Meikäläisellä alkoi kesäloma! Woo woo! Tämä tahtonee sanoa, että kirjoittelen tätä plokiartikkelia tai mitä lie mökin terassilta, naukkaillen siinä sivussa puoliviileää olutta. Hiirimaton virkaa toimittaa akateemista paskaa edustava, yhä kesken oleva kirjanlätyskä Kaiju Films ja äsken grillailin burgereita. Myös aurinko näyttäytyi tänään, neljän sadepäivän jälkeen! Paljon kaikkea kurjaa ja pahaakin voisin sanoa, mutta tokkopa tuota kannattaa tehdä, kun ei se piru tunnu tästä maailmasta manaamalla poistuvan.
Suurin aika on täällä landella mennyt kirjoitellessa romaania (niin hitaasti edistyvää, että pahoin pelkään, saanko sitä tätä vauhtia elinaikanani valmiiksi), mutta yritän siinä samalla myös saada sanan tai pari rustatuksi myös elokuvista. Mieluummin sen sanan, koska näitä on kasaantunut taas ihan kivasti ja pitäisi ehkä oikeasti keskittyä siihen massiivisempaan projektiin, kun kerrankin olisi aikaa. Mutta nyt parit leffamietteet kehiin, ennen kuin mielenkiintoni ehtii herpaantua tätä projektia kohtaan taas hetkeksi ja painun pinomaan halkoja saunan kiukaaseen.
29.5. King Kongin poika (1933) (DVD)
Muistatko kohtaukset alkuperäisestä (meinaa sanoa saman vuoden) King Kongista, jossa otettiin lähäriä otuksen sympaattisista kasvoista? Jatko-osassa on tajuttu täydellisesti potentiaali jättiläisapinan sympaattisuuden suhteen, Pääkallosaarelta löytyvän Kongin pojan ollessa tällä kertaa täysin harmiton ja uhratessa lopulta jopa henkensä seikkailijat pelastaakseen. Upeasti toteutetun gorillan ilme on ehkä jotain kornin ja lasten aamuteeveen väliltä, mutta tarinassa on ytyä, vaikka itse menomestalle päästään vasta olikohan tuo noin puolenvälin paikkeilla.
En tiedä olenko ainut joka pohti, millaiset seuraamukset Kongin Mätään omenaan raahannut jamppa sai, mutta jatkis vastaa kysymykseen laittamalla tyypin pakenemaan valtamerelle kuin Jacksonin uusinnassa konsanaan. Laivalla puhkeaa kommunistinen kapina (joka olosuhteisiin nähden tuntuu vähintäänkin oikeutetulta) ja lopulta kehiin saadaan myös dinosauruksia ja muita ötököitä. Sirkukseen laitetut simpanssit surettavat, mutta lopun repliikit voinee tulkita kyseenalaistamaan apinoiden aseman pelkkinä tiedostomattomina elukoina.
Ohessa juliste, joka on aivan hemmetin siisti siksi, ettei elokuvassa nähdä leijonia. Tämän aikana tuli syötyä myös kotitekoista pitsaa.
30.5. Gorgo (1961) (PC)
Vajaan kolmen tunnin kävelylenkin jälkeen oli aika pakertaa illallista ja käytin tämän hetken hyväkseni laittamalla brittiläisen Godzillan pyörimään taustalle. Gorgossa rannikkoseudun patut kaappaavat valtaisen, ulkomuodoltaan dinosauruksen ja Ikuturson siitokselta näyttävän hirviön ja vievät sen näytille eläintarhaan. Tokkopa olisivat näin tehneet, jos olisivat tienneet kyseessä olevan vain vauva-gorgo, jonka äiti, äkäinen kuin ampiainen, lipuu lapsensa vanavedessä pistämään Lontoon raunioiksi. Monsterin laittaessa jalalla koreaksi tuhoutuvat niin Big Ben kuin Tower Bridgekin, mikä on elokuvan paras puoli, täydellisen tuhon seuraamisen ollessa samaa luokkaa, kuin hiekkalinnan tallominen silloin joskus kauan sitten. Lopulta onnellinen perhe ui takaisin Atlantin aaltoihin, eli loppu hyvin, kaikki hyvin.
31.5. Sinkkuelämää 2 (2010) (DVD)
Kun olin pieni, painoin talvella kieleni vasten jääkylmää lampputolppaa, vaikka hyvin tiesin, ettei siitä seuraa muuta kuin tuskaa. Sitten kaduin syljeskellessäni verta hankeen ja katsellessani jäiseen metalliin roikkumaan jääneitä kielenriekaleitani.
