäoppilaitoksen nuoria viettää halloween-pippaloita hylätyssä kummitustalossa, saaden vittumaisen demonin peräänsä.
Melkoiseksi splatfestiksi yltyvä kauhukomedia tarjoaa mainioissa efekteissään niin pahismimmin vaginaan paholaismaisin seurauksin luikertelevan huulipunapuikon kuin räjähtäneen demoninaisen raiskaamaksi joutuvan kovanaamapojan. Visvaa ei säästellä ja lopummalle edettäessä pettymys on käsinkosketeltavaa: ei suinkaan Trenchard-Smithin, vaan Robert Rodriguezin vuoksi. Siinä vaiheessa, kun teinit alkoivat nunnan johdolla täyttämään montaasina esitetyssä kohtauksessa vesi-ilmapalloja ja supersoakereita vihkivodalla, avattiin myös lattialuukku erään nuoruuteni suosikkisplatterin alta, Hämärästä aamunkoittoon -leffan osoittauduttua viimeistään nyt (Tales from the Crypt -kaanonin Bordello of Blood -filmi oli jo aiemmin liikutellut kättä kohti kampea) pelkäksi varastelevaksi luopioksi pääosanäyttelijänsä Tarantinon töiden hengessä. Hengästyttävä finaali riivattujen valtaamassa talossa on riemukasta seurattavaa jättiläiskäärmeineen ja irtopäätään pomputtavine koripallisteineen, ja demonien riivaamat – joiden ulkonäkö (kuten moni muukin asia) puolestaan on pöllitty suoraan Lamberto Bavan Demonsista – ovat aidosti luotaantyöntäviä ilmestyksiä.
19.8. Slumber Party Massacre II (1987) (PC)
Naisohjaajien ja -käsikirjoittajien Roger Cormanille luoman slasher-trilogian pariin oli hyvä palata, sillä näin sen aloittaneen elokuvan joskus vuosia, vuosia sitten vielä Espoossa asuessani, enkä muistanut siitä katseluhetkellä enää muuta, kuin murhavälineenä olleen jättiporan. Jatkiksessa autotallissa treenaavan tyttöbändin laulaja näkee hallusinaatioita ja painajaisia, jotka… hmm… En voi suoraan sanottuna sietää elokuvista kirjoittamista muita siteeraamalla, mutta tässä tapauksessa suon itselleni poikkeuksen ja olen valmis ottamaan rangaistukseksi vaikka viisi kepiniskua, sillä tämä IMDb:stä löytynyt synopsis on liian herkullinen hylättäväksi: ”Courtney Bates, the younger sister of Valerie, and her friends go to their condo for a weekend getaway, but Courtney can’t get rid of the haunting feeling that a supernatural rockabilly driller killer is coming to murder them all.”
Sellaista ja eteenpäin. Ensimmäisenä iltana järjestetyt ”pyjamabileet” eivät tunnu lunastavan elokuvan nimeä sitten millään: maissikoiria ja shampanjaa nauttivista ainutkaan ei ole sonnustatunut näes yönuttuun, mitä vastoin yksi päättää kesken tyynysodan ilahduttaa ystävättäriään (?) näyttämällä tissinsä. Paikalle hiippailee pari kivikaudelta karannutta jätkää sekä tarjoamaan seuraansa kovasti natisevaan petiin että tönimään hysteeristä naista jonkinlaisena terapiamuotona uima-altaaseen, kunnes alati pahenevat harhanäyt riistäytyvät lopullisesti käsistä.
En ole jaksanut koskaan varoitella tässä plokissani spoilereista, mutta nyt lienee paikka sellaisellekin tempulle, joskaan en jaksa uskoa rainan ratkaisun yllättävän ketään sitä edes toisella silmällään katsonutta.
Kuulemme alussa sankarittaren puhuvan äitinsä kanssa mielisairaalassa olevasta siskostaan, jota emme koskaan näe. Sen sijaan hän itse kokee jos minkäkinlaista ilmestystä, joista osan nukkuessa, monet valveilla ollessaan. Lopulta yksi näistä osoittautuu todeksi, ties mistä esiin putkahtaneen murhaajan todella ollessa samassa huoneessa suolistamassa hänen kaveriaan (työ)kalullaan, eli sähkökitaran ja poran yhdistelmällä.
