Voisi hieman murjottaa maanantain kunniaksi. Listasin myös päivän negatiiviset asiat kompaktiksi yhteen kimppuun, jotta voisin sitten levitellä ne täällä Kuvaputken valkoisessa kopissa yksikseni pitkin pehmusteita, mutta taistelukukko helvetistä tai joku muu pieni eläin maan ja taivaan välillä ehti jo varastaa ne, joten annan olla ja keskityn kiukuttelemaan hiljaa pääni sisällä. Vaikka toisaalta unohdin jo, mistä minun ylipäätään piti kiukutella.
Mutta moikka! Halusin kertoa itselleni, että olen pelaillut männäaikoina Discworld: Ankh-Morpork -lautapeliä, jonka kirjaston eräpäivä tulee tänä maanantaina valitettavasti vastaan. Lueskelin ala-asteikäisenä Terry Pratchettin fantasiakirjoja (joista joulupukin roolin ottavasta Kuolemasta kertovan Valkoparta karjupukin voisi oikeastaan melkeinpä lukaista näin hautaa kohti etenevällä iällä uudemman kerran), joten pakkohan tämä oli varaukseen laittaa, kun huomasin sattuman kautta moisen pk-seudun lainaston kokoelmista löytyvän.
Pelin kulku on yksinkertainen. Ensitöiksi pelaajille jaetaan pienehkön rahasumman ja muutaman hahmon (minion) lisäksi satunnaiset, toisille (tai toiselle, koska pelasimme tätä naisystäväni kanssa kerta toisensa jälkeen kahdestaan) mysteereiksi jäävät hahmokortit, joista oma pelitavoite määräytyy. Tehtävänä voi olla esimerkiksi ottaa haltuunsa tietty määrä alueita, laittaa riittävä summa mustia konfliktimekkejä laudalle tai yksinkertaisesti vain saada pelipakka loppumaan. Mikäli kummankaan tavoitteet eivät pakan loppuessa täyty, määräytyy voittaja kahmittujen pisteiden perusteella.
Näiden ohella jokainen saa pelipakasta viisi korttia, joita sitten kaikessa yksinkertaisuudessaan läiskitään omalla vuorolla pöytään. Korteilla voi esimerkiksi murhata vastustajan minioneja, ostaa alueita ja rakentaa niille taloja (joista saaduilla korteilla voi esimerkiksi kerätä pääomaa tai sijoittaa minioneja laudalle), ottaa pakasta lisää kortteja tai pakottaa vastustaja ostamaan huono läpyskä kädestäsi (esimerkiksi yhdellä kortilla ei tee yhtikäs mitään – tämän uskoakseni jouduimme pitämään pienen erätauon ja googlettaa varmennusta lautapelifoorumeilta – joistakin on puolestaan käyttäjälleen enemmän haittaa kuin hyötyä).
Toisissa korteissa on myös kehotus jatkaa vuoroa seuraavalla kortilla, minkä ohella niistä voi löytyä oikeutus laittaa esimerkiksi lisää minioneita laudalle tai pelin edetessä nostaa kortti erikoispakasta, minkä seuraukset ovat yleensä ikäviä (lohikäärme saattaa tuhota rakennuksiasi tai peikot ja demonit vallata laudan). Näitä spesiaaleja alkaa esiintyä vasta pelin loppupuolella: kortit on jaettu vihreään ja ruskeaan pakkaan, joista ensimmäinen antaa mahdollisuuden saada peli kunnolla käyntiin ja toinen päästää hieman yksinkertaistaen sitten sen myrskyn valloilleen. Pelikorteista löytyy myös suojakortteja vastustajan toimia vastaan. Niiden kuvituskuvissa seikkailevat Pratchettin kirjoista tutut hahmot Rincewindista Kuolemaan ja Matkatavarasta Kirjastonhoitajaan. Graafisessa jäljessä oli itselläni hieman sulattelua, mutta piirroksiin tottumisen jälkeen ne alkoivat oikeastaan tarkalla jäljellään miellyttää silmää.
Pelin edetessä joutuu siirtojaan miettimään paitsi oman tavoitteensa saavuttamiseksi, myös toisen voiton estämiseksi. Vastustajalla olevaa korttia voi yrittää päätellä tämän pelaamisen perusteella ja esimerkiksi nähdessään toisen valtaavan alueita innokkaasti uskoa sen olevan hänen päämääränään. Toki bluffaaminenkin on mahdollista ja esimerkiksi ensimmäisen pelin aikana tein kaikkea ylimääräistä siitä huolimatta, että tarkoituksenani oli vain saada pakka loppumaan. Ai niin, peli voi muuten päättyä myös seinään, mikäli kasasta nousee väärä kortti, joten tämänkin puolesta pisteitä on hyvä kerätä käteen ihan vain varmuuden vuoksi.
Discworld: Ankh-Morpork on runsaasta sälästään, kuten korteistaan, palikoistaan ja lappusistaan huolimatta loppupeleissä suht yksinkertainen ja hauska peli, jonka säännöt sisäistää viimeistään toisen erän aikana. Kokonaisuuden suhteen on vähän siinä ja siinä, hankkisinko sitä itse omaan hyllyyni niin kauan, kun mahdollisuutena on myös lainata setti kirjastosta – etenkään kun peliä ei äkkiseltään suomalaisista kaupoista löytynyt ja Board Game Geekin tarjoamien vaihtoehtojen mukaan tätä myydään lähtökohtaisesti sadasta eurosta ylöspäin. Mitään Jawsin tapaista jonotteluakaan ei Helmet-kirjastoissa ollut ja sain myös uusittua pelin suhteellisen monta kertaa, ennen kuin joku toinen ilmaisi kiinnostuksensa omalla varauksellaan.
Kaiken kaikkiaan mukavaa tekemistä viikonloppuiltojen ratoksi.