Sinkkuelämää 2, siinä esitetyt hahmot ja näiden maailmankuvat edustavat ehkäpä absoluuttisimmillaan kaikkea sitä, mitä eniten vastustan ja halveksin. Hauskinta elokuvassa oli se, että muistan lukeneeni joskus kymmenen vuotta sitten, että näillä neljällä ihanalla naisella oli päällä joku köyhän muijan kissatappelu kuvausten aikaan, eivätkä he todellisuudessa tulleet lainkaan toimeen kameran ollessa kiinni. Leffasta sitä ei huomaa, joten esitin -konseptin fiktiivisyydestä huolimatta – kysymyksen, oliko tässä kyse misujen lahjakkuudesta näyttelijöinä, vaiko vain hyvin opitusta tottumuksesta valheelliseen elämäntyyliin?
”Hei, come on, se on vain VIIHDETTÄ!”
1.6. Bigfoot ja Hendersonit (1987) (DVD)
Näin tämän aiemmin ollessani siinä 7-9 ikävuoden tienoilla ja vihasin elokuvaa jo silloin. Nyt katsoin sen uusiksi isojalkaprojektiani varten ja kirjoitan siitä ehkä pari sanaa enemmän sen yhteydessä. Totesin katseluun todella nihkeästi suhtautuneelle, mutta siihen vailla suurempia protestointeja suostuneelle puoliavovaimokkeelleni, että arvostan hänen elettään suuresti ja pyydän tätä jo tässä vaiheessa anteeksi.
2.6. Ingridin tie (1973) (Teatteri/DCP)
Ehkä vika on minussa, mutta jotenkin Ingridin tie tuntui juuri siltä, miltä italialainen roska yleensä huonoimmillaan. Olo oli kiusaantunut ja koko elokuva vaikutti vain teennäiseltä, vaikka parissa kohtaa reviteltiin kunnolla, kuten hakaristiä ja Union Jackia muiden rekvisiittojensa ohella kantavan parittajajengin leikatessa vasikalta kielen irti ja sekoillessa muutenkin huolella. Lopussa oli myös potentiaalia jonkinlaiseen surkutteluun, mutta kombinaatio, joka koostui takaumana nähdystä faijan hyväksikäytöstä (Jeesus Franco toteutti saman kohtauksen huomattavasti paremmin kolme vuotta myöhemmin Barbed Wire Dollsissa rojahtamalla kohtauksen päätteeksi ”hidastettuna” päin lipastoa – koska kuvaaja ei kaiketi kuitenkaan osannut tehdä tätä, näyttelee Vapahtaja ainoastaan esittämällä kaatuvansa hitaasti, vaikka kamera ottaakin skeneä tosiasiassa talteen reaaliajassa) ja kaivinkoneiden murskaamasta, jo valmiiksi kuolleesta paremman elämän unelmasta, on kaikessa dramaattisuudessaan suurin piirtein yhtä riipaiseva kuin Paha maa. Tässä oli myös siniristikytkös, sillä tarinan päähenkilö on likaiseen etelään Rovaniemeltä matkaava suomityttö.
3.6. Nikke Knatterton (1978-80) (DVD)
Mainiossa länsisaksalaisessa piirrossarjassa naljaillaan ketunhäntä kainalossa kautta rantain oikeastaan kaikelle ja katsojan nauru on välistä kaiken satiirin keskellä herkässä. Erehdyin pitämään tätä aluksi jonain lastenjuttuna, joten kohtaukset, joissa tehtaan yövartijalle on annettu pehmopornokasetti tämän hereilläpitämiseksi (joka ei – yllätys yllätys – toimi alkuunkaan) tai Nikke vierailee viskillä strippiluolassa onnistuivat yllättämään melkoisesti. Nakuilua tupataan ruudulle muutenkin melkoisesti ja huumori on kaikin puolin hirtehistä, vannoutuneena pasifistina tunnetun (ja Franco Neron tapaan kaikessa parhaan) Niken kieltäytyessä lataamasta asettaan, mutta kuitenkin piestessä rosvoja mattoon milloin milläkin keinoin.
Kieltä näytetään kaikkiin suuntiin: välistä kerrotaan että rehellinen yrittäjä joutuu turvautumaan tämän puhtaaksi kynivän verottajan vuoksi krouveihin konsteihin ja sitten taas kuvataan rikkaiden kaltereilla suojattuja palatseja ja todetaan kyseisistä turvatoimista, että tämä valmistaa heitä hyvin tulevaa varten. Monesti tarinat myös päättyvät siihen, että roistot ja heidän uhrinsa lyövät kättä päälle ja päättävät aloittaa yhteistyön, Niken raapiessa taustalla päätään ja iskiessä katsojalle silmäänsä. Jarmo Kosken ääni sopii taustalle kuin irtopää Thamesiin.