Tässä kohtaa katsoja ei voi olla suuttumatta käsikirjoittajalle, joka on kehdannut laukaista jännityksen vain tunkemalla tappajan taloon sen enempiä asiaa oikeasti pohjustamatta. Silmänräpäystä myöhemmin tajuaa, että jollei tarina olisikaan Ö-luokan tasoa, se noudattaa mitä selkeimmin unen logiikkaa. Tässä tapauksessa voimme olettaa painajaisiaan nähneen naisen joko a) uneksivan tai jo mainittuun hullujenhuoneviittaukseen palatakseni b) olevan itse häkkitavaraa. Äärimmäisen maskuliinisen (ja seksikkään?), parransänkisen ja nahkaan pukeutuvan, rokkiskittaa soittavan sekä coolisti makeilevan ja naisia hengenvaarallisella kairallaan kolottaa koittavan hirviön (juuri SE tyyppi, josta vanhempasi sinua aina varoittivat…) viimein vedettyä hetkellisesti lyhyemmän korren, sankarittaremme herää ensin sängystään vain huomatakseen, että hänen poikaystävänsä on muuttunut kyseiseksi tappavaksi fantasiahahmoksi, ja heti perään uusiksi suljetussa, pehmustetussa kopissa. Molempi siis parempi.
Slumber Party Massacre II erottuu valtaosasta slashereita sen suhteen, että sen murhaajan silmätikuksi joutuvaa nelikkoa pitää näiden iloisuuden ja kvartetista jollakin tapaa säteilevän kiltin sympaattisuuden (vertaa tyhjäsilmäiseen, ilkeilevään ja itsetietoiseen aerobic-kuningattareen, joita nämä leffat monesti tursuavat) vuoksi tavanomaista vetovoimaisempana (joskaan ei sen syvemmin rustattuna) ja näiden hengissä selviämisen puolesta todella pitää – tietysti vailla toivoa – peukkuja pystyssä. Samaa ei voi sanoa mieshahmoista, jotka ovat kautta linjan lähinnä rectumista revittyjä idiootteja, mikä korostuu erityisesti jo mainitun apinamaisen tuuppaajan kohdalla.
Unohtaa ei sovi myöskään muutamia surrealistisia flippailuja, kuten kylpyhuoneen oven alta valuvaa verta, naamansa valtaavan jättimäisen mätäpaiseen puristaneen tytön vuoratessa toaletin limalla tai jääkaapista löytyvän kylmän kanan tapausta. Tietyt kuvat, kuten kameraa kohti kurkottelut ärsyttävät, joskaan en kiistä niiden sopivan yleiseen atmosfääriin, joka keskittyy keskushenkilön vieraantuneisuuteen ja tämän yrityksiin pitää pollaansa kasassa. Myös gore-efektejä nähdään kiitettävä määrä. Vaikkei lopputulos ole hyvä, löytyy siitä sen verran kiehtovat hetkensä, että odotan innolla myös kolmososan näkemistä.
19.8. Mountaintop Motel Massacre (1983) (PC)
Massamurhakeskiviikon päättäneestä Mountaintop Motel Massacresta ei sitten löydä mitään kiehtovaa. Umpitylsä, hetkittäin Klaus Kinskin Crawlspacen mieleen tuova pätkä laittaa sirppiä heiluttavan muorin stalkkaamaan motellinsa asukkaita ja päästämään näiden huoneisiin niin käärmeitä, rottia kuin torakoita. Hahmoissa ei ole hurraamista ja ulkoisesti leffaa on vaikea uskoa lähellä 80-luvun puoliväliä valmistetuksi. Ainut kiitos menee vainoavan eriskummallisille musiikeille, joiden potentiaali menee täysin hukkaan tähän kontekstiin istutettuina.
FIx-aikakauden takakansiaarteita:
”PIENI HOTELLI MUUTTUU VERISEKSI NÄYTTÄMÖKSI. HYYTÄVÄ JÄNNÄRI MIELETTÖMÄSTÄ MURHANJANOSTA.
Syrjäisen pikkuhotellin omistaja, Evelyn, on vahingossa surmannut tyttärensä, Lorrin. Hautajaisten jälkeen tyttären haamu ilmestyy kostamaan Evelynille… ja se piinaisi häntä ikuisesti. Vaikka Evelyn yrittää päästä eroon pelottavasta ilmestyksestä, hän näkee sen yhä useammin ja yhä kammottavampana.
Evelyn menettää järkensä ja muuttuu verenjanoiseksi murhaajaksi. Houreissaan hän kulkee hotellihuoneesta toiseen ja murhaa vieraita kirveellä, jäähakulla, mitä vain hänen käteensä sattuukin! Evelyn paljastuu murhaajaksi, mutta kauhu ei pääty vielä…”