3.6. Tatuoitu loppuelämän (1965) (DVD)
Seijon Suzukin yakuza-leffa lähinnä pyöri taustalla samalla, kun keskityin tekemään kaikkea muuta kuin keskittymään siihen – pitihän tämä kuitenkin saada palautettua kirjastoon, josta olin korona-toimien hiljalleen päätyttyä intoutunut vapaudentunteeni humalluttamana varaamaan enemmän kuin mitä edes todellisuudessa pystyin katsomaan. Aika perus-Suzukia kae kuetenkin. Etenkin loppu oli tyylikäs.
3.6. Daigoro vs. Goliath (1972) (PC)
Lähdin kaverilleni saunomaan ja pelaamaan lautapeliä Pane miljoona menemään, jonka ohella katselimme myös muutaman elokuvan. Ensimmäinen oli joku puhtaasti lapsille tehty kaiju-filmi, missä Daigoro-niminen, Muumipeikkoa muistuttava mönkiäinen käy paskalla ja tappelee muhkealla sarvella kruunatun Goliath-hirviön kanssa. Näyttely oli todella ärsyttävää ja niin oikeastaan kaikki muukin. Otukset taisivat myös lentää. Kaiffarit kysyivät minulta kahteenkin otteeseen, mistä pirusta oikein revin näitä leffoja. Toveri Tumppi totesi tästä muuten jo aiemmin julisteen hänelle linkattuani, että voi olla parempiakin tapoja tuhlata elämäänsä.
3.6. Tobor the Great (1954) (PC)
Pahvilaatikosta tehtyyn robottipukuun tällätty näyttelijä kävelee kameran edessä elokuvassa, jossa ei julisteen ohella ollut mitään hauskaa tai mieleenjäävää. Sain moitteita, että Daigoro vs. Goliath oli tätä parempi valinta.
3.6. Def by Temptation (1990) (PC)
Illan kääntyessä yöksi muut olivat jo häipyneet ja laitoimme talon isännän kanssa pyörimään tämän mustien näyttelijöiden vampyyrileffan, jonka juonesta emme ottaneet enää pahemmin tolkkua. Jostain syystä Samuel L. Jackson on saatu mukaan, mutta muu kasti on yhtä uskottavaa kuin Vanilla Ice. Tässä oli myös Demonwarp-juliste ja sykkivä soundtrack. Ohjauksesta vastaa kaveri nimeltä James Bond III…
Tämän jälkeen pistin taka-alalle vielä japanilaisen scifi-leffan avaruuden tappaja-aivoista, mutta koska muistikuvat ovat sen suhteen vieläkin hatarammat, parempi ehkä katsoa tuo vielä uusiksi… sitten joskus.
4.6. oli kamala päivä. Yöunet jäivät lyhyiksi ja heräsin lekan jyskyttäessä vasten päätäni joskus aamutuimaan siihen, että Kuvaputken toinen kirjoittaja ilmoitti odottavansa rappuni ovella (eivät ole huoltoyhtiössä puolen vuoden aikana onnistuneet korjaamaan kauniista vakuutteluista huolimatta ovisummeriani… terveiset vaan Kotikadulle), että tulen avaamaan.
En oikeastaan saanut yhtään mitään irti katsomistamme elokuvista, jotka olivat tappajavaraaniraina Komodo (1999, DVD) (tästä jäi mieleen yksi hyvä kohtaus, jossa jättilisko oli toteutettu melko uskottavasti), Rutger Hauerin ja Kim Cattrallin omituinen, lähitulevaisuuden Lontoossa tapahtuva ja kökkö-alienin metsästyksestä kertova Saalistaja (1992, DVD) ja jo Pienessä leffakaupassa huonolta idealta tuntunut The Chill Factor (1993, BD), joka ei kansitaiteestaan huolimatta ollut slasher, vaan jotain lumisiin maisemiin sijoittunutta ja aivan saatanallisen tylsää saatananpalvontaleffaa, jossa pelattiin Ouija-lautaa. Myöhemmin katsoin vielä teatterissa neuvostokomedian Loma Volgalla (1954, DCP) ja kotiuduttuani filmin Tahraton mieli (2004, BD), joka oli vastoin odotuksiani pienimuotoinen mestariteos. En kuitenkaan kerro näistä mitään muuta ja nyt lähden lämmittämään sitä bastua. Menihän tässä koneen ääressä jumittaessa taas aivan liikaa aikaa ja tarkoituksenani olisi joku ilta edes yrittää päästä nukkumaan ennen aamukolmea. Nauttikaa kesästä työpaikoillanne!
